Kaupungin toimintaa ja päätöksentekoa ohjaava ilmasto- ja energiaohjelma valmistuu syksylle 2026. Suunnitteluvaiheessa asukkaiden ja sidosryhmien ääntä kuunnellaan herkällä korvalla.

Suomen ilmastolakiin kirjatut kansalliset tavoitteet tähtäävät 60 prosentin päästövähennyksiin vuodesta 1990 vuoteen 2030 sekä hiilineutraaliuteen vuonna 2035. Rovaniemen päästöt ovat vähentyneet vuonna 2023 jo 45 prosenttia ja laajan metsäpinta-alan ansiosta kaupunki on vähintään kaksinkertaisesti hiilinegatiivinen. Toimia kuitenkin tarvitaan sekä päästöjen vähentämiseen että hiilinielujen ja luonnon monimuotoisuuden turvaamiseen.

Rovaniemelle luodaan ilmasto- ja energiaohjelma, joka valmistuu syksyllä 2026. Ohjelma on osa kaupungin kestävän kehityksen työtä ja sillä tuetaan kaupunkistrategian ja yleiskaavan 2050 laatimista.

– Ohjelman myötä kaupunki pyrkii myös helpottamaan asukkaiden vähähiilistä arkea ja elinkeinojen energiasiirtymää, ratkaisemaan ristiriitoja ilmastotavoitteiden, luontoarvojen ja talouspaineiden välillä sekä tuomaan esiin yritysten ja yhteisöjen ilmastotyötä, kertoo ilmastosuunnittelija Raisa Wegelius Hiilineutraali Rovaniemi -hankkeesta.

Ilmasto-ohjelmaa laaditaan tässä EU-rahoitteisessa Hiilineutraali Rovaniemi –hankkeessa. Myös asukkaat voivat vaikuttaa ohjelman rakentamiseen muun muassa kyselyn ja keskustelutilaisuuksien muodossa. Hankerahoituksella kaupunki toteuttaa ohjelman tueksi myös ilmastotoimien kokeiluita vuonna 2026.

Ilmastokahveilla tuodaan uusia ääniä keskusteluun

Keväällä 2025 hankkeessa tarkasteltiin kaupungin toimintaa tällä hetkellä ja ääneen pääsivät kaupungin toimialojen henkilöstö ja johto. Kesällä ja syksyllä hankkeessa järjestetään vapaamuotoisia Ilmastokahvit-tilaisuuksia erilaisille sidosryhmille. Keskusteluissa kartoitetaan ryhmien roolia ja odotuksia kaupungin ilmastotyöhön. Ilmastokahvit löytyvät Rovaniemen tapahtumakalenterista hakusanoilla Hiilineutraali Rovaniemi tai Ilmastokahvit.

– Ehdotuksia uusista Ilmastokahveista otetaan mielellään vastaan, kannustaa Raisa Wegelius.

Virallisempia asukastilaisuuksia järjestetään syksyllä kaksi kertaa. Elinkeinot, erityisesti matkailu ovat mukana työssä etenkin muiden käynnissä olevien kestävyyshankkeiden myötä.

– Syksyllä tulemme kuulemaan vahvasti myös nuorten ääntä ennen kuin ilmasto-ohjelman etenemistä esitellään kaupunginvaltuustolle, Wegelius kertoo.

Asukaskysely käynnissä 31.8.2025 asti

Asukaskyselyllä kartoitetaan asukkaiden tietopohjaa, asenteita ja mielipiteitä ilmasto- ja ympäristötyön tueksi. Samalla kerätään ideoita ja ajatuksia vuonna 2026 toteutettavien ilmastokokeilujen tiimoilta.

Ensi vuonna toteutettavia pilottikokeiluita kartoitetaan parhaillaan kaupungin toimialojen, yritysten ja yhteisöjen parissa. Ne voivat liittyä esimerkiksi energiatehokkuuteen, kiertotalouden edistämiseen, vähähiiliseen liikenteeseen tai hiilipitoisten elinympäristöjen suojeluun.

Kyselyssä ja keskustelutilaisuuksissa voit myös ehdottaa uusia ilmastokokeiluita toteutettavaksi kaupungin kanssa yhteistyönä.

Osallistu kesällä 2025!

Lisätiedot:


Päästölaskenta, ilmasto- ja energiaohjelma:

Jussi Vuoristo, ilmastoasiantuntija, jussi.vuoristo@rovaniemi.fi, Hiilineutraali Rovaniemi -hanke

Ilmastokokeilut, viestintä ja osallisuus:

Raisa Wegelius, ilmastosuunnittelija, raisa.wegelius@rovaniemi.fi, Hiilineutraali Rovaniemi –hanke

Hiilineutraali Rovaniemi -hanketta rahoittavat Euroopan aluekehitysrahasto ja Lapin Liitto. Hanke on käynnissä 1.8.2024–30.4.2027.

FI_Co-fundedbytheEU_RGB_Monochrome.png lapinliitto_rgb_vaaka_vari (1).jpg