Lähi-idän maat onnistuivat diplomaattisissa pyrkimyksissään.

Valkoinen talo vahvistaa mediatiedot Donald Trumpin päätöksestä peruuttaa sotilaalliset toimet Irania vastaan. AOP

Yhdysvalloissa Donald Trump on mitä ilmeisemmin muuttanut mieltään Iraniin tehtävistä iskuista.

Uutistoimisto AFP kertoo Persianlahden maiden ryhtyneen tiukkoihin diplomaattisiin ponnisteluihin pysäyttääkseen Trumpin aikeet. Trumpin taivutteluun ottivat osaa ainakin Saudi-Arabia, Qatar ja Oman.

– Kerroimme Yhdysvalloille, että isku Iraniin avaisi tien vakaviin seurauksiin alueella, AFP:n lähteet kertovat.

– Johdimme pitkää ja vimmattua viime hetken ponnistelua vakuuttaaksemme Trumpin antamaan Iranille mahdollisuuden osoittaa hyvät aikeensa.

The New York Timesin mukaan myös Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu kehotti keskiviikkona Trumpia harkitsemaan iskua uudelleen.

AFP:n ja NYT:n mukaan vetoomukset näyttävät tehonneen Trumpiin, joka ilmoitti keskiviikkona saaneen tietää ”erittäin tärkeältä lähteeltä”, että Iran on lopettanut mielenosoittajien surmaamisen ja keskeyttänyt teloitusten toimeenpanon.

NYT uutisoi, että Trumpin kommentit viestivät siitä, että hän on peruuttanut iskut. AFP:n arabilähde puolestaan kertoo, että Yhdysvallat on nyt valmis ”antamaan aikaa neuvotteluille Iranin kanssa”.

Valkoinen talo vahvistaa, että Trump on toistaiseksi peruuttanut sotilaalliset toimet. Valkoisen talon lehdistösihteeri Karoline Leavitt kuitenkin korostaa, että Trump ei ole hylännyt mitään vaihtoehtoa kokonaan.

Leavittin mukaan Trump on uhannut Irania ”vakavilla seurauksilla”, mikäli mielenosoittajien surmat ja teloitukset jatkuvat.

Uutistoimisto Reuters uutisoi keskiviikkona kolmen lähteensä perusteella, että Trump olisi päättänyt iskeä Iraniin. Yksi eurooppalainen virkamieslähde arvioi, että Yhdysvallat olisi saattanut iskeä niinkin nopeasti kuin seuraavan 24 tunnin aikana.