Venezuelan Machado sanoo luovuttaneensa Nobelin rauhanpalkintomitalin Trumpille, vaikka Nobel-komitea on linjannut, ettei palkintoa voi antaa toiselle.


Venezuelan oppositiojohtaja Maria Corina Machado (kesk.) tervehti kannattajia Yhdysvaltain kongressitalolla Washington DC:ssä, Yhdysvalloissa, 15. tammikuuta 2026. Machado tapasi aiemmin päivällä presidentti Donald Trumpin Valkoisessa talossa. JIM LO SCALZO, AOP
Venezuelan oppositiojohtaja Maria Corina Machado kertoo luovuttaneensa Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpille Nobelin rauhanpalkintonsa. Asiasta kertoo uutistoimisto Reuters.
Machado kertoi luovuttaneensa rauhanpalkinnon Trumpille torstaina heidän Valkoisen talon tapaamisensa yhteydessä.
Machadon päätös luovuttaa rauhanpalkinto Trumpille ei tullut yllätyksenä. Machado on palkinnon saamisen jälkeen ilmaissut monesti halunsa jakaa palkinto Trumpin kanssa. Nobel-komitea ilmoitti pian Machadon ulostulojen jälkeen, että Nobel-palkintoa ei voida peruuttaa tai antaa kenellekään toiselle.
Reutersin mukaan Machado ei vastannut toimittajille kysymykseen, hyväksyikö Trump Machadon luovuttaman palkinnon.
Trump on havitellut Nobelin rauhanpalkintoa itselleen ja julistanut useaan otteeseen ansaitsevansa sen. Trump ei ollut tyytyväinen palkinnon päätyessä Machadolle.
Tammikuun 8. päivä Trump ilmaisi tyytymättömyytensä Truth Social -alustallaan.
– Muistakaa, kaikille noille Naton suurille faneille, heidän BKT:nsa oli kahdessa prosentissa, eivätkä useimmat maksaneet laskujaan, ENNEN KUIN MINÄ TULIN KUVIOIHIN. Yhdysvallat maksoi tyhmänä heidän puolestaan!
Trump kritisoi Natoa päivityksessään ja sanoi muun muassa pelastaneensa miljoonien ihmisten hengen.
– Minä päätin täysin omin avuin kahdeksan sotaa, ja Norja, Naton jäsen, tyhmästi päätti olla antamatta minulle Nobelin rauhanpalkintoa, Trump kirjoitti.
Nobel-komitea palkitsi Machedon rauhanpalkinnolla ”väsymättömästä työstään Venezuelan kansan demokraattisten oikeuksien edistämiseksi sekä taistelustaan saavuttaakseen oikeudenmukaisen ja rauhanomaisen siirtymän diktatuurista demokratiaan”.