Pitäisikö Vuoden urheilija -valinnasta luopua kokonaan, kysyy urheilutoimittaja Atte Husu.
Avaa kuvien katselu
Henry Patten ja Harri Heliövaara poseerasivat Australian avointen voittopokaalin kanssa tammikuussa 2025. Finaali päättyi kello aamulla kello 1.45. Kuva: Quinn Rooney/Getty Images
15.1. 23:17•Päivitetty 15.1. 23:24
Tennispelaaja Harri Heliövaara on vuoden urheilija Suomessa vuosimallia 2025. Kun palkinnosta päättävä Urheilutoimittajain liitto ilmoitti valinnastaan Urheilugaalassa, kaikki eivät varmuudella nielleet tulosta pureskelematta.
Tämä ei ole uutta. Vuosien saatossa eri lajeja edustavien urheilijoiden ja heidän saavutustensa vertailu on herättänyt tunteita suuntaan ja toiseen. Koko valinnan mielekkyys kyseenalaistetaan tasaisin väliajoin.
Vuoden 2025 valinta on historiallinen. Heliövaara on ensimmäinen tennispelaaja, jonka Urheilutoimittajain liitto arvostaa korkeimmalle. Heliövaara voitti brittiparinsa Henry Pattenin kanssa Australian avoimet, yhden Masters-kategorian kilpailun ja ATP-finaaliturnauksen. Kalenterivuoden päätteeksi Heliövaara oli nelinpelin maailmanlistan kolmas.
Vaikka valinta vuoden urheilijaksi on historiallinen, edellä mainittu saldo ei ole. Heliövaaran tavoin nelinpelissä kunnostautunut Henri Kontinen löi tauluun tismalleen samat voitot ja listasijoituksen vuonna 2017. Tuolloin hän ylsi valitsijoiden listauksessa toiseksi edellään vain väliaikalähdön MM-kultaa Lahdessa voittanut Iivo Niskanen.
Avaa kuvien katselu
Australialainen John Peers ja Henri Kontinen nostamassa Australian avointen voittopokaalia vuonna 2017.Tyhjät katsomot
On helppo ymmärtää, miksi Heliövaaran valinta puhuttaa.
NHL-seura Florida Panthersia edustava jääkiekkotähti Aleksander Barkov sijoittui vuoden 2025 valinnassa kolmanneksi. Barkov valittiin vuoden urheilijaksi edellisenä vuonna, kun hän johdatti kapteenina seuransa NHL:n mestaruuteen.
Vuonna 2025 Panthers juhli Stanley Cupin voittoa toista kertaa peräkkäin, ja Barkov pimensi finaalisarjassa toisena vuonna putkeen maailman parhaana pidetyn jääkiekkoilijan, Edmonton Oilersin kapteenin Connor McDavidin.
Salamavalojen räiskeessä saavutettu tupla oli varmasti monelle vuoden urheilijan arvoinen suoritus.
Tässä tullaan vuoden 2025 urheilija -valinnan ristiriitaiseen kohtaan. Kun Heliövaara saavutti vuosi sitten Australian avointen voiton, merkkihetki tapahtui tyhjyyttään kumisevalla Rod Laver -areenalla. 14 000 katsojaa vetävillä lehtereillä oli paikalla muutamia satoja silmäpareja.
Vaikka saavutus oli nelinpelissä yksi arvostetuimmista, on sulaa hulluutta väittää, etteikö kolkko näky olisi jättänyt edes jonkinlaista muistijälkeä. Katsojien vähyyteen vaikutti, että kolmetuntiseksi venynyt finaali päättyi paikallista aikaa varttia vaille kaksi yöllä.
Avaa kuvien katselu
Getty Imagesin kuvaajan Quinn Rooneyn otos aamuyölle venyneen nelinpelifinaalin katsomosta. Kuva: Quinn Rooney/Getty Images
Voi kysyä, mikä on nelinpelin arvostus tenniksen sisällä, jos Grand Slam -finaali pääsee alkamaan paikallista aikaa kello 22.30. Myös ATP-finaaliturnauksen loppuottelussa katsomo oli kaukana täydestä.
Jos verrataan tunnelmaa Barkovin Stanley Cup -voitossa ja Heliövaaran Australian avointen finaalissa, ero on kuin yöllä ja päivällä.
Avaa kuvien katselu
Barkov nostamassa mestaruuspokaalia kesäkuussa 2025. Kuva: Peter Joneleit/Icon Sportswire via Getty Images
Tämä ei kuitenkaan sulje pois kyseisten urheilijoiden saavutuksia. Molemmat ovat alansa absoluuttista huippua. Sama pätee Susijengin EM-kisoissa sensaatiomaisesti neljänneksi johdattaneeseen Lauri Markkaseen, tämänvuotisen Urheilutoimittajain liiton listauksen kakkoseen.
Harvinainen valinta
Tennispelaajan valitseminen vuoden urheilijaksi on merkittävää myös pohjoismaisessa mittakaavassa. Länsinaapurissa vuoden ruotsalaisurheilijasta on olemassa kaksi eri palkintoa.
Kansa valitsee Jerring-palkinnon ja asiantuntijaraati Svenska Dagbladetin kultamitalin, Bragdguldetin (Uroteko-mitali). Edellinen Jerring-palkinnon saanut tennispelaaja on Mats Wilander vuodelta 1983, kun taas Stefan Edberg pokkasi Uroteko-mitalin vuonna 1990. Wilander jäi muun muassa ilman kumpaakaan valintaa vuonna 1988, kun hän voitti kolme neljästä kaksinpelin Grand Slam -turnauksesta.
Avaa kuvien katselu
Mats Wilander nostaa Ranskan avointen voittopokaalia vuonna 1988. Kuva: Dimitri Iundt/Corbis/VCG via Getty Images
Kaksinpelin maailmanlistalla parhaimmillaan 13:nneksi yltänyt Jarkko Nieminen mahtui viidesti Vuoden urheilija -listauksessa kymmenen parhaan joukkoon. Paras sijoitus oli kuudes vuonna 2002.
Vertailu ei ole järkevää
Tennispiireissä nelinpeli nähdään omana lajinaan. Kaksinpeli on yksilöurheilua ja nelinpeli joukkuelaji. Tulosten ja pelien vertailu on hedelmätöntä. Näin linjasi tenniksen suomalaislegenda Olli Rahnasto Ilta-Sanomille, kun Heliövaara oli edennyt vuosi sitten Australian avointen finaaliin.
Samaa voisi sanoa, kun puhutaan vuoden urheilijan valinnasta. Lajien ja sen myötä urheilijoiden välinen vertailu on mahdotonta.
Urheilugaalalla on ehdottomasti paikkansa suomalaisessa urheilussa. Urheiluyhteisön on tärkeä kokoontua kerran vuodessa muistelemaan menneitä ja pohtia tulevaa.
Urheilutoimittajain liitto valitsee vuosittain parhaan urheilijan jokaisesta lajista. Tällä kertaa valittuja oli 86. Mitä jos jatkossa valokeila olisikin lajiensa parhaissa?
Tekstin kirjoittaja on freelancetoimittaja, joka ei kuulu Urheilutoimittajain liittoon.