Vegas ja Toronto järjestivät hurjan jännitysnäytelmän.
Philadelphia
Toronto Maple Leafsin Matias Maccelli katkaisi parin pelin pisteettömän putkensa Vegas Golden Knightsia vastaan.
Suomalaistaituri syötti kaksi maalia, mutta Maple Leafs hävisi Golden Knightsille jatkoajan jälkeen 5–6. Voittomaalin iski Jack Eichel.
Syksyllä usean ottelun ajan katsomossa istunut Maccelli on nyt hyvässä vireessä. Kahdeksaan edelliseen otteluun hän on tehnyt tehot 2+4.
Vegasiin täksi kaudeksi Torontosta siirtynyt Mitchell Marner kohtasi vanhan seuransa ensimmäistä kertaa. Hän keräsi kaksi syöttöpistettä.
Marner edusti Maple Leafsia yhdeksän kauden ajan mutta vaihtoi maisemaa riitaisissa merkeissä.
Vegasin kotiottelussa oli ilmeisesti paikalla niin paljon Maple Leafsin faneja, että näiden buuaukset Marnerille kuuluivat televisiolähetykseen.
Ottelu oli melkoinen jännitysnäytelmä. Vegasin Tomas Hertl tasoitti ottelun vain seitsemän sekuntia ennen kolmannen erän päättymistä ja pelasti joukkonsa jatkoajalle.
Toronto sai ottelussa huonoja uutisia. Maalinteossa onnistunut William Nylander joutui jättämään ottelun kesken. Hän ehti juuri tervehtyä pelikuntoon.
Mikko Rantanen onnistui maalinteossa ylivoimalla, mutta Dallas Starsin vaikeudet jatkuvat. Se hävisi Utah Mammothille vieraskaukalossa lukemin 1–2.
Tappio oli Starsille toinen peräkkäinen. Kymmenestä viime ottelustaan se on voittanut vain kaksi.
Rantaselle maali oli 19:s. Hänellä on kasassa 63 tehopistettä.
Miro Heiskanen oli yhä perhesyiden takia pois kokoonpanosta.
Seattle Krakenin Eeli Tolvanen teki kauden yhdeksännen maalinsa, mutta Kraken hävisi Boston Bruinsille lukemin 2–4. Kaapo Kakko sai Tolvasen osumaan syöttöpisteen.
Bruins jäädytti puolustajalegendansa Zdeno Charan paidan ennen ottelun alkua.
Philadelphia Flyersin suomalaispuolustaja Rasmus Ristolainen oli toisen ottelun peräkkäin sivussa joukkueensa kokoonpanosta.
Ristolaisen loukkaantumisen ei pitäisi olla vakava, sillä hänen tilannettaan tarkkaillaan päivittäin.
Flyers hävisi viholliselleen Pittsburgh Penguinsille tylysti 3–6. Yllättävän pirteän alkukauden pelannut Flyers on nyt ajautunut viiden pelin tappioputkeen.
NHL-tulokset
-
Pittsburgh-Philadelphia 6–3
-
Washington-San Jose 2–3
-
Buffalo-Montreal 5–3
-
Columbus-Vancouver 4–1
-
Boston-Seattle 4–2 (SEA: Tolvanen 1+0, Kakko 0+1)
-
Minnesota-Winnipeg 2–6
-
Chicago-Calgary 1–3
-
Utah-Dallas 2–1 (DAL: Rantanen 1+0)
-
Edmonton-NY Islanders 0–1
-
Vegas-Toronto 6–5 ja.