Sami Järvilän mielestä lajit eivät ole tasa-arvoisia urheilutoimittajien papereissa.
Vuotuinen Urheilugaala järjestettiin torstaina Helsingin Veikkaus-areenassa. Gaalassa palkittiin tuttuun tapaan viime vuonna menestyneitä urheilijoita, valmentajia ja urheiluvaikuttajia.
Yksi vuoden suomalaisista menestyslajeista oli keilailu. Suomi rohmusi lajin MM-kisoista Hongkongista yhteensä peräti kuusi mitalisijaa. Essi Pakarinen, 26, voitti neljä MM-kultaa naisten sarjassa ja vasta 20-vuotias Luukas Väänänen voitti miesten henkilökohtaisen maailmanmestaruuden.
Keilailuliiton toiminnanjohtajan Sami Järvilän mielestä jymymenestys ei näkynyt riittävästi Urheilutoimittajainliiton äänestystuloksissa gaalan eri kategorioissa.
– Suoraan sanottuna olen pettynyt. Olisin odottanut liitolta enemmän asiantuntemusta, Järvilä sanoo.
Järvilä ihmettelee keilailijoiden sijoituksia useammassakin palkintokategoriassa.
– Luukas Väänänen voitti nimenomaan aikuisten miesten maailmanmestaruuden, mutta ei päässyt edes kolmen sakkiin Vuoden nuoren urheilijan kategoriassa.
– Sitten meillä on päävalmentaja Jarmo Ahokas, joka on myös MM-mitalistien henkilökohtainen valmentaja. Ei päässyt Vuoden valmentaja -kategoriassa kolmen sakkiin näillä meriiteillä, Järvilä pauhaa.

Sami Järvilä on Keilailuliiton toiminnanjohtaja. Kuva: Handout
Vuoden nuori urheilija -palkinnon voitti koripalloilija Miikka Muurinen, 18. Kärkikolmikossa olivat hänen lisäkseen korkeushyppääjä Ella Mikkola, 18, ja tennispelaaja Oskari Paldanius, 18. Kaksi viimeksi mainittua on niittänyt kansainvälistä suurmenestystä toistaiseksi junioritasolla.
Vuoden valmentajaksi valittiin miesten koripallomaajoukkueen päävalmentaja Lassi Tuovi. Kärkikolmikossa olivat myös SaiPan Raimo Helminen ja miesten lentopallomaajoukkueen Olli Kunnari.
Järvilää jäi harmittamaan myös illan huipennus, eli Vuoden urheilija -äänestys. Pakarisen neljä MM-kultaa riittivät kymmenenteen sijaan, vaikka urheiluvuosi 2025 ei ollut saavutuksissa mitattuna Suomen historian menestyksekkäimpiä.
– Se oli vielä kruununa. Kyllähän se tuntuu pettymykseltä, että Essi neljällä MM-kullalla sijoittuu vasta kymmenenneksi.
– Ihmetyttää tämä – sanotaan suoraan – urheilutoimittajien tietämättömyys mittareista valintojen taustalla. Tuntuu että lajeja arvotetaan mediahypen perusteella, eikä osata katsoa esimerkiksi globaalia kilpailua. Tällainen mitali-jackpot tulee globaalissa lajissa kerran sadassa vuodessa, Järvilä ruotii.
Vuoden urheilijaksi valittiin tenniksen nelinpelissä kannuksensa ansainnut Harri Heliövaara.

Essi Pakarinen voitti neljä MM-kultaa. Kuva: Pete Aarre-Ahtio / IS
Järvilä painottaa useaan otteeseen arvostavansa ja kunnioittavansa kaikkia palkittuja. Hän ei myöskään halua lietsoa lajien välistä vastakkainasettelua. Kritiikin tulilinjalla ovat valintojen tekijät, eli Urheilutoimittajainliiton jäsenet.
Järvilän mielestä urheilutoimittajat ovat jäänet liiaksi jumiin Suomen historiallisiin menestyslajeihin. Menestyskenttä on sittemmin laajentunut.
– Arvostetuimmat lajit ovat kärjistetysti menestyslajeja Tapio Rautavaaran ajoilta. Ei enää voi tuijottaa sitä, mitkä olivat menestyslajeja silloin. Lajit kehittyvät ja median pitäisi kehittyä siinä mukana. Nyt tulee uusia lajeja kuvioihin, ja niihin pitäisi perehtyä.
– Esimerkiksi golfia voisi varmasti enemmänkin tuoda esille. Arvostan suuresti Sami Välimäen PGA-turnauksen voittoa. Toivon, että golfin ja keilailun kaltaisia kovan kansainvälisen kilpailun taitolajeja arvostettaisiin yleisestikin.
Itse gaalaan järjestelyineen Järvilä on tyytyväinen. Hän pitää tapahtumaa hienosti järjestettynä ja oma lajikin sai hyvin näkyvyyttä esimerkiksi Essi Pakarisen haastattelemisen kautta.
– Oli hieno gaala. Olen tosi kiitollinen ja arvostan sitä, että pääsimme yhden portaan eteenpäin, saimme edes sitä näkyvyyttä, Järvilä sanoo.
– Minua harmittavat ainoastaan nämä äänestysasiat. Tavallaan tällaisessa äänestyksessä on kyse kilpailusta, ja siinä me nyt vähän jäimme muista lajeista.