Häirintä|Merisen tarkoituksena on keskustella häirintäväitteistään eduskunnan pääsihteerin ja puhemiehen kanssa.
Lue tiivistelmä
Kansanedustaja Ville Merinen tapaa ensi viikolla eduskunnan pääsihteeriä Mikael Koillista ja puhemies Jussi Halla-ahoa keskustellakseen häirintäväitteistä.
Merinen kertoi aiemmin Ylelle kuulleensa useilta eduskunnan avustajilta, että heidän kohtelunsa on välillä hirveää, mukaan esimerkiksi seksuaalista häirintää.
Oikeustieteilijöiden mukaan työnantajalla on velvollisuus puuttua häirintätapauksiin, ja eduskunnan hallintojohtaja Pertti Rauhio kertoo, että kanslia alkaa selvittää väitteitä kyselyllä.
Kansanedustaja Ville Merinen (sd) kertoo Facebookissa perjantaina julkaisemallaan videolla, että hän on menossa ensi viikolla tapaamaan eduskunnan pääsihteeriä Mikael Koillista ja puhemies Jussi Halla-ahoa (ps).
Tarkoitus on keskustella Merisen julkisuuteen tuomista häirintäväitteistä. Merinen kertoi Ylen tuoreessa Vallan algoritmi -dokumentissa kuulleensa useilta eduskunnassa työskenteleviltä avustajilta, että heidän kohtelunsa on välillä ”ihan hirveää”.
Ohjelmassa toimittaja Marleena Pelli luettelee kysyvästi: ”fyysistä, seksuaalista, henkistä väkivaltaa, kiusaamista, ahdistelua, häirintää”.
”Juuri näin. Sinä sanoit ne ääneen. Tyyliin kaikkea”, Merinen vastaa toimittajalle.
Tämän tarkemmin Merinen ei ole yksilöinyt julkisuudessa, mistä on kyse. HS on tavoitellut Meristä tällä viikolla useita kertoja, mutta hän ei ole antanut haastattelua.
Oikeustieteilijät Seppo Koskinen ja Tatu Hyttinen sanoivat HS:n haastattelussa, että jos työnantajalla on tiedossa häirintätapauksia, niihin on velvollisuus puuttua. Työnantaja voi syyllistyä rikokseen, jos seksuaaliseen häirintään ei puututa. Myös ”epäterveen” työilmapiirin luominen on lainvastaista.
Koskisen mukaan nimenomaan eduskunnan kanslian pitäisi puuttua asiaan. Eduskunnan hallintojohtaja Pertti Rauhio on kertonut, että kanslia alkaa selvittää uusimpia väitteitä häirintätapauksista, kertoo Rauhion mukaan kanslia tekee kyselyn sen alaisuudessa työskenteleville noin 40 avustajalle.
Suuri osa avustajista työskentelee eduskuntaryhmien alaisuudessa. Myös Merisen puolue Sdp on ilmoittanut aloittavansa selvityksen häirintätapauksista.