Porissa, Ulvilassa, Nakkilassa ja Harjavallassa on yhteensä noin 19 tuhatta kotitaloutta, jotka kuuluvat Keräämön biojätteen keräys­velvoitteen piiriin.

Biojätettä lämpökompostorissa.

Avaa kuvien katselu

Biojätteestä jalostetaan biokaasua ja lannoitetta. Kuva: Sannimari Lehtilä / Yle

Keräämön alueella kerättiin viime vuonna noin kolme miljoonaa kiloa biojätettä.

Porissa, Ulvilassa, Nakkilassa ja Harjavallassa on yhteensä noin 19 tuhatta kotitaloutta, jotka kuuluvat Keräämön biojätteen keräysvelvoitteen piiriin.

Näistä hieman yli puolet kompostoi biojätteensä itse ja lopuilla on käytössä Keräämön tyhjennettävä biojäteastia.

– Vaihtelevat talvisäät alku- ja loppuvuodesta ovat aiheuttaneet haasteita biojätekeräykselle. Kun lämpötila vaihtelee plussan ja miinuksen välillä, kostea biojäte jäätyy helposti kiinni astian pohjaan tai reunoihin, sanoo Keräämön logistiikkapäällikkö Jouni Kaiku yhtiön tiedotteessa.

Biojäte onkin tärkeää pitää mahdollisimman kuivana imeyttämällä nesteet esimerkiksi talouspaperiin tai sanomalehteen.

Keräämön keräämä biojäte toimitetaan Honkajoelle Gasumin biokaasulaitokselle, jossa se jalostetaan biokaasuksi ja lannoitteeksi.