Atte Kajova

Elastinen kertoo hänellä olevan todella kovat standardit isänä olemiseen.

eli on suomiräpin yksi kivijaloista.

Elastinen muodosti ja muodostaa toki yhä  eli kanssa Fintelligensin, jota voinee huoletta pitää yhtenä genrensä pioneereista – ainakin kaupallisella puolella.

Duon debyyttialbumi Renesanssi näki päivänvalon vuonna 2000, jolloin Elastinen oli hädin tuskin täysi-ikäinen.

Jonnekin aika katosi, ja nyt mies on 44-vuotias kolmen lapsen isä.

Isyys on luonnollisesti Elastisellekin maailman tärkein asia.

Elastinen nähdään tuttuun tapaan he The Voice of Finlandissa. Alkavalla kaudella Maija Vilkkumaan tilalle tulee Jenni Vartiainen.

Elastinen nähdään tuttuun tapaan he The Voice of Finlandissa. Alkavalla kaudella Maija Vilkkumaan tilalle tulee Jenni Vartiainen.
Saku Tiainen

”Aikaahan se vain ottaa”

Mitkä ovat komean hymyn omaavan miehen omat vinkit isyyteen?

– Jos osaisin neuvoa, olisin eri alalla.

Uskon niiden standardien olevan niin kovat, että se riittää lapsille.

– Ei minulla mitään aseita ole, mutta aikaahan se vain ottaa, Elastinen lausuu Seiskalle The Voice of Finland -ohjelman pressitilaisuudessa.

Elastinen esiintyy totuttuun tapaan kyseisessä ohjelmassa yhtenä tähtivalmentajista.

Elastinen ja Iso H pari vuotta sitten.

Elastinen ja Iso H pari vuotta sitten.
Fullsteam agency

Omien odotusten arvoinen

TV-ohjelman myötä Elastisella on muun muassa keikkoja sekä muita virityksiä, mikä tarkoittaa, ettei hän pysty olemaan töissä 8–16 ja kaiken muun ajan isänä kotona.

Millainen on Elastinen – tai siis Kimmo-isä – kotopuolessa?

– Luulen, että olen kotona ja isänä aika tavallinen.

Isä on siinä mestoilla ja paikalla.

Hän mainitsee, ettei ole halua avata juuri yksityiskohtia, mutta mainitsee kuitenkin kiinnostavasti ”koittavansa olla omien odotustensa arvoinen” isänä.

– Uskon niiden standardien olevan niin kovat, että se riittää lapsille.

– Vaadin siis itseltäni paljon, haluan olla hyvä isä!

Elastinen on tehnyt myös menestyksekkään soolouran. Nyt mies toteaa, että 'normaali aikuisuus' on jäänyt puuttumaan Fintelligenssin menestyksen myötä.

Elastinen on tehnyt myös menestyksekkään soolouran. Nyt mies toteaa, että ”normaali aikuisuus” on jäänyt puuttumaan Fintelligenssin menestyksen myötä.
Henryk Björkström

”Mestoilla ja paikalla”

Käytännössä se tarkoittaa Elastisen kohdalla, että hän haluaa todella olla läsnä lastensa kanssa ollessaan.

– Isä on siinä mestoilla ja paikalla.

Elämä on matka ja Elastinen filosofoikin, että häneltä jäi Fintelligensin myötä puuttumaan ”normaali aikuisuus”.

– Koko kasvukaareni on urani sisällä.

– Nyt kun katson, niin olen varmaan joka vuosi varttunut ja kasvanut, Elastinen tuumii.