KIRJA-ARVIO | Ihan alkuun muistutettakoon, että Leena Lehtolaisen tämän syksyn romaani Korkean paikan lumo ei ole Maria Kallio -dekkari eikä Hilja Ilveskero -trilleri. Se on Lehtolaisen tuotannossa muu proosa -lokeroon sujahtava itsenäinen lukuromaani. Niitäkin tuottelias ja jo vuonna 1976 kirjailijanuransa aloittanut Lehtolainen on ehtinyt julkaista pitkälti toista kymmentä.
Esikoisteoksensa Ja äkkiä onkin toukokuu Lehtolainen julkaisi kaksitoistavuotiaana K-ryhmän Kauppiaitten Kustannuksen Kontakti-sarjassa. Korkean paikan lumo -romaanin päähenkilö Riika Rummukainen voittaa kaksitoistavuotiaana nuorille tarkoitetun valtakunnallisen laulukilpailun. Laulajatähteä Arpikylän Riikasta ei kuitenkaan tule.
Arpikylä on Maria Kallio -dekkareiden lukijoille tuttu miljöö. Lehtolainen kutsuu omaa kotikaupunkiaan Outokumpua sillä nimellä ainakin dekkarissa Kuparisydän (Tammi, 1995). Samaiseksi kaivospaikkakunnaksi Arpikylän tunnistaa tälläkin kertaa.
Tarinan kaari ulottuu Riikan lapsuudesta 1970-luvulta aivan näihin päiviin asti. Pikkutyttö ehtii varttua liki kuusikymppiseksi. Arpikylän ahtaassa ilmapiirissä tähteydestä unelmoiva Riika päätyy suojavyöhykkeelleen Kirkkonummelle metsänlaidan omakotitaloon.
Riikan salaisuus on hänen toinen ammattinsa. Laulajauran tuhouduttua hän alkaa tehdä laulujen sanoituksia ja ottaa käyttöön ensimmäisen taiteilijanimensä R. Hallankukka.
Luovan työn tekemisen arkisuuden ja ajoittaisen raadollisuuden Lehtolainen kuvaa uskottavasti, ja sanoittajien usein nimimerkkien taakse kätkeytyvästä työstä avautuu mielenkiintoisia yksityiskohtia.
Laululyriikoiden kirjoittamisesta ei kuitenkaan ole kantamaan kokonaisen romaanin kaarta. Riika elää hyvin keskivertoa, tavallista ja jopa tylsää arkea. Elämä tarjoaa ikäviä yllätyksiä, mutta kukapa selviytyy kuusikymppiseksi ilman vastoinkäymisiä.
Ihmissuhdepuolellakin Riikan tarina on lopulta hyvin tavanomainen, vaikka hän välillä haikailee intohimoista muusaa ruokkimaan luovuuttaan.
Rakkaaseen Puijon torniin Riika kiipeää yhä uudelleen. Eiffel-torni ja hotelli Tornin baari ovat hänelle tärkeitä, kuten oman työpaikan vaatimaton mutta kaunis torni. Ihan täysin tornimotiivi ei lukijalle avaudu, mutta korkeat paikat kutsuvat Riikaa vastustamattomasti.
Arvoitukseksi jää myös omintakeinen kertojaratkaisu. Riika on vuoroin romaanin minäkertoja, vuoroin tarinaa kerrotaan hänen näkökulmastaan kolmannessa persoonassa. Tämä tuntuu lähinnä kikkailulta, joka ei tuo varsinaista lisäarvoa.
Meille liki kuusikymppisille entisille nuorille Korkean paikan lumo on vähän haikea ja alakulon sävyttämä nostalgiamatka kadotetuille vuosikymmenille. Jotain imua ja ytyä se kaipaisi miltei kipeästi.
Leena Lehtolainen: Korkean paikan lumo Tammi. 327 s. Äänikirjan lukija Krista Putkonen-Örn.