Still of Vera Farmiga and Patrick Wilson in ”THE CONJURING,” a Warner Bros. Pictures release. Kirottu, 2013.
Michael Tackett/THA//All Over Press

Näin kävi elokuvan tutkijoille Ed ja Lorraine Warrenille.

Vuonna 1971 yhdysvaltalainen pariskunta ja muutti viiden tyttärensä kanssa Rhode Islandin osavaltiossa sijaitsevaan maalaistaloon.

Videolla Lola Odusoga paljastaa, seuraako hän Salatut elämät -sarjaa. 

Pian perheenjäsenet alkoivat kuulla talossa ääniä, haistaa mädäntyneen hajua ja nähdä ilmestyksiä. Lisäksi perheen tavaroita katosi selittämättömästi. 

He saivat avukseen  ja , jotka tutkivat työkseen paranormaaleja ilmiöitä.

Perronin perheen tyttäristä julkaisi myöhemmin kirjan House of Darkness: House of Light, joka perustui hänen kokemuksiinsa kotonaan.

– Kohtasimme henkiä. Osa kohtaamisista oli epämiellyttäviä, osa ihania ja sydämellisiä, Andrea kertoi vuonna 2021 Global Newsin haastattelussa.

Kirottu on yksi eniten tuottaneista kauhuelokuvista koskaan.

Kirottu on yksi eniten tuottaneista kauhuelokuvista koskaan.
Michael Tackett/THA/All Over Press

ohjaama elokuva Kirottu (2013) perustuu löyhästi Perronin-perheen kylmääviin kokemuksiin ja Warrenin-pariskunnan tutkimustyöhön. 

Kirottu nähdään maanantaina 26. tammikuuta Kutosella.

Vuokraemäntä ilmestyi henkenä

Kummitusten metsästäjät Ed ja Lorraine Warren tutustuivat toisiinsa 16-vuotiaina Connecticutissa vuonna 1944.

Nuoret törmäsivät toisiinsa elokuvateatterissa, jonka ovimiehenä Ed työskenteli. Lorrainella oli usein tapana käydä kyseisessä teatterissa äitinsä kanssa.

Lorraine ja Ed Warren innostuivat kummittelevista taloista avioliittonsa alkuvuosina.

Lorraine ja Ed Warren innostuivat kummittelevista taloista avioliittonsa alkuvuosina.
All Over Press

Toisen maailmansodan viimeisinä kuukausina 1945 Ed ja Lorraine avioituivat sulhasen oltua lomalla merivoimista. Sodan jälkeen perheeseen syntyi tytär .

Pariskuntaa yhdistivät yliluonnolliset kokemukset. 

Ed oli lapsuudessaan varttunut kummittelevassa talossa. Hän oli vain 5-vuotias, kun näki perheen edesmenneen vuokraemännän hengen. Pian lapsi alkoi nähdä unia kuolleista sukulaisistaan ja vastaanottaa viestejä henkimaailmasta.

Myös Lorrainella oli lapsesta lähtien epätavallisia kokemuksia. Hän näki tulevaisuuteen ja ihmisten ympärillä auran. 

Kummitustaloista tutkimuskohde

Taiteellisesti lahjakkaat Warrenit suunnittelivat uraa taiteilijoina, mutta kuvataiteiden sijaan he päätyivät valitsemaan poikkeuksellisen ammatin.

He alkoivat tutkia kummittelevia taloja, joista lukivat uutisista. Usean vuoden he kiersivät Yhdysvaltoja tutustumalla kummitustaloihin.

Lorraine oli puolisoaan epäilevämpi. Alkuun hän oli vakuuttunut, että kummituksiin uskovilla ihmisillä oli ylivilkas mielikuvitus ja he kärsivät huomionhakuisuudesta.

Elokuvassa Ed ja Lorraine Warrenia näyttelevät Patrick Wilson ja Vera Farmiga.

Elokuvassa Ed ja Lorraine Warrenia näyttelevät Patrick Wilson ja Vera Farmiga.
Michael Tackett/THA/All Over Press

Mielipide muuttui, kun hän alkoi havaita samankaltaisuuksia yliluonnollisia kokeneiden ihmisten tapauksissa.

Vuonna 1952 Warrenit perustivat seuran, joka dokumentoi paranormaaleja ilmiöitä. He myös perustivat aiheeseen perehtyneen museon Connecticutin tilalleen.

Museo on edelleen toiminnassa, ja sitä pyörittää Warrenien Judy-tytär puolisonsa kanssa.

Piinaajana paha henki

Ed ja Lorraine Warren ottivat yhteyttä Roger ja Carolyn Perroniin kuultuaan muilta tutkijoilta heidän tilanteestaan. Tuohon aikaan Warrenit olivat jo ansioituneita paranormaalien ilmiöiden ja demonlogian tutkijoita.

Tutkimuksissaan he asensivat suurperheen kotiin äänityslaitteita ja vakuuttuivat, että taloa piinasi pahansuopainen henki nimeltään .

Tämä naisihminen oli kuollut Rhode Islandilla vuonna 1885. Hän oli ollut paikallisen maanviljelijän vaimo. Legendan mukaan satanismia harjoittanut perheenäiti oli uhrannut oman poikansa.

Lopulta vuonna 1980 Perronin-perhe jätti talonsa ja muutti Georgiaan.

Lorraine Warren vuonna 2013 Kirottu-elokuvan ensi-illassa Los Angelesissa.

Lorraine Warren vuonna 2013 Kirottu-elokuvan ensi-illassa Los Angelesissa.
Jim Ruymen/UPI/All Over Press

Ed ja Lorraine pitivät kiinni uskomuksistaan läpi elämänsä, vaikka saivatkin runsaasti arvostelua.

Ed kuoli aivoverenvuotoon 79-vuotiaana elokuussa 2006. Hänen vaimonsa Lorraine eli 92-vuotiaaksi ja nukkui pois keväällä 2019.

Kirottu nähdään Kutosella maanantaina 26. tammikuuta klo 21.00 ja torstaina 29. tammikuuta klo 23.55.