30.1. 7:00
Suomalaisia kuluttajia syytetään toisinaan talouden kasvun heikoimmaksi lenkiksi – mutta onko suomalaisten säästäminen ja sijoittaminen lopulta myös kansantalouden etu?
LähiTapiola Varainhoidon pääekonomisti Hannu Nummiaro on nostanut julkiseen keskusteluun kotitalouksien tasetaantuman eli lisääntyneen säästämisen, jolla kuluttajat pyrkivät paikkaamaan varallisuuden arvon laskua.
Tasetaantuma selittää kotitalouksien vähäistä kulutusta tilanteessa, jossa ostovoima on jo elpynyt ja puskureita paikattu.
”Nimellisesti suomalaisten pankkitileillä on enemmän rahaa kuin koskaan, mutta ostovoimalla mitattuna takamatka on vielä pitkä. Hintojen nousu haukkasi suomalaisten säästöjen ostovoimasta niin ison osan, ettei talletusten reaaliarvo ole palautunut edes puoliksi. Samaan aikaan asuntojen ja kiinteistöjen inflaatiokorjattu arvo on laskenut jopa neljänneksen korona-ajan huipustaan. Suomalaisten säästövimma ei siis tunnu yllättävältä”, Nummiaro korostaa.
Voidaanko kotitalouksia syyllistää vähäisestä kuluttamisesta? Nummiaron mukaan ei, sillä suomalaiset eivät ole ajautuneet paniikkisäästämiseen. Kyse on harkinnasta: minkä osan varoistaan kuluttaa heti ja minkä siirtää tulevaisuudessa kulutettavaksi.
”Kenenkään ei kannata lähteä pelastamaan Suomen taloutta ylikuluttamisella, sillä taloussankarin viittaa ei ole jaossa. Meillä Suomessa säästämisaste on pitkään ollut Euroopan keskiarvoa alhaisempi ja nyt säästäminen on vain noussut eurooppalaiselle tasolle. Jokaisen olisi hyvä tavoitella noin 2–3 kuukauden nettopalkkansa arvoista taloudellista puskuria.”
Nummiaron kolme porrasta vahvojen talouspuskureiden rakentamiseen:
1. Menovara on arkisten yllätysten puskuri
Säästä aluksi tilille 1 000 – 2 000 euroa. Siirrä säännöllisesti rahaa käyttö tililtä erilliselle säästötilille tai korkorahastoon, jotta kynnys koskea puskuriin pysyy korkeana. Pidä menovara erillään arkimenoista ja käytä sitä vain äkillisiin kuluihin.
2. Tulovara tuo turvaa työttömyyden tai sairastumisen varalle
Kokoa tulovaraksi 2–3 kuukauden nettopalkkaa. Varat saattavat odottaa käyttöään vuosia, eli huolehdi varojen ostovoimasta, mutta pidä riski matalana. Valitse esimerkiksi maltillisen riskin yhdistelmärahasto.
3. Eläkevara tarjoaa pitkän aikavälin kasvua
Eläkesäästämisessä tavoiteaika on kaukana, jolloin voit suhtautua sijoittamiseen tuottohakuisemmin. Tällöin osakepaino voi olla korkeampi. Rahastot tai varainhoitotuotteet sopivat vaivattomuutta arvostaville sijoittajille.
Kuluttajien luottamus talouteen ei palaudu yhdessä yössä, mutta Nummiaro arvioi tilanteen kääntyvän vielä tämän vuoden aikana. Hänen mukaansa yksityinen kulutus voi palata ennalleen, kun kuluttajista taas tuntuu, että säästöjen ja muun omaisuuden arvo riittää vastaamaan elämän yllätyksiin ja epävarmaan tulevaisuuteen.
”Tänä vuonna ostovoiman voi odottaa nousevan, koska palkat nousevat, työn verotus kevenee ja inflaatiokin säilynee maltillisena. Rahaa pitäisi siis riittää sekä kuluttamiseen että säästämiseen, mutta todennäköistä on, että tavallista isompi osa ostovoimasta kanavoituu vielä jonkin aikaa säästöihin ja sijoituksiin.”
Vaikka ilmassa on epävarmuutta, pääekonomisti suhtautuu uuteen vuoteen luottavaisesti. Jossain vaiheessa talous kääntyy kasvuun – ja kun käänne koittaa, sen suuruus voi yllättää.
Mitä tavallisen kuluttajan sitten kannattaa tehdä nykyisessä markkinatilanteessa?
”Terve tase eli riittävä heti käytettävä varallisuus sekä säännöllisen elinkaarisäästämisen kerryttämä nettovarallisuus ovat niin yksilön kuin Suomen kansantaloudenkin etu. Varallisuuden tuotto-odotusta voi parantaa sijoittamalla. Pitkäjänteinen sijoittaminen mahdollistaa terveen taseen saavuttamisen pienemmillä säästöponnisteluilla”, Nummiaro korostaa.
Tutustu ja aloita sijoittaminen LähiTapiolassa.
Tämä on mainos, joka on tarkoitettu vain Suomessa asuville täysi-ikäisille henkilöille ja Suomessa kotipaikan omaaville yhteisöille. Tutustu ennen lopullisten sijoituspäätösten tekemistä sijoituskohteen lakisääteisiin dokumentteihin, jotka ovat saatavilla LähiTapiolan nettisivuilla. Tässä esitettyjä tietoja ei tule yksinään käyttää sijoituspäätöksen perustana eikä tietoja ole tarkoitettu kehotukseksi käydä kauppaa sijoitustuotteilla tai -palveluilla. Sijoittamiseen liittyy aina riski sijoituksen arvon alenemisesta ja pääoman menetyksestä. Tulevia tuottoja ei voida päätellä aiemmasta tuloksesta.