Androidin yksi ehdoton valttikortti aina sen alkuhämärästä, 2000-luvun ensimmäiseltä vuosikymmeneltä lähtien, on ollut sen suhteellinen avoimuus.
Etenkin Applen hallinnoimaan, iPhonejen käyttämään iOS-käyttöjärjestelmään verrattuna Android on ollut avoimuuden perikuva.
Tämä on näkynyt etenkin siinä, että käyttäjät ovat voineet halutessaan asentaa sovelluksia mistä tahansa paikasta puhelimeensa. Eli miltä tahansa verkkosivulta ladatun .apk -tiedoston on voinut asentaa omaan kännykkään, vaikka kyseistä sovellusta ei Googlen omasta Play-sovelluskaupasta löytyisikään.
Tällä avoimuudella Google on pitkälti onnistunut välttelemään erilaiset monopolisyytteet Androidin osalta. Näin, vaikka länsimaissa Googlen oman sovelluskaupan ulkopuolelta asennetut sovellukset ovatkin kattaneet vain prosentin murto-osia kaikista asennetuista sovelluksista.
Nyt yhtiö kuitenkin suunnittelee uudistusta, joka järisyttäisi koko Androidin perustuksia.
Jatkossa yhtiö aikoo vaatia kaikkien sovelluskehittäjien henkilöllisyyden vahvistamista, jotta sovelluksen ylipäätään voi asentaa Android-puhelimeen.
Vaatimus kattaisi siis myös sovellukset, mitkä ladataan Play-kaupan ulkopuolelta ja jotka käyttäjä itse asentaa puhelimeensa ns. sideloading -tekniikalla, vaikkapa muistikortilta.
Tämä iskisi etenkin jossain lainsäädännön rajamailla pyöriviin sovelluksiin, kuten vertaisverkko-sovelluksiin, erilaisiin uhkapelisovelluksiin ja aikuisviihdettä tarjoaviin sovelluksiin – mitään näistä sovellustyypeistä ei saa nykyisellään levittää Googlen oman sovelluskaupan kautta.
Jatkossakaan kyseisiä sovelluksia ei nähtäisi Googlen sovelluskaupassa, mutta silti niiden kehittäjien pitäisi vahvistaa oma henkilöllisyytensä Googlelle – tai Android estää niiden asennuksen.
Ilmeisesti muutos tultaisiin toteuttamaan niin, että kaikkiin Googlen hyväksymiin Android-laitteisiin jaeltaisiin säännöllisesti listaa vahvistetuista sovelluksista ja niiden tunnisteista. Jos sovellus ei löydy tältä listalta, puhelin kieltäytyy sen asentamisesta – ilmeisesti myös ns. kehittäjätilassa.
Vaikka Google itse painottaa sitä, että vaatimus koskee vain sen virallisesti hyväksymiä Android-laitteita, se tarkoittaa länsimaissa käytännössä kaikkia myytäviä Android-laitteita. Ilman Googlen virallista hyväksyntää, Android-puhelimista puuttuvat kaikki Googlen palvelut – ja iso osa sovelluksista nojaa näihin palveluihin.
Kiinassa käytetyt Android-laitteet ovat käytännössä aina ilman Googlen palveluita.
Suunnitelma kuulostaa sellaiselta, että se tullaan lähes varmasti haastamaan oikeudessa laittomana monopoliaseman väärinkäyttönä ja kilpailunrajoittamisena. Google itse perustelee muutosta tietoturvalla.