Syksyn myötä käynnistyvät Lahden kirjastojen lukupiirit. Mukaan voi tulla kuka tahansa, omana itsenään.
Lukupiirien resepti on yksinkertainen: rentoa keskustelua lukukokemuksista.
Myöskään aiempaa tietämystä kirjallisuudesta ei tarvita. Lukupiirissä keskustellaan etukäteen luetusta kirjasta ja jaetaan lukukokemuksia. Kun osallistujat avaavat omia lukumaailmojaan, saattaa ontuvalta tuntuneesta kirjastakin löytyä mielenkiintoisia puolia. Hyvä lukukokemus ei aina synny yksin lukiessa, vaan lukeminen rakentuu myös yhteisöllisen kokemuksen kautta. Ja joskus juuri se kirja, joka ei aluksi sytytä, voi keskustelun ja yhteisen pohdinnan kautta avautua aivan uudella tavalla.
Lukupiirit ovat demokraattisia tiloja, joissa lukijoilla on mahdollisuus toimia ja vaikuttaa.
– Nastolan kirjaston lukupiirin kirjat päätetään yhdessä, demokraattisesti, kertoo Nastolan kirjaston lukupiirin vetäjä kirjastonhoitaja Susa Lesonen.
– Lukupiiriläiset ehdottavat kauden mittaan kirjoja ja aiheita, joista kerätään äänestys. Äänestyslistalle valikoidaan kirjoja, joita löytyy Lastu-kirjastojen kokoelmista kattamaan lukupiiriläisten tarpeen. Eniten ääniä keränneet teokset muodostavat seuraavan kauden lukupiirien kirjalistan, Lesonen jatkaa.
– Kirjojen valinnoissa keskitytään myös siihen, että kauden kirjat ovat vaihtelevia – niin muodon kuin pituuden suhteen”, Lesonen muistuttaa.
Lukupiirit tarjoavat turvallisen tilan, jossa lukutaito ja kirjallisuus saa kasvaa ja kehittyä yhdessä lukijoiden kanssa.
Hiljainen lukupiiri – Jalkarannan kirjaston syksyn uutuus
Jalkarannan kirjastossa aloittaa tänä syksynä hiljainen lukupiiri. Hiljainen lukupiiri sopii erityisesti, jos kaipaa pelkästään lukemiselle pyhitettyä aikaa. Kerran kuussa tiistaisin klo 17 kirjasto hiljenee lukemaan 40 minuutin ajaksi. Tämän jälkeen voi halutessaan jäädä juttelemaan ajatuksista, joita lukemasi teksti herätti.
Mukaan voi halutessaan ottaa myös termarin ja villasukat. Tarjolla on myös herkullinen kattaus kirjallisuutta, tarinoita ja runoja, mutta paikalle voi saapua myös oman luettavan kanssa.
Lahden kirjastojen syksyn lukupiirit
Ahtialan kirjaston lukupiiri
kerran kuussa keskiviikkona klo 10–11.30
27.8. Abdulrazak Gurnah: Kivisydän
24.9. Solvej Balle: Tilavuuden laskemisesta I
29.10. Thella Johnson: Rauha
26.11. Sanna Kuronen: Suojaosuus: elämää ulosotossa
Jalkarannan kirjaston hiljainen lukupiiri
kerran kuussa tiistaina klo 17–18
9.9.
7.10.
4.11.
2.12.
Kärpäsen kirjaston lukupiiri
kerran kuussa tiistaina klo 17–18.30
9.9. Mia Kankimäki: Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin
14.10. Jussi Konttinen: Siperia – Suomalaisen perheen ihmeellinen vuosi ikiroudan maassa
11.11. Fiona Valpy: Casablancan tarinankertoja
9.12. Anni Valtonen: Elämäni Kolumbia
Launeen kirjaston lukupiiri
kerran kuussa torstaina, lokakuussa kaksi kertaa, klo 10.30–12
4.9.
2.10.
30.10.
27.11.
18.12.
Syksyn ensimmäinen kirja on Olga Tokarczuk: Alku ja muut ajat. Loput kirjat sovitaan yhdessä ensimmäisellä tapaamiskerralla.
Nastolan kirjaston lukupiiri
kerran kuussa torstaina klo 10–11.30
4.9. Ann Helen Laestadius: Varkaus
2.10. Kimmo Oksanen: Kasvonsa menettänyt mies
6.11. Irene Zidan: Isäni appelsiininkukkien maasta
4.12. Anne Tyler: Palmikko
Pääkirjaston lukupiiri
kerran kuussa maanantaina klo 18–19
8.9. Pasi Pekkola: Huomenna kevät palaa
6.10. Mila Teräs: Harmaat enkelit
3.11. Petri Tamminen: Meriromaani
1.12. Annika Suvivuo: Matka jään reunalle
Renkomäen kirjasto
kerran kuussa keskiviikkona klo 17–18.30
3.9. Deborah Levy: Mies joka näki kaiken
1.10. Karin Erlandsson: Koti
5.11. Ina Mutikainen: Unohdus
3.12. Michael Finkel: Mestarivaras: tositarina rakkaudesta, rikoksista ja vaarallisesta pakkomielteestä
Voit osallistua mielesi mukaan yksittäiseen lukupiiritapaamiseen tai joka kerralle. Liity lukupiiriin!
Lisätiedot:
Lahden kaupunginkirjasto
Susa Lesonen
Vastaava kirjastonhoitaja
[email protected]
p. 044 483 1864
(Nastolan lukupiirin vetäjä, ohjaa tarvittaessa eteenpäin)
lastu.finna.fi
Kuva: Marita Nuto / Lahden kaupunginkirjasto