Potsu potsu. Zaa zaa.
ポツポツ。ザーザー。
Japani on runsaiden sateiden maa, joten sadetta kuvaavia sanoja on paljon, ja moni niistä kuulostaa sateelta. Ytimekästä!
Miten sama sade lankeaa suomeksi?
Sateen ensimmäiset pisarat osuvat maahan, ropsahtelevat ja räpsähtelevät.
Sataa kaatamalla, sade ryöppyää ja kohisee.
Tällaisia asioita Raisa Porrasmaa pähkäilee. Suomentaja on saanut miettiä niitä viime vuosina paljon, sillä japanilaista kirjallisuutta suomennetaan yhä enemmän.
Maailmanlaajuinen kiinnostus Japania kohtaan on kasvanut niin lisääntyneen matkailun kuin Japanin valtion määrätietoisen maabrändityön myötä.
Vuosikymmenen jatkuneella kääntäjänurallaan Porrasmaa on huomannut Suomessa kasvavaa kiinnostusta japanilaiseen kirjallisuuteen.
Hänenkin käännöstyönsä ansiosta sitä on tarjolla suomeksi aiempaa monipuolisemmin.
Avaa kuvien katselu
Zaa zaa kuvaa kaatosateen ääntä. Merkit on kirjoitettu katakana-merkistöllä.Muutakin kuin Murakamia
Porrasmaa on yksi harvoja japanilaisen kirjallisuuden suomentajia ja suomentaa yksinomaan suoraan alkukielestä. Debyyttikäännös oli vuonna 2014 ilmestynyt Haruki Murakamin Värittömän miehen vaellusvuodet ja samalla ensimmäinen Murakami-suomennos suoraan japanista.
Mutta oikeastaan listan Porrasmaan suomentamista teoksista voisi otsikoida ”muutakin kuin Murakamia”.
Porrasmaa on kääntänyt esimerkiksi viime vuosien uuden kirjailijasensaation Sayako Muratan teoksia, Yū Mirin arvostelumenestyksen Uenon aseman ja Keigo Higashinon salapoliisiromaaneja.
Alkuvuodesta ilmestyi Emi Yagin romaanin käännös Venus ja minä. Työn alla on jatkuvasti useita käännöksiä eri kustantamoille.
Suomeksi on nyt saatavilla Yagin kaltaisia nuoremman polven naiskirjailijatähtiä ja bestseller-kirjojen syvempää ja kevyempää päätyä.
– Japanilainen kirjallisuus voi olla ilmiasultaan pientä ja fragmentaarista ja silti syvää, pohtii Porrasmaa.
Tyyliltään kevyet, nopeasti luettavat kirjat voivat kritisoida vaivihkaa yhteiskuntaa ja käsitellä hyvinkin syvällisiä teemoja. Kuolema on usein läsnä.
Syvyyden rinnalla kirjoissa viljellään toisinaan hienovaraista komiikkaa, mikä on Porrasmaan mieleen.
– Mietin usein, ymmärtävätkö lukijat, että asiat on saatettu sanoa vähän kieli poskessa. Jos pystyn välittämään humoristisen puolen, koen onnistuneeni.
Japaniksi kieli on kuin maisemaa.
Raisa Porrasmaa
Juju on siinä, että sanojen ja koko kielen erot kertovat eroista Japanin ja Suomen välillä. Higashinon dekkarissa Uskollinen naapuri Porrasmaan suomennos kuuluu:
Naapuri piti sitä epäilyttävänä.
Alun perin ilmaisu on suurin piirtein:
”Ei ollut varmaa, ettei naapuri pitäisi sitä epäilyttävänä.”
Japanin kielelle on ominaista epämääräisyys, häilyväisyys ja tulkinnanvaraisuus, Porrasmaa kuvailee.
Sitten Porrasmaa sanoo jotain, mikä kuulostaa hyvin kiehtovalta – ja hämärältä.
– Japaniksi kieli on kuin maisemaa.
Avaa kuvien katselu
Maisema on kirjoitettu kiinasta peräisin olevilla kanji-merkeillä.
Teksti on eri äänten sommitelmaa. Ei ole aina selvää, kuka puhuu. Ei ole varmaa tietoa, onko jokin asia yksi vai monta. Aikamuoto vaihtelee erikoisesti.
Onpahan villiä! Japania äidinkielenään puhuvat kuulemma vaistomaisesti ymmärtävät, mitä haetaan.
– Tosin joskus, kun olen kysynyt pulmapaikoista japanilaisilta kollegoilta ja ystäviltä, he ovat todenneet: ”en minäkään tiedä”!
Monitulkintaisuus on osa esteettistä elämystä. Eri tulkinnat kuuluvat asiaan.
Lisäksi passiivilauseet ovat yleisiä. Voidaan ajatella, että ihmiset ovat usein pikemminkin toiminnan kohteita kuin toimijoita. Porrasmaan mukaan taustalla voi vaikuttaa buddhalaisuudesta ammentava, kohtaloon sopeutuva ja nöyryyttä arvostava ajatusmaailma sekä maantiede: Japanissa on totuttu elämään hirmumyrskyjen ja maanjäristysten keskellä.
Suomentaja taas tietää, että suomalaisen lukijan korvaan ei oikein istu, jos ei tiedä kuka teki ja mitä, tai asiat loputtomasti vaikuttavat, saattavat, ehkä, mahdollisesti…
Mitä tähän toteaisi? Alkaa vaikuttaa siltä, että ollaan aika filosofisten asioiden äärellä.
Porrasmaalle japanin kieli on avannut erilaisen tavan hahmottaa maailmaa: että ”haa, näinkin voi kokea ja ajatella”!
Usein suomalaisia lukijoita ei silti voi jättää ”hähmäisyyteen”.
Pohdin jatkuvasti sitä, kuinka paljon kannattaa selittää.
Raisa Porrasmaa
Esimerkiksi tuoreen Venus ja minä -käännöksen japaninkielinen nimi tarkoittaa ”naisia niinä päivinä, kun museo on suljettu”, Porrasmaa kertoo. Naiset jäävät nimeämättä, kuin etäisyyden päähän.
Lukija näkee kirjasta ensimmäisenä nimen. Porrasmaa pohti kustantamon kanssa, millainen nimi houkuttelisi suomalaista lukijaa. Koska suomennos oli teoksen ensimmäisiä kansainvälisiä käännöksiä ja ensimmäinen käännös Euroopassa, vertailukohtia ei ollut.
Porrasmaa ehdotti nimeämisessä näkökulman vaihtoa siihen, mistä ”pienessä absurdissa kirjassa” on kysymys: kaksi naishahmoa – Venus-veistos ja ujo nuori nainen – löytää toisensa. Suomalaisyleisö sai uniikin nimen.
Siellä jumalatar oli. Seisoi kahdeksankulmaisessa huoneessa uhkeat raajat taidokkaaseen poseeraukseen taivutettuina.
”Öh, päivää.”
”Ai sinä. Tervetuloa.” (Emi Yagi: Venus ja minä, suom. Raisa Porrasmaa)
Käännös kadottaa ja löytää
Konkarisuomentaja Kersti Juva on todennut, että heikohkosti kieltä tuntevilla ja maallikoilla on tapana surra yksittäisten sanojen puuttuvia sanatarkkoja käännöksiä. Tavisten käännöskeskustelu saattaa jäädä jumittamaan lost in translation -osastoon: voi voi, mitä käännöksessä katoaa!
Jotain japanista suomentaessa katoaakin. ”Hähmäisyyden” vastapainoksi japanilaisessa kulttuurissa vallitsee esimerkiksi tarkka hierarkkisuus, joka heijastuu puhetapoihin. Ihmisen puheesta voi kuulla kirjassakin vaikkapa iän, sukupuolen tai yhteiskunnallisen aseman. Suomi on Porrasmaan sanoin ”tasa-arvoinen” kieli, joten käännöksissä puhutaan luontevaa suomea.
Silti Porrasmaan kanssa keskustellessa alkaa avautua, mitä kaikkea käännöksen avulla Japanista löytää.
Katselimme hymyilevää julistetta ja nostimme suupieliämme sen mallin mukaan, suoristimme selkämme, asetuimme riviin ja lausuimme yhtä aikaa: Irasshaimase! Tervetuloa! (Sayako Murata: Lähikaupan nainen, suom. Raisa Porrasmaa)
On virkistävää, kun suomennoksessa on toisinaan japaninkielisiä sanoja, ajattelee Porrasmaa. Ne ovat kuin kurkistusaukkoja alkuperäiseen tekstiin. Hän ajattelee kunnioittavansa niiden avulla alkuteoksen japanilaisuutta, ”ettei kotouteta liikaa”. Kun ylle puetaan hakama-housut, ne eivät ole mitkä tahansa peruspöksyt.
– Pohdin jatkuvasti sitä, kuinka paljon kannattaa selittää. Nykyisin japanilaista kulttuuria tunnetaan Suomessa jo niin hyvin, että kääntäjän tarvitsee avata asioita vähemmän kuin parikymmentä vuotta sitten.
Kunpa lukemisen nautinnosta puhuttaisiin enemmän
Porrasmaa haluaisi kuitenkin muistuttaa, että Japani on suuri maa. Saarilla on 125 miljoonaa asukasta. Ihmisten ja elämäntyylien kirjo on sellainen, että voisi puhua ennemmin japanilaisista kuin japanilaisesta kulttuurista.
Porrasmaan tavoitteita tutkijana ja tietokirjailijana on Japani-kuvan laajentaminen ja ennakkokäsitysten haastaminen.
Porrasmaata viehättää erityisesti japanilaisille kirjoille tyypillinen ”hetken fiilistely”.
Japania taitamaton voi vain aavistaa, millainen elämys alkuperäisen kirjan lukeminen on. Ehkä voisi kauniisti ajatella, että kielestä riippumatta lukemisesta saatu ilo on jaettua ja yhteistä?
Porrasmaa sanoo kaipaavansa ylipäätään puhetta kirjallisuuden tuottamasta nautinnosta. Suomentajana hän toivoo lukijoiden saavan ”puhdasta esteettistä nautintoa” kielestä.
Avaa kuvien katselu
Kirsikankukat on kirjoitettu hiragana-merkistöllä.
Porrasmaata viehättää erityisesti japanilaisille kirjoille tyypillinen ”hetken fiilistely”.
– Että ”tässä on tää riisinjyvä, eikö ole kaunista”. Kaiken ei tarvitse koko ajan olla supertehokasta, kun tässä ajassa on niin paljon informaatiota, kaikkea höttöä.
Viipyilevien kuvailutuokioiden kääntämisestä hän myös eniten nauttii:
Sade oli jossain vaiheessa tauonnut, märkä asfaltti kimalteli kuin se olisi koristeltu jalokivillä. Kevät oli vasta aluillaan. Kadulla oli vielä valoisaa, orvokinvärinen taivas pakahduttavan kuulas, se kietoi minut harhaan, että jalkani voisivat kantaa minne vain. Ja minä kävelin, todellakin kävelin. (Emi Yagi: Venus ja minä, suom. Raisa Porrasmaa)
Raisa Porrasmaa
- suomentaja, tutkija ja tietokirjailija
- suomentaa japanista ja ranskasta
- filosofian tohtori, tutki väitöskirjassaan muinaisen japanilaisen kirjallisuuden parodisia piirteitä
- kääntänyt 20 teosta japanista suomeksi
- tulevia käännöksiä mm. Yukio Mishiman esikoisteos (2026)
Lähteitä:
Raisa Porrasmaa: Japani pintaa syvemmmältä (2012)
Riikka Länsisalmi (toim): Tankasta mangaan. Miten suomentaa japanin kieltä & kulttuuria (2022)