Jari Rauhamäki tallensi kirjaksi salaojaurakoitsija Altti Päiviön elämäntarinan iloineen ja suruineen.
Punikkisuvun äpäräpojan lähtökohdat eivät näyttäneet kummoisilta, kun Altti Päiviö tuli tähän maailmaan heinäkuussa 1936 Panelian Kallionkulmalla.
Asioilla on kuitenkin tapana järjestyä. Poika oli vain kahden viikon ikäinen, kun hän sai virallisen isän, joka oli patistettu siivoamaan jälkensä eli avioitumaan lapsensa äidin kanssa.
Pojan äidin isä oli teloitettu Hennalan vankileirillä osallisuudesta punakaartin toimintaan. Leskeksi jääneen puolison ja lasten elämä ei ollut helppoa.
Pojan isä kasvoi vähän tavallista isommassa torpassa, josta tuli sisällissodan jälkeen itsenäinen tila. Työuransa isä teki maanviljelijänä ja metsä- ja ojitustöissä.
Elämä oli niukkaa, mutta kotoaan poika oppi työnteon mallin. Vähän yli kymmenvuotiaana hän pääsi myös liike-elämän makuun, kun paikallinen kauppa osti harakan ja variksen munia. Päiviö keräsi itse munia pesistä ja osti niitä myös toisilta pojilta – ja myi voitolla eteenpäin.
Koulussa Päiviö joutui heti vaikeuksiin itsepäisyytensä vuoksi. Opettajat eivät millään saaneet häntä tottelemaan. Sama toistui vuosia myöhemmin armeijassa, jossa esimiehet palkitsivat käskyvaltasuhteisiin rennosti suhtautuvan nuorukaisen aina uudestaan ylimääräisillä vapaaehtoisvuoroilla.
Altti Paneliasta, päivää -kirjan on kustantanut Salaojitusyhtiö Päiviö oy. Kirjan kannen kuvitus on Markku Haapaniemen käsialaa. Kuva: Timo Simula
Korean sodan aiheuttama raju nousukausi näkyi myös Päiviön rahapussissa. Rippikouluikäinen poika ahersi metsätöissä niin, että pystyi talven tienesteillä ostamaan uuden polkupyörän. Ajatus työn ja hyvinvoinnin yhteydestä kiteytyi entisestään.
Salaojituksen saloihin poika pääsi tutustumaan kansakoulun päättymisen aikoihin, kun Päiviöllä ojitettiin peltolohkoa lautaputkilla. Torvet nikkaroitiin itse kasaan, tarvittiin vain lautaa ja nauloja.
Nuorukaisen ahneus työtä kohtaan näkyi muun muassa Panelian voimalaitoksen kunnostustyömaalla. Ahkeruus palkittiin melkein samalla palkalla, mitä miehillekin maksettiin. Kovan työmiehen maine toi Päiviölle aina uusia töitä.
Armeijan jälkeen Päiviö meni kokemäkeläiselle Hemmilälle salaojitustöihin. Kossumiehenä eli salaojakoneella kaivetun ojan puhdistajana hän pääsi hyville palkoille, kun teki kahden miehen työt. Muilla koneilla työskenteli työpari, mutta Päiviö hoiti omat ojansa yksin.
Talvisin Päiviö teki lähinnä metsätöitä muun muassa Kiukaisten kunnalle.
Yrittäjäksi ryhtyminen siinteli nuoren miehen mielessä, kun hän oli tehnyt salaojitustöitä muutaman kesän.
Ajatus kaivinkoneen hankkimisesta jäi, kun Eero Suominen houkutteli vuonna 1961 Päiviön mukaan yhteiseen salaojayritykseen, johon tuli osakkaaksi myös Keijo Palomäki. Kolmen työntekijän lähteminen kilpailijoiksi samalle alalle ei miellyttänyt vanhaa työnantajaa. Ilmassa oli kipunointia, kun miehet ottivat lopputilin. Hemmilä lupasi pitää huolen, että miehet tekevät konkurssiin.
Yrittäjäkaverit olivat selvästi Päiviötä vanhempia, mutta hänestä tuli heti kolmikon jonkinlainen nokkamies. Päiviö asteli Panelian Osuuspankkiin pyytämään lainaa salaojakoneen ostamiseen. Pankinjohtaja suostui pyyntöön ja antoi yritykselle nimenkin: Salaojitusyhtiö Päiviö & Kumppanit. Loppuosa nimestä jäi käyttöön.
Kunnan metsätöihin Päiviötä ei enää huolittu yrityksen perustamisen jälkeen, siitä piti lautakunnassa huolen eräs sosiaalidemokraattien jäsen.
”Minun sosialismini päättyi siihen paikkaan. Peruin työväenlehtien tilaukset saman tien”, nuorena kovaksi sosialistiksikin tunnustautunut Päiviö muistelee elämäkertakirjassaan.
Ensimmäisen salaojituskoneen kolmikko osti Kurpan Konepajalta Loimaalta. Se ei jäänyt viimeiseksi, vaan asiakassuhde säilyi 1990-luvun puoliväliin saakka, jolloin koneiden valmistus Loimaalla loppui.
Alkuvaikeuksien jälkeen yrityksen toiminta lähti hyvin käyntiin. Maanviljelijät innostuivat tosissaan salaojituksesta, ja yrityksen toiminta laajeni. Kun aluksi toimittiin Satakunnassa ja Varsinais-Suomessa, avautuivat markkinat 1960-luvun lopulla Pohjanmaalle ja 1970-luvulla Lappiin asti. Parhaimmillaan yrityksellä oli viisi konetta työporukoineen tekemässä salaojia.
Lopulta Päiviö oli yrityksessä ainoana omistajana, kun muut jättäytyivät pois.
Tuttu näky työn alla olevalta pellolta: salaojamiehet kahvitauolla työn lomassa. Kuva on Altti Paneliasta, päivää -kirjan takakannesta. Kuva: Markku Haapaniemi
Perhe-elämä ei ollut Päiviöllä parhaalla mahdollisella tolalla, kun hän lähti itse vetämään Lapissa tehtäviä salaojituksia. Mies viihtyi enemmän tien päällä ja salaojilla kuin vaimon ja lasten kanssa kotona. Matkan varrelta hän löysi toisen vaimonsakin.
Vaikka ojitustyö oli lyhyen sesongin aikana kiihkeää ja päivät pitkiä, työtä tasapainottivat vapaa-ajan riennot, jotka eivät olleet kevyitä. Vielä nuorena raitis Päiviökin ryhtyi ottamaan vapaa-ajasta ilon irti alkoholin vauhdittamana.
Työn ja ilonpidon yhteensovittamisesta kertoo viiltävällä tavalla Altti Paneliasta, päivää -elämäkertateoksen karu tarina salaojituksen markkinoinnista.
Päiviö oli eräänä iltana mennyt johonkin taloon kyselemään, olisiko sen pelloilla tarvetta salaojitukselle. Talossa olivatkin meneillään kosteat juhlat, joihin yrittäjä houkuteltiin mukaan. Illan päätteeksi hän löysi itsensä talon perähuoneeseen pedatulta sängyltä, jossa hänen viereensä kellahti alaston nainen. Ennen kuin kummempaa ehti tapahtua, talon isäntä ilmaantui huoneeseen ja kiukustui talon väkeä olevalle naiselle. Päiviölle tulee kiire kadota paikalta.
Yrittäjä arveli jo menettäneensä salaojaurakan, mutta palasi kuitenkin kolmen päivän päästä kyselemään asiaa. Isäntä ei näyttänyt olevan ollenkaan kiukkuinen Päiviölle – ja niin sopimus reilun kymmenen hehtaarin salaojittamisesta syntyi.
Lähtiessään yrittäjä huomasi viereisen huoneen takaseinällä kalsarinsa. Ne on lyöty seinään kuuden tuuman rautanaulalla. Päiviö päätti olla pilaamatta tunnelmaa, eikä pyytänyt alushousujaan takaisin.
Elämäkerran kirjoittanut, myös Kiukaisista kotoisin oleva Jari Rauhamäki, nykyään Insinööriliiton viestintäpäällikkö, on onnistunut taltioimaan kirjaan aimo palan suomalaista salaojitushistoriaa sekä alan työhön ja vapaa-aikaan liittyvää kulttuuriperintöä.
Kirjan päähenkilö paljastaa elämästään koko joukon kipeitäkin asioita, joita kirjoittaja käsittelee kirjassa taitavan lempeästi mutta kuitenkin varsin suorasukaisesti.
Toki kirjassa kerrotaan myös ”helvetin kalliista hukkaputkesta”, Päiviön Kuivalahden kesänviettopaikkaan kaivetusta putkesta, josta tuli eläkeläiselle vuosikymmenen riidanaihe mökkinaapurin ja Eurajoen kunnan kanssa.