Juttu tiivistettynä
- Santeri Korpi, 21, sairastui anoreksiaan varsinaisesti kahdeksannella luokalla. Hän alkoi tarkkailla painoaan jo kymmenvuotiaana.
- Hän on tehnyt uuden biisin kokemuksistaan ja tunteistaan, ja äiti kuuntelee sen Santerin pyynnöstä. Molemmat herkistyvät.
- Syömishäiriöiden stigma on pojilla vahva, ja oireet voivat jäädä tunnistamatta.
- Santeri on nykyisin paremmassa kunnossa. Hän muutti tyttöystävänsä kanssa yhteiseen kotiin Kuopioon ja perusti tatuointiyrityksen.
- Rasmus Isomaan mukaan syömishäiriöistä voi toipua ja moni toipuukin. Pojat hakavat apua harvemmin kuin tytöt.
Tämä on tekoälyn avulla tuotettu, toimittajan tarkistama tiivistelmä.
Santeri Korpi istuu keittiön pöydän äärellä lapsuudenkodissaan äitinsä kanssa. Kyyneleet valuvat molempien poskille.
Äiti on juuri kuunnellut Santerin uuden biisin, joka kertoo masennuksesta ja itsetuhoisuudesta. “Tappakaa tai parantakaa”, siinä lauletaan.
Santeri kutsuu laulutyyliään huutolauluksi tai örinäksi. Huutaminen helpottaa, samoin laulujen sanoittaminen.
Maarit Korpi muistelee, miten vaikeaa oli saada apua.
– Kun viimein päästiin psykiatrian poliklinikalle testeihin, niin sanottiin vain, että et ole tarpeeksi sairas osastolle, hän huokaa.
– Tuota en itse muistakaan.
– No, sinä olit silloin tosi sekaisin. Onhan sitä sekaisin, jos ei nuku ollenkaan eikä syö!
Miesten syömishäiriöihin liittyy Santerin mielestä paljon häpeää.
– Poikien syömishäiriöistä ei puhuta, koska edelleen ajatellaan, että miehet eivät saa näyttää tunteitaan tai puhua niistä. Kaveritkin olivat sellaisia toksisia maskuliineja.
Voit katsoa Perjantai-dokkarin Yle Areenasta.
Ruokatunnit olivat painajaisia
– Pitäiskö sun laihduttaa?
Luokkatoverin kommentti neljännellä luokalla sai kymmenvuotiaan Santerin miettimään ulkonäköään ja syömistään. Varsinaisesti hän sairastui anoreksiaan yläasteella.
Ruokatunnit koulussa olivat painajaisia. Hän ei halunnut syödä muiden läsnäollessa. Se on tyypillistä anorektikoille.
– Syöminen tuntui ahdistavalta muiden silmien alla. En saanut ruokaa alas.
Santeri alkoi vältellä ruokatunteja. Kotona hän viihtyi omassa huoneessaan eikä osallistunut perheen ruokahetkiin. Äidilleen hän sanoi syövänsä myöhemmin.
Syömishäiriöön viittaavia oireita on joidenkin tutkimusten mukaan 13-17-vuotiaiden poikien keskuudessa 7-10 prosentilla pojista. Jos mietitään koululuokkaa, jossa on 15 poikaa, luokalla olisi vähintäänkin yksi poika, jolla on syömishäiriöoireita.
Kyse ei siis ole marginaalisesta ilmiöstä.
Pojatkaan eivät voi välttyä ulkonäköpaineilta. Pitäisi olla jäntevä, rasvaton ja lihaksikas.
Usein poikien syömishäiriöitä ei tunnisteta siksi, että paino ei putoa vaan saattaa jopa nousta. Pakkomielteinen treenaaminen on yleinen oire. Joskus on vaikea määritellä, missä menee normaalin raja.
Santeri ei treenannut, mutta hän inhosi peilikuvaansa, joka oli siihen aikaan pahasti vääristynyt.
– Kaikki muut olivat paremman näköisiä, komeampia, laihempia tai vahvempia.
Avaa kuvien katselu
Santeri pysähtyi kauppareissullaan kirjoittamaan sanoja uuteen biisiin. Kuva: Aleksi Nuotio
Syömishäiriöt eivät synny pelkästään ulkonäköpaineista.
Se saattaa syntyä etsiessä ratkaisua vaikean elämäntilanteeseen. Oma kehitys ja identiteetti saattavat aiheuttaa epävarmuutta ja ahdistusta. Sysäyksenä voi olla myös esimerkiksi koulukiusaaminen tai muu vaikea elämäntilanne.
Syömishäiriöklinikkaa Pietarsaaressa johtava Rasmus Isomaa kertoo, että syömishäiriö itsessään aiheuttaa masentuneisuutta, alakuloisuutta ja ahdistusta.
Voi myös olla, että kaikki alkaa masennuksesta, jota nuori yrittää itse korjata.
Koulussa anoreksiaa ei tunnistettu
Santeri oli kärsinyt masennuksesta jo aiemmin. Hän ei ole varma, oliko syömisen kontrolloiminen yritys hallita ahdistusta.
Varmaa sen sijaan oli, etteivät tapahtumat koulussa parantaneet asiaa.
– Muistan kerran, kun olin käytävällä muiden oppilaiden kanssa odottamassa, että tunti alkaisi. Opettaja pysähtyi, että miksi sinä et käy syömässä, ethän sinä jaksa opiskella, jos et syö. Hän sanoi soittavansa äidille, että äiti hakisi minut kotiin.
Santerin mielestä opettajalta puuttui paitsi tilannetaju, myös ymmärrys asian vakavuudesta. Hän ei ehkä edes tunnistanut, mistä oli kyse.
Rasmus Isomaan mukaan tytöt tunnistavat nykyisin syömishäiriönsä jopa itse – tai ainakin kaveri huomaa ja kyselee. Pojista ajatellaan helposti, että teini-iässä on ihan normaalia hoikistua.
Psykologi alkoi punnita Santeria tapaamisten yhteydessä. Paino putosi viikko viikolta.
Avaa kuvien katselu
”Omat biisit kertoo tarinaa mun omasta elämästä. Ne kertoo, millaista on masennus ja miltä tuntuu, kun ei saa kunnon apua mistään.” Kuva: Aleksi Nuotio
Avaa kuvien katselu
”Jossain vaiheessa sitä alkaa käyttäytyä itsetuhoisesti, kun etsii poispääsyä siitä pahasta olosta.” Kuva: Aleksi Nuotio
Santerin ongelmat kärjistyivät viiltelyyn.
– Lopulta viiltely ei enää helpottanut oloa, vaan tuntui pelkästään pahalta. Aloin rangaista itseäni siitä, etten kestänyt nälkää enkä pystynyt olemaan syömättä.
Hän myöntää, että viiltelystä puhuminen on hänelle edelleen vaikeaa.
Santeri häpesi viiltelyarpia ja peitti niitä myöhemmin tatuoinneilla. Nykyisin hän ei jaksa enää välittää eikä varsinkaan hävetä.
Edellisestä viiltelystä on nyt jo reilusti yli tuhat päivää aikaa.
– Olen elämässäni meinannut luopua toivosta, mutta en enää. Olen elävä esimerkki siitä, että kaikesta kyllä selviää.
Nykyisin Santeri voi hyvin.
– Elämässä on nykyisin paljon asioita, jotka tekevät minut onnelliseksi, hän hymyilee.
Hän on vastikään muuttanut tyttöystävänsä kanssa Raahesta Kuopioon ensimmäiseen yhteiseen kotiin.
Santeri on perustamassa Kuopioon omaa tatuointiyritystään. Hän valmistui keväällä Kuusamon aikuisoppilaitoksen yrittäjyyskurssilta.
– Olen saanut nyt viralliset asiat hoidettua ja panostan markkinointiin Tiktokissa. Vielä ei asiakkaita tule ikkunoista ja ovista, mutta pikkuhiljaa varauksia on alkanut tulla. Olen pari asiakasta saanut jo tehtyä.
Avaa kuvien katselu
Santeri on perustanut oman tatuointiyrityksen. Kuva: Aleksi Nuotio
Luottamus tulevaisuuteen on luja.
– Minulla on nyt energiaa tarttua asioihin ja toteuttaa unelmia, hän kertoo.
Nykyään ruoka maistuu. Santeri tykkää kokata tyttöystävälleen ja kokeilla uusia reseptejä.
Syömishäiriö on kuitenkin jättänyt jälkensä. Hän ei edelleenkään syö mielellään ravintoloissa, joissa on paljon vieraita ihmisiä.
– Olen myös alkanut saada paniikkikohtauksia, jos tulee kova nälkä. Sen pystyy kuitenkin välttämään säännöllisellä ruokarytmillä.
Syömishäiriöistä voi parantua
Syömishäiriöitä tutkinut Rasmus Isomaa haluaa korostaa, että syömishäiriöistä voi parantua ja moni parantuukin. Pitkien seurantatutkimusten mukaan kaksi kolmesta tai jopa kolme neljästä näyttäisi toipuvan hyvin.
Mitä aikaisemmin hakeutuu tai ohjataan avun piiriin, sitä paremmin toipuminen edistyy.
– Pojat hakevat paljon vähemmän apua syömishäiriöihin kuin tytöt. Heitä ei myöskään ohjata samalla tavalla hoidon piiriin.
Avaa kuvien katselu
Santeri korjaa mopoa lapsuudenkotinsa autotallissa Oulaisissa. Maarit-äiti käy pyytämässä välipalalle. Kuva: Aleksi Nuotio
Maarit-äiti ryhtyy tekemään ruokaa. Santeri on tuonut omat eväät.
Äiti ja poika halaavat toisiaan. He keskustelevat pitkään Santerin syömishäiriöstä ja mielenterveydestä.
– Ollaanko jo menossa valoa kohti? äiti kysyy.
– Niin minä olen ajatellutkin, että parempaan suuntaan mennään.
Avaa kuvien katselu
”Minulla on nyt energiaa toteuttaa unelmia.” Kuva: Aleksi Nuotio
Avaa kuvien katselu
Onko sinulla hyvä aihe Perjantai-dokkariksi? Kerro se meille! Voit lähestyä toimitusta luottamuksella. Halutessasi voit olla yhteydessä myös sähköpostilla osoitteeseen annu.caselius@yle.fi. Luemme kaikki yhteydenotot, mutta emme voi luvata, että ehdimme vastata jokaiseen.