Suomessa on viime viikkoina keskusteltu mahdollisuudesta siirtyä yhteiseen katsomusaineeseen, jota opiskelisivat kaikki oppilaat uskonnosta tai uskonnottomuudesta riippumatta.

Helsinkiläisen Kulosaaren yhteiskoulun yläasteella on yhdistetty eri katsomusaineiden opetusta jo yli 10 vuoden ajan.
Yhdistetty opetus 7.–9.-luokkalaisille alkoi vuonna 2013.
Helsingin Uutiset vieraili tällä viikolla seuraamassa yhdeksäsluokkalaisten opetusta. Käynnissä on opetusjakso, jossa tutustutaan etiikan peruskäsitteisiin, eettisiin teorioihin ja ihmisoikeuksiin.
Oppitunti alkaa klassisella junadilemmalla: pitäisikö pelastaa yksi vai viisi ihmistä? Oppilaat pohtivat hetken ja valitsevat lopulta pelastaa enemmän ihmishenkiä.
Loppuvuoro käytetään erilaisten moraalisesti haastavien skenaarioiden läpikäymiseen.
Nadiya Adil Mohamed kokee katsomusaineiden yhdistämisen monipuoliseksi ja kiinnostavaksi. Meri Sallinen
Nadiya Adil Mohamed, Lukas Arnold ja Lidija Minkeviciute kokevat katsomusaineiden yhdistämisen monipuoliseksi tavaksi oppia. Samankaltainen opetusjärjestely voisi tulla heidän mielestään kaikkialle Suomeen.
– Yhteinen opetus antaa enemmän mahdollisuuksia valita, mitä haluaa tehdä. Mielestäni kaikilla tulisi olla mahdollisuus valita itse, mitä katsomusainetta opiskelee, Minkeviciute sanoo.
Mohamed kertoo, että pelkästään oman uskonnon opetus ei enää yläasteella kiinnostanut yhtä paljon.
– Kun opiskelin vain omaa uskontoani, se tuntui tylsältä, koska tiesin kaiken jo entuudestaan. Yhteisessä ryhmässä olen oppinut paljon uutta esimerkiksi Itä-Aasian uskonnoista, Mohamed kertoo.
Lukas Arnold on mielissään siitä, että kaikki oppivat oman uskonnon lisäksi muutakin.. Meri Sallinen
Oppilaiden mukaan erityisesti tämä jakso, eli moraalin ja etiikan kysymykset, on ollut kiinnostava, koska kysymyksiä on voinut pohtia yhdessä erilaisten katsomustaustojen kanssa.
– On kiinnostavaa kuulla, miten eri taustoista tulevat ajattelevat, Arnold sanoo.
Lidija Minkeviciuten mielestä jokaisella tulisi olla oikeus osallistua yhteisen katsomusaineen opetukseen vain oman uskontonsa sijaan. Meri Sallinen
Kulosaaren yhteiskoulussa katsomusaineiden yhdistäminen tarkoittaa käytännössä sitä, että eri katsomusaineiden sisältöjä opetetaan osittain samassa ryhmässä.
Koulu on rakentanut oman opetussuunnitelman, joka nostaa esiin kaikille yhteiset teemat. Oppilaat viettävät suuren osan katsomustunneistaan yhdessä katsomustaustasta riippumatta.
Tarvittaessa heidät jaetaan kuitenkin omiin ryhmiinsä esimerkiksi silloin, kun oman uskonnon erityisaiheet edellyttävät erillistä opetusta. Näin ollen evankelis-luterilainen, islamin, ortodoksinen ja katolinen uskonto sekä elämänkatsomustieto ovat edelleen myös erillisiä oppiaineita ja pysyvät omissa opetussuunnitelmissaan.
Kyseessä ei ole kokeilu, vaan alusta asti pysyväksi tarkoitettu opetusjärjestely.
– Integroimme opetusta koulukohtaisella opetussuunnitelmalla, jossa valtakunnallisten pakollisten sisältöjen lisäksi painotetaan kaikille yhteisiä sisältöjä, sekä opetusjärjestelyllä, jossa oppilaat opiskelevat suurelta osin yhteisissä tiloissa katsomusaineestaan riippumatta, Kulosaaren yhteiskoulun johtava rehtori Lauri Halla selventää.
Rehtori Lauri Hallan mukaan oppilaiden ja opettajien keskuudessa paluusta perinteiseen uskonnon- ja elämänkatsomustiedon opetukseen ei ole haaveiltu. Meri Sallinen
Hallan mukaan ajatus yhteisestä katsomusaineesta perustuu ennen kaikkea yhdenvertaisuuteen.
Hänen mukaansa oppilaiden erottaminen eri ryhmiin uskonnon tai uskonnottomuuden perusteella ei heijasta sitä monikulttuurista arkea, jossa nuoret jo elävät.
– Jos halutaan kasvattaa nuoria ymmärtämään erilaisia kulttuureita ja uskontoja ja rakentamaan omaa katsomustaan, yhteinen opetus tukee tavoitetta paremmin, Halla sanoo.
Katsomusainetta opettava Niilo Mähönen näkee, että ainakin Helsingissä yhteinen katsomusaine olisi tapa järjestää tasavertaista opetusta.
– Helsingissä katsomuksia on niin paljon, että on vaikea järjestää kaikille tasavertaista opetusta. Pitää miettiä, mikä on koulun tavoite, ja rakentaa katsomusaine sen mukaan. Jos koulun uskonnonopetuksen tavoite on esimerkiksi antaa kasteopetusta ortodoksioppilaille, se ei ole tasa-arvoista, eikä se ehkä ole koululaitoksen tehtävä vaan kirkon, Mähönen sanoo.
Mähösen suhtautuminen asiaan ei ole vuosien varrella juuri muuttunut, mutta hän kertoo, ettei ole lobannut yhteisen katsomusaineen puolesta.
– Kun opiskelin opettajaksi, keskustelimme tästä jo silloin. Helsingin yliopiston professori kannatti tätä 25 vuotta sitten. En ole lobbaaja, olen vain tehnyt opettajana sen mukaan kuin päättäjät linjaavat.
Katsomusaineen opettaja Niilo Mähönen kannatti mallia jo 25 vuotta sitten opettajakoulussa. Meri Sallinen
Kulosaaren malli herätti alkutaipaleellaan myös vastustusta. Vuonna 2013 ja 2014 opetusjärjestelyistä tehtiin kantelut aluehallintovirastoon ja eduskunnan apulaisoikeusasiamiehelle, mutta molemmissa ratkaisuissa koulun toimintaa pidettiin laillisena.
– Molemmissa ratkaisuissa opetusjärjestelymme todettiin laillisiksi, Halla sanoo.
Alkuvuodesta Suomessa on noussut jälleen julkiseen keskusteluun mahdollisuus siirtyä yhteiseen katsomusaineeseen. Opetus- ja kulttuuriministeriön työryhmä on ehdottanut kahdesta erillisestä uskonnon ja elämänkatsomustiedon oppiaineesta luopumista. Tilalle tulisi kaikille yhteinen katsomusaine. Myös opetusministeri Anders Adlercreutz (r.) on kertonut kannattavansa yhteistä katsomusainetta.
Kaikille yhteinen katsomusaine olisi yksi keino saada myös säästöjä.
Kulosaaren rehtorin, opettajan ja oppilaiden mielestä yhteinen katsomusaine edistäisi tasa-arvoa ja heijastaisi monikulttuurisen Helsingin todellisuutta.
– Me olimme ehkä ensimmäisiä kouluja, jotka vertailivat opetussuunnitelmia ja yhdistivät niitä. Jos opetussuunnitelmissa on samat aihealueet, kuten maailman uskonnot, niin miksi opettaa ne eri luokissa, Mähönen summaa.
Oppilaat saivat tulostetun lapun eettisistä teorioista liimattavaksi vihkoonsa. Meri Sallinen
Helsingin kaupungin perusopetuksessa valmistellaan puolestaan parhaillaan yhteiselle katsomusopetukselle mallia, jonka kaikki kaupungin koulut voivat ottaa käyttöön aikaisintaan 1.8.2027.
Kaupungin selvityksen mukaan tällä hetkellä yhteistä katsomusopetusta järjestetään osalle vuosiluokista 22 suomenkielisessä koulussa ja kaikille vuosiluokille kuudessa koulussa.








