Nobelisti Jon Fossen ensimmäinen suomennettu romaani Aamu ja ilta (2024) oli lähestulkoon yhtä virkettä. Fossen pääteoksen, Septologian, noin tuhat sivua koostuvat nekin yhdestä virkkeestä, jota pilkut ja kysymysmerkit katkovat. Septologian kaksi ensimmäistä osaa on nyt suomennettu. Epätyypillisyydestään huolimatta teksti on helppolukuista.
Norjalaiskirjailija kutsuu tyyliään hitaaksi proosaksi. Kertojan tajunta virtaa kiireettä. Arkiset huomiot limittyvät eksistentaalisiin pohdintoihin. Asiat kiertävät hypnoottisesti kehää. Väliin mahtuu dramaattisiakin jaksoja. Katriina Huttusen suomennos on jälleen loistotyötä.
Toinen nimi käsittelee erilaisia kaksinaisuuksia, eritoten valoa ja pimeyttä. Valo ja pimeys vuorottelevat taiteessa, uskossa, ihmisten välillä ja sisällä.
Kuusikymppinen kertoja Asle asuu norjalaisessa pikkukylässä. Hän maalaa tauluja:
”minä näen kuvan valona ja pimeytenä, ja minä näen loistaako kuvasta valoa, ja (…) aina kuvasta loistaa eniten pimeyttä, ja minä ajattelen että ehkä Jumala on lähimpänä epäilyssä, pimeässä”. Katolilaisuuteen kääntyneen miehen mielestä Jumalan voi kuulla vain hiljaisuudessa.
Ystävänsä, kalastaja Åsleikin kanssa Asle juttelee maalauksistaan ja Jumalan olemassaolosta. Keskustelu kulkee kitkaisesti, mutta on pohjavireeltään sopuisaa.
Kirjaan syntyy jännitettä, kun lukijalle selviää, että Aslella on samanniminen ”kaksoisolento”. Tämä asuu kaupungissa ja juo tappotahtia. Asle taas on raitistunut vaimonsa ja Jumalan avulla. Hän haluaa auttaa kaimaansa.
Miehet ovat sekä erilaisia että samanlaisia. Toinenkin Asle on maalari. Kummallakaan ei ole enää vaimoa. Molemmat ajattelevat toisiaan ja vaihtuvat tekstissä toisikseen kuin varkain. Identiteetit sekoittuvat kummastuttavalla tavalla, mikä on kirjassa kiehtovinta.
Taide ja usko ovat Aslelle yhtä lailla arkisia ja mystisiä asioita. Ne ovat myös teologis-filosofisia kysymyksiä, joiden kautta pohditaan näkyvän ja näkymättömän rajankäyntiä: ”ei ole sanoja vaan Sana, se mikä on kaikkien sanojen ulkopuolella ja se mikä tekee sanoista, kielestä ja merkityksestä mahdollisen, ja tämä saattaa näkyä mutta sitä ei voi sanoa”.
Fossella on suurta kirjallista taitoa, mutta Toinen nimi on ikävä kyllä vähän tylsä.
Kirjassa on makuuni liikaa pyhyyttä, rauhaa ja vakavuutta. Taide voi olla hyvin tehtyä, mutta ei välttämättä resonoi vastaanottajassa. Asle ymmärtäisi tämän hyvin.
Jon Fosse: Toinen nimi. Septologia I–II. Suomentanut Katriina Huttunen. 476 sivua. WSOY, 2025.
