Susanna Jyllinmaa

Tanssii tähtien kanssa -lehdistötilaisuudessa otettiin juonnoissa esille tähtitanssijoiden pituus. Se rupesi jälkeenpäin tökkimään, kirjoittaa Iltalehden 182-senttinen toimittaja Susanna Jyllinmaa.

Tänään klo 12:57

Ralph Madsen, ”pisin cowboy”, (1897–1948) kuvattuna yhteensä senaattori Morris Sheppardin kanssa. KUVITUSKUVA. AOP

Tänä syksynä kahdeksattatoista kertaa nähtävä Tanssii tähtien kanssa -kausi on käynnistymässä. Elokuun alussa pidetyssä lehdistötilaisuudessa hehkutettiin asiaa, joka rupesi vaivaamaan minua jälkeenpäin.

– Tuleva kausi tulee olemaan pidempi kuin koskaan aikaisemmin, kuului esittelyjuonto, jonka juontaja luki suoraan juontokortista.

– Tulevalla TTK-kaudella me näemme pidempiä tähtioppilaita kuin koskaan aiemmin tässä ohjelmassa, juonnossa tarkennettiin.

Itsekin ihastelin pitkiä tähtioppilaita. Olipa kivaa, että sain – yli 180-senttisenä ihmisenä – kerrankin katsoa reippaasti ylöspäin osaa haastateltavista.

Tilaisuuden jälkeen alkoi tökkiä. Olisinko vaikkapa halunnut, että minut esitellään ohjelman historian pisimpänä naisena?

TTK-tuomari huomautti, että pituus ei vaikuta, pituusero kylläkin. On toki ymmärrettävää, että pituusero kiinnostaa, ja varmasti se tanssiin vaikuttaakin.

Ja toki tässä tapauksessa asia voi olla niin, että ohjelman tekijät ovat kysyneet pitkiltä osallistujilta, onko asia heille ok. Kenties olisin itsekin antanut luvan, varsinkin jos pitkiä olisi ollut isompi joukko.

Mutta.

Entä jos ”pitkä” olisi korvattu millään muulla ulkonäköä kuvaavalla adjektiivilla?

Kaikki tuntemani pitkät ihmiset tietävät tämän: pituutta kommentoidaan täysin avoimesti. Ymmärrän sen itse siten, että pituutta pidetään hienona asiana. Mutta jos tulen hissiin ja vieras ihminen katsoo minua: ”Oi ihanaa, oletpa sinä pitkä!” ei se välttämättä minusta ole niin kauhean hienoa. Mitä siihen pitäisi vastata? Kiitos?

Edelleen: jos lauseeseen vaihdetaan mikä vaan muu adjektiivi, olisi kommentti helposti täysin epäsopiva. Vaikka se olisi positiivinenkin. En lähtisi sanomaan vieraalle hississä: ”Oi ihanaa, oletpa sinä kaunis!”

Pitkä ihminen tietää, miltä tuntuu, kun kaupassa kaikki housunlahkeet sijoittuvat nilkan ja polven puoliväliin. Tai kun joku katsoo asiakseen tökätä selkään sanoen ”selkä suoraksi”. Tai jos haluat laittaa juhlapuvun kanssa ballerinat etkä korkokenkiä. Ja tiedoksi nyt samalla tämäkin: kaikki pitkät ihmiset eivät pelaa koripalloa.

En halua esiintyä ammattiloukkaantujana, vaan saada miettimään toisen ulkomuodon ja ulkonäön kommentointia laajemminkin. Niin, länsimaisen ihmisen länsimaisia ongelmiahan nämä toki ovat. Mutta mitä oikeasti voi ja saa kommentoida?

Onko sopivaa kommentoida hiuksia tai silmiä? Entä huulet, rintavako, jalkoväli (!), takapuoli, sääret, nenä?

Saako mitään sanoa? Eikö mitään saa enää sanoa?

Tähän minulla ei ole vastausta. Mutta ehkä sillä omalla tarpeella kommentoida on tässä ajassa pienempi arvo kuin sillä, että antaa toisen ihmisen vain olla. Vaikka ei tarkoittaisikaan pahaa tai suorastaan tarkoittaisi vain hyvää. Ajat muuttuvat, ja muutokseen usein liittyy jonkinlainen rajojen etsiminen. Tuskin kukaan nääntyy siitä, jos yleisesti ollaan hetki hiljaa, ja pohdiskellaan sitä rajaa, mikä on sopivaa kommentointia.

Joka tapauksessa, jos kehorauhaa tässä yhteiskunnassa halutaan vaalia, täytyy sen koskea kaikkia ihmisiä – ja adjektiiveja. Jätetään siis pitkätkin rauhaan.