Neljätuhatta linturunoa kertovat lintujen merkityksestä jotain sellaista, mitä en ole koskaan aiemmin kokenut, kirjoittaa luontotoimittaja Minna Pyykkö.
Avaa kuvien katselu
Kilpailuun saapui tuhansia linturunoja, joissa jokaisessa oli oma, ainutlaatuinen tunnelmansa. Kuva: Risto Puranen / Vastavalo. Editering: Jakob Lillas / Yle
Minna Pyykköluontotoimittaja
Yle Luonto järjesti maaliskuusta 2025 juhannukseen jatkuneen kaikille avoimen Sanoita linnunlaulu -linturunokilpailun. Runoja tuli valtavasti, yli neljätuhatta, ja lähes kaikista Suomessa pesivistä linnuista.
Olen toiminut Ylellä luontotoimittajana pitkään. Tässä työssä olen päässyt jututtamaan lintuharrastajia ja tutkijoita ja seuraamaan lintujen pesintää, muuttoa, hoitoa, rengastusta, syntymää ja kuolemaa. Myös vapaa-ajalla seuraan usein lintujen puuhia ja käytän niitä maalausteni lähtökohtana. Olen siis monella tavoin perehtynyt lintujen maailmaan. Silti linturunokilpailuun saapuneet runot ja niiden taustatarinat yllättivät ja liikuttivat.
Moniin runoihin on tallennettu ainutlaatuisia hetkiä luonnossa. Varhaisena kesäaamuna saunatuvassa ukki ja poika heräävät kuuntelemaan kuhankeittäjää. Hetki menee pian ohi, mutta pojan unissa ”ukki ja lumottu keltainen lintu säilyvät kaikkien kesien loppuun asti”.
Toisessa runossa kuusivuotias kuuntelee teltassa äitinsä kanssa kesäyössä sarvipöllön poikasten kerjuuääntä, ”kuin narahtava ovi tai käskevä vinkaisu”, ja saa unenpäästä kiinni vasta, kun pikkupöllöt rauhoittuvat ruokaa saatuaan.
Useissa kilpailuun lähetetyissä linturunoissa on mukana joku tärkeä läheinen ihminen ja yhteinen muisto. Eri puolilla Suomea asuvat siskokset kilpailevat siitä, kumpi havaitsee keväällä ensin västäräkin. Siskon äkillisen menehtymisen jälkeen västäräkistä tulee runon kirjoittajalle entistä tärkeämpi, ja sen laulussa kuuluu myös siskon ääni.
Linnut ovat runoissa usein läsnä myös elämän käännekohdissa. Turkista Suomeen levottomuuksien takia muuttanut kirjoittaja kuvailee, miten kaikki oli aluksi vierasta, mutta vähitellen hän kiintyi luontoon, hiljaisuuteen, järviin, metsiin ja erityisesti linnunlauluun. ”Maahan, jossa joutsen lepää peilityynellä järvellä, – – metsä hengittää lempeästi ja järvet katsovat taivaalle pelotta.”
Uskon muistavani nämä tarinat koko ikäni. Nämä ja monet muut, joita olen päässyt lukemaan Ylen linturunokilpailussa. Hämmästyttäviä, liikuttavia ja huvittavia linturunoja, joihin liittyy vahvoja muistoja ja joista monet perustuvat myös tarkkaan lintujen havainnointiin ja tuntemukseen. Runoja ovat kirjoittaneet monenikäiset ja monenlaiset ihmiset eri puolilla Suomea.
Linnut auttavat ihmisiä jaksamaan seuraavaan päivään.
Vaikka kyseessä on linturunokilpailu, ihmeellisintä ja merkittävintä on mielestäni kuitenkin saapuneiden runojen määrä. Neljätuhatta runoa linnuista! Linnut ovat selvästi edelleen valtavan tärkeitä monille meistä. Ne tuovat iloa, toivoa, huumoria, kauneutta ja ihmeen tunnetta elämään. Toisinaan tuntuu, että linnut auttavat ihmisiä ylipäänsä jaksamaan seuraavaan päivään.
”Kun mennyt on viimeinenkin, on hiljaista hiljaista niin. Kääriydyn tiukemmin takkiin, ja palelen ytimiin” päättyy Arktika-niminen runo. Monissa muissakin kilpailuun lähetetyissä linturunoissa on mukana huolta lintujen puolesta ja surumielinen tunnelma. Runot kertovat, että useiden lintulajien määrät ovat vähentyneet hälyttävästi, ja monet aiemmin tavalliset lajit ovat muuttuneet uhanalaisiksi. Lintujen kohtaaminen ei ole enää itsestäänselvää.
Nyt ilmojen kylmetessä ja muuttolintujen matkatessa etelään on joka tapauksessa hyvä hetki lukea runoja omista suosikkilajeista tai valita runoja tunnelman mukaan, tunnistaa itselle tuttuja tuntemuksia tai löytää runojen avulla uusia oivalluksia. Ne voivat palata mieleen sitten, kun taas pääsee kuulemaan kuhankeittäjän vihellyksen tai näkemään hippiäisen pomppimassa eloisasti katajikossa keltainen päälaki loistaen.
Kiitos kaikille linnuista kirjoittaneille. On ollut ainutlaatuista saada lukea niitä.