Terhi Törmälehdon (s. 1977) kolmannen romaanin aiheet eivät ole aivan tavanomaisia: lopun ajat, kristillinen sionismi ja palestiinalaisten asema Israelissa. Teos on kuitenkin yllättävän ajankohtainen: viikon mittainen tarina sijoittuu Israeliin ja Länsirannalle maaliskuuhun 2023 ja tavallaan taustoittaa sitä kriisiä, jonka Hamasin hyökkäys Israeliin lokakuussa 2023 laukaisi.
Romaanin nimi viittaa Matteuksen evankeliumin kohtaan, jossa Jeesus kehottaa seuraajiaan olemaan sekä valona että suolana maailmassa. Raamattu onkin romaanin eri tasoja avaava ”suuri koodi”, sillä Raamattuun viitataan melkeinpä joka sivulla. ”Koodia” tuntematon saattaakin missata jotkut merkitykset. Tarinan tasollakin tätä tapahtuu: juutalaismies ei tunnista kristityn suomalaisnaisen leikillistä viittausta heidän ravintolaillalliseensa: ”– Viisi leipää ja kaksi kalaa, Anu sanoo, naurahtaa. Mies ei sano mitään. Hän katsoo Anua ilmeettömänä ja odottaa jatkoa.”
Raamattuviittaukset ovat paitsi runsaita myös monitulkintaisia ja kytkeytyvät kiinteästi romaanihenkilöiden uskonnolliseen taustaan ja ajatteluun. Keskeiset henkilöt, joiden välillä ulkopuolinen kertoja vaihtelee tarkastelupistettään, ovat taustaltaan helluntailainen lääkäri Susanna ja Kansanlähetyksen piirissä varttunut kieltenopettaja Anu. Molemmat ovat kristillisiä sionisteja ja edustavat tulkintatraditiota, jossa Kristuksen toinen tuleminen ja juutalaisten paluu Israeliin linkittyvät tiukasti toisiinsa.
Päähenkilöt matkustavat samalla lennolla Israeliin, mutta heidän tiensä kohtaavat perillä vain pariin otteeseen. Susannalla on määrätietoinen missio auttaa juutalaisia ”palaamaan Luvattuun maahan” ja myös auttaa juutalaisia laajentamaan siirtokuntiaan arabien ikivanhoille asuma-alueille, jotta Kristus voi palata ja asettaa kaiken ennalleen.
Anu puolestaan suhtautuu Israeliin ja juutalaisiin tunteellisesti, romanttisestikin. Rakastuminen juutalaismieheen horjuttaa Anun lopun ajan odotuksia: yhteiselämä ei-uskonnollisen juutalaismiehen kanssa tuntuisi juuri nyt houkuttelevammalta ajatukselta kuin Kristuksen paluu.
Ristiriita on ilmeinen: onko romanttis-eroottinen suhde juutalaiseen syntiä vai johdatusta? Kun Susanna kuulee asiasta, hän julistaa sen synniksi, mutta romaanin loppu osoittaa, ettei Anu jaa Susannan yhä vain ahtaammaksi käyvää fundamentalismia vaan alkaa ymmärtää asiat laajemmin, myös maassa asuvien näkökulmasta. Henkilöt kehittyvät siis eri suuntiin.
Päähenkilöiden kristillistä sionismia koettelevat sivuhenkilöt: Susannan mies, joka on luterilainen pappi, sekä teini-ikäinen tytär. He eivät kaihda esittää kovia ja vaativia kysymyksiä, jotka kyseenalaistavat sekä Susannan fundamentalismin että toiminnan Länsirannalla. Vastavoimana toimii myös suomalainen toimittaja, joka on tekemässä reportaasia Israelin hallituksen vastaisista mielenosoituksista. Myöskään Anun kohtaama juutalaismies ei ymmärrä lainkaan kristittyjen vimmaa rakastaa ja tukea Israelia, teki se sitten mitä tahansa.
Törmälehdon romaania leimaa ajatuksen ja kielen rohkeus: se operoi hallitusti eri ideologioilla, vastakohtaisuuksilla ja henkilöiden välisillä jännitteillä, mutta se ei silti muodostu teoreettiseksi tutkielmaksi ajankohtaisesta aiheestaan. Se on täysipainoinen romaani, sekä kielellisesti että rakenteellisesti taidokas ja jopa innovatiivinen: missä muussa suomalaisessa romaanissa enkeli toimii paitsi suojelijana myös kertojana?
Terhi Törmälehto, He ovat suolaa ja valoa. Romaani, 349 sivua. Otava, 2024.
Teksti on julkaistu alun perin Parnasso-lehden numerossa 1/2025. Parnasson voit tilata täältä.
