Allsång på Skansenissa nähty hahmo sai kukkahattutädit hermostumaan.

Kim Sulockin sketsihahmo pillastutti ruotsalaiskatsojat. AOP

Viime viikon suorassa Allsång på Skansen -lähetyksessä nähty kohtaus sai monet ruotsalaiset pahastumaan. Kesätiistaisin esitettävää lauluohjelmaa näytetään suorana myös Ylellä.

Skansenin lavalla nähtiin näyttelijä Kim Sulocki sketsihahmo Tennis-Dennikseksi pukeutuneena. Miehellä oli päällään tennisasusteiden lisäksi vain lyhyet ja kireät valkoiset farkkushortsit.

Tennis-Dennis nähtiin soittamassa tennismailaa, keikuttamassa lantiotaan ja heittelemässä tennispallojaan yleisön joukkoon.

Jos upotus ei toimi, näet videon myös tästä linkistä.

Allsång på Skansenia esittää Ruotsissa yleisradioyhtiö SVT, joka on jakanut videokatkelman Tennis-Denniksen esiintymisestä Facebook-tilillään. Video on kerännyt parissa päivässä yli miljoona näyttökertaa ja runsaasti kommentteja, jotka eivät kaikki ole täysin myönteisiä.

– Häpeällisen huono. Surullista, että tuotanto on hyväksynyt tämän.

– Huonointa mitä olen nähnyt. Luulin, että tämä oli yhteislaulua.

– Ei lainkaan hauskaa. Nykyään keskitytään hyvin paljon puolialastomuuteen ja seksiin. Muistakaa, että lapsetkin katsovat tätä ohjelmaa.

– En kestänyt katsoa tätä kurjuutta, sammutimme television. Miten voitte näyttää jotain näin huonoa?

– Allsång på Skansen on saavuttanut pohjansa.

Allsång på Skansenia luotsaa Pernilla Wahlgren. Axel Boberg, Yle

Onneksi toisiin kohtaus upposi. Pitkän uran näyttelijänä tehnyt Kim Sulocki on esiintynyt muun muassa Allsång-juontaja Pernilla Wahlgrenin Happy ending -ohjelmassa.

– Moni ei tunnu tietävän, kuka Kim on. Erityisesti me, jotka olemme nähneet Pernillan show’n, rakastamme häntä.

– Voi hyvänen aika, mihin joidenkin huumorintaju on kadonnut?

– Niin järjettömän hauskaa, voi kuinka nauroin.

Yhteislaulut jatkuvat tänään, tosin luultavasti ilman Tennis-Dennistä. Tämän illan Allsång på Skansen -lähetyksessä nähdään monelle suomalaiselle varsin mieluisa esiintyjä. Lavan valtaa Viroa kevään Euroviisuissa Espresso Macchiato -kappaleella edustanut Tommy Cash.

Allsång på Skansen tänään TV1:llä kello 21.00 & Areenassa. Katso kaikki TV-ohjelmat ja lähetysajat Telkun TV-oppaasta.