Pakkaan aina matkalle mukaan vaatteiden, passin ja hammasharjan lisäksi pinon kohdemaahan tai -kaupunkiin liittyviä kirjoja. Tiedän monen muun tekevän samoin.
Kirjan lukeminen sen tapahtumapaikalla laajentaa sekä matka- että lukukokemusta. On myös hauska bongailla kirjasta tuttuja asioita ympärillä ja käydä vaikka lasillisella samassa baarissa kuin romaanin sankari.
Matkakohteeseen liittyvän kaunokirjallisuuden lukemisessa on myös vastuullinen puolensa. On eettisesti hyvä tutustua eri tavoin maahan, johon on menossa. Kun opas- ja tietokirjat antavat tarkkaa tietoa, kaunokirjallisuus syventää ymmärrystä kohteesta. Tässä mielessä romaaneja voi pitää eräänlaisina mentaalisina opaskirjoina maailmaan.
”Olin jo ennen matkaa kuullut, että ruoka on kiinalaisen kulttuurin keskiössä, mutta Mo Yanin romaanit avasivat todella sen, kuinka syvä merkitys ruualla heille on.”
Matkustaessani ensi kertaa Kiinaan tiesin jonkin verran sen historiasta ja kulttuurista. En kuitenkaan olisi oivaltanut maata lainkaan samalla tavalla, jos en olisi tien päällä lukenut Mo Yanin ja Ma Jianin romaaneja.
Heidän teoksensa kertovat Kiinan maaseudusta ja kaupungeista, niiden maisemista ja ihmisistä, ja ne valaisevat myös kiinalaisten suhdetta menneisyyteen ja nykyhetkeen. Olin jo ennen matkaa kuullut, että ruoka on kiinalaisen kulttuurin keskiössä, mutta ilman Mo Yanin romaaneja en olisi käsittänyt, kuinka syvällinen merkitys sillä heille on.
Teoksessa Viinamaa hän kuvailee jopa henkilöhahmoja ruuan avulla: yhden kasvot muistuttavat ”ylikeitettyä taikinataskua”, toisen iho taas on ”terveen punakka, paljolti tuhatvuotisten munien värinen”.
Romaanien lukeminen lisää empatiaa ja ymmärrystä toisista ihmisistä, kertovat tutkimukset. Tätä tehtävää kirjat voivat palvella myös matkaillessa. Kirjallisuus avaa ilmiöitä, jotka voivat vaikuttaa erikoisilta, ja tapoja, jotka muuten saattaisivat jäädä vieraiksi.
Parasta kaunokirjallisuudessa on, että se ei tee tätä suoraan, selittämällä asioita. Sen sijaan kirjailijat avaavat ikkunoita paikalliseen elämään ja kulttuuriin kertomalla tarinoita.
”Kaupungit eivät muodostu pelkästään faktoista vaan myös fiktiosta.”
Jos yrittäisin laatia listan romaaneista, jotka ovat opettaneet minua hahmottamaan eri maita, siitä tulisi kirjan mittainen. Siksi nostan esiin vain joitakin itselleni tärkeitä teoksia.
Yhdysvaltojen elämää tulkitsen John Dos Passosin niin sanotun U.S.A.-trilogian kautta. Puola olisi minulle vieras ilman Olga Tokarczukin romaaneja. Georgiaa tarkastelen Nino Haratishvilin Kahdeksas elämä -teoksen valossa. Kaupungeista minun olisi mahdoton ajatella Berliiniä miettimättä Alfred Döblinin Berlin Alexanderplatzia. Lontoo taas on minulle aina Virginia Woolfin rouva Dallowayn kaupunki. Ja Dublinin katuja kuljen vasten James Joycen Odysseusta.
Jotkin romaanit ovat tulleet niin keskeisiksi tapahtumapaikoilleen, että kirjojen voi sanoa olevan osa niitä. Kaupungit eivät muodostu pelkästään faktoista vaan myös fiktiosta. Dublinissa vietetäänkin aina Bloomsdayta Joycen romaanin tapahtumapäivänä 16. kesäkuuta.
Kaunokirjallisuuden merkitys maan ymmärtämisessä käy ilmeiseksi, kun ajattelee kotimaata. Suomen ja suomalaisten mentaliteetista ennen ja nyt tietää takuulla enemmän, jos on Lonely Planetin oppaan lisäksi lukenut Väinö Linnan Pohjantähti-trilogian. Mikko Rimmisen Pussikaljaromaani puolestaan on Helsingille sama, mitä Odysseus Dublinille.
Laajimmin Suomesta kertovat muualla maailmassa nykyään muumikirjat. Tapasin taannoin kirjallisuusseminaarissa erään englantilaisen kollegani. Hän ei ollut koskaan kuullut ainoasta kirjallisuuden nobelististamme Frans Emil Sillanpäästä, mutta hän kertoi innoissaan käyneensä kirjaostoksilla Helsinki-Vantaan lentoaseman Muumi-kaupassa. Muumien suosio on niin suuri, että jotkut matkustavat Suomeen vain niiden takia.
Voidaan varmasti myös sanoa, että muumit paljastavat Suomesta ja suomalaisista jotakin sellaista, mitä ei muuten saisi selville.
Kirjailija Ville-Juhani Sutinen pohtii Mondo-lehden kolumneissaan, miten matkustaa kestävästi ilosta ja elämyksistä tinkimättä.