Elämä on juhla -elokuvassa on kyse Turun lähelle, Nauvoon asettuneen Eerolan perheen saaristojuhannuksesta. Perhe elää Nauvossa, koska Otso-isällä (Jani Volanen) on takanaan suurin toivein Nauvoon perustettu saaristoravintola, Smak.
Ravintola on kuitenkin mennyt konkurssiin, eikä perheellä ole varaa palata Helsinkiin. Perhe elää isän unelman raunioiden keskellä: ”Tää oli sun unelma: elää saaristossa ja pitää ravintolaa”, kivahtaa perheen Hannele-äiti (Pirjo Lonka) miehelleen.”
Perheen kaksi tytärtä, Selma (Aamu Milonoff) ja Eeva (Ada Pesso), suunnittelevat perhejuhliin hautajaismaista esiintymisnumeroa. He kietaisevat mustat huivit päähänsä, astelevat juhlallisesti palavat kynttilät kädessä ja Lacrimosa soi. Heidän juhlallinen vakavuutensa hymyilyttäisi, ellei siinä oltaisi niin tosissaan.
Elokuva muistuttaa siitä, kuinka pistämättömän hyvä esiintyjä Jani Volanen on, kun saa kunnollista näyteltävää. Hänen esittämänään Otsosta tulee enemmän kuin masentuneen miehen tyyppikuva.
* *
Elokuvan hienoin kohtaus on se, jossa Otso tulee vetämään Hannele-vaimonsa leningin vetoketjun kiinni. Hienoin se on siksi, koska siinä näkyy se mikä puuttuu eli parin keskinäinen hellyys, joka on tukehtunut huoliin ja masennukseen.
Hannele on kärsimätön miehensä masennuksen edessä, sillä Otso on kuin musta aukko, joka imee kaiken energian itseensä, jonka ympärillä kävellään hiljaa sukkasillaan, ettei hän vain pahastu.
Draamaa syntyy perheen paikalleen jämähtäneestä tilanteesta, johon alkaa puhaltaa uutta ilmaa, koska naisia kypsyttää.
* *
Edellisistä elokuvistaan tuttuun tapaansa ohjaaja-käsikirjoittaja Ulla Heikkilä on tehnyt ensemble-elokuvan, jossa ei ole yhtä tai kahta selkeää päähenkilöä vaan useita keskeisiä hahmoja, mikä mahdollistaa moninäkökulmaisuuden.
Moninäkökulmaisuuteen istuvasti Elämä on juhla liikuskelee lajityyppien välimaastossa. Siinä on komediaa, mutta mahdollisuus tragediaankin on olemassa.
Elokuvassa on läsnä aikuisten ystäväpiiri, joka juhlii ja nai keskenään. Nämä ovat ihmisiä, joille englanti on sekä työ- että leveilykieli.
Eerolan perheen naapurissa elää purjeveneessä majaileva entinen Idols-tähti Samppa (Jussi Vatanen), jonka laulajanura jäi lyhyeksi ilman uutta menestystä. Hän tekee niitä näitä, vähän huumekauppaakin käyden. Hänellä on pyhimysmäisen kiltti poika Arttu (Bruno Baer), joka alkaa viihtyä naapurin Selman kanssa.
Elokuvassa on ihmisiä, joiden yllä leijuu vahvana kaipuu voimavuosiksi uskottuun menneisyyteen – etenkin ex-Idols-tähti ja osapäivädiileri Samppa on sellainen. Vatanen tekee Sampan roolin samantapaisena rennon rentun tyyppihahmona, jota hän veti Napapiirin sankareissa.
Aamu Milonoffin ja Bruno Baerin esittämät Selma ja Arttu kesäpäivänä. Kuva: Sami Kuokkanen / Tekele Productions
* *
Joku elokuvan nuorista naisista toteaa yleisluontoisena huomautuksena sen, että miehet uskovat jo syntyessään, että maailma on vain heitä varten, joten heidän loppuelämänsä onkin sitten yhtä pettymystä.
Elokuvassa on lyhyt juhannustanssikohtaus, joka näyttää, miten ihmiset haluavat kesältä ja elämältään tunteen jonkin uuden lupauksesta, että edessä olisi vielä jokin seikkailu. Sitäkin katsoo toisin silmin, kun tietää, mikä on tanssivien ihmisten polttoaine.
Heikkilän elokuvassa miellyttää tekijän varma ote työryhmästään ja ymmärrys luomiensa ihmisten inhimillisyydestä. Elokuvan naisista huomio kiinnittyy Aamu Milonoffin esittämään Selmaan, jonka hahmo on samanoloinen murjottaja kuin Milonoffilla oli Heikkilän edellisessä elokuvassa Edenissä (2020). Bruno Baerin esittämä Arttu kysyykin häneltä aivan oikein: ”Pidätkö sinä mistään?”
Elämä on juhla -elokuvan naishahmoista hallitsevin on Pirjo Longan esittämä Hannele, koska hänessä tulee esiin se vastaansanomaton läsnäolo, joka Longalla on. Hänellä, jos kenellä, on kyky ottaa valkokangas haltuunsa. Mitään kovin erityistä hän ei tee, ja siinä se juuri onkin.
Antti Selkokari