Uudet Suuri seikkailu -tähdet on julkistettu. Mukana on monia tv:stä tuttuja tähtiä sekä muita tunnettuja suomalaisia.
Suuri seikkailu -sarjan 16 julkkiskilpailijaa suuntaa keskiviikkona kohti Muoniota, jossa he ryhtyvät kisaamaan 20 000 euron voittopotista.
Mukana kilpailussa ovat tulevalla tuotantokaudella liikunnanohjaaja Kerttu Rissanen, kirjailija Roman Schatz, näyttelijä Tatu Sinisalo, sarjakuvakäsikirjoittaja Arttu Seppälä, näyttelijä Anna-Leena Sipilä, somevaikuttaja Eino Nurmisto, laulaja Nuppu Oinas, laulaja Jennika Vikman, kansanedustaja Miapetra Kumpula-Natri, somevaikuttaja Peppina Rosén, mediapersoona Daniel Lehtonen, poliisi Taina Ojaniemi, taiteilija James Nikander, yrittäjä Veeti Kallio, viittomakieliartisti Miguel Peltomaa ja somevaikuttaja Sere Siltala.
Ohjelmaa juontaa Jaana Pelkonen.
Kerttu Rissanen. Kuva: Mojo Erämetsä / Sanoma
Kerttu Rissanen, 29, liikunnanohjaaja ja juontaja
Kerttu Rissanen tuli tutuksi Salatut elämät -sarjan näyttelijänä. Nykyään hän työskentelee hyvinvointialalla muun muassa kuntovalmentajana ja joogaohjaajana.
Rissanen on fyysinen joukkuepelaaja, joka ei anna helposti periksi. Rissanen sanoo olevansa hyvä joukkuepelaaja, mutta ennen kaikkea voitontahtoinen itsenäinen suorittaja.
Roman Schatz. Kuva: Mojo Erämetsä / Sanoma
Roman Schatz, 65, kirjailija
Kirjailijana ja toimittajana pitkän uran tehnyt Roman Schatz edustaa Suuressa seikkailussa vanhempaa sukupolvea.
Saksalaissyntyinen Schatz ei ole tippaakaan kilpailuhenkinen, mutta silti joukkuepelaaja. Kompassi ja kartta ovat hänelle tuttuja, mutta erätaidot eivät silti ole priimaa. Vahvuudekseen hän mainitsee hyvän yleissivistyksen.
Tatu Sinisalo. Kuva: Mojo Erämetsä / Sanoma
Tatu Sinisalo, 33, näyttelijä
Tatu Sinisalo tunnetaan elokuvarooleistaan Apulannan nokkamies Toni Wirtasena sekä laulajalegenda Kari Tapiona. Hän harrastaa surffausta, kalastusta ja sukellusta ja on purjehtinut Atlantin yli.
Luonnossa oleminen ja retkeily on Sinisalolle tuttua. Kompastuskivenä näyttelijällä voi olla liiallinen innokkuus ja rauhoittumisen vaikeus.
Arttu Seppälä. Kuva: Mojo Erämetsä / Sanoma
Arttu Seppälä, 38, sarjakuvakäsikirjoittaja ja juontaja
Arttu Seppälä tunnetaan entisenä ammattijalkapalloilijana ja Diili-ohjelman voittajana. Nykyään hän on sarjakuvakäsikirjoittaja. Seppälä on kokenut joukkuepelaaja ja saa virtaa muista ihmisistä.
Vesi ei ole Seppälälle mieluinen elementti, joten Lapin luonnossa suurin haaste hänelle voi olla kylmä vesi. Kokeilunhaluinen
Anna-Leena Sipilä. Kuva: Mojo Erämetsä / Sanoma
Anna-Leena Sipilä, 58, näyttelijä
Lukuisten elokuva- ja tv-roolien lisäksi Anna-Leena Sipilä on näytellyt useissa Etelä-Suomen teattereissa pitkän uransa aikana. Hän on opiskellut sosiaalipsykologiaa ja kokee olevansa enemmän tiimipelaaja kuin sooloilija.
Lapin luonto ei ole Sipilälle tuttu, mutta hän viihtyy metsässä. Hän on haaveillut eräilystä, mutta luonnossa liikkuminen on jäänyt ennen Suurta Seikkailua vähemmälle.
Eino Nurmisto. Kuva: Mojo Erämetsä / Sanoma
Eino Nurmisto, 35, somevaikuttaja ja kirjailija
Kirjailijana ja vaikuttajana tunnetuksi tullut Eino Nurmisto tituleeraa itseään ”valtakunnan ykköshomoksi”. Hän on aktiivinen seksuaalivähemmistöjen puolestapuhuja.
Maalla lapsuutensa viettänyt Nurmisto on opiskellut kotimaista kirjallisuutta Turun yliopistossa. Hän tulee ihmisten kanssa toimeen, mutta on enemmän yksilösuorittaja kuin tiimipelaaja. Erätaidot hänellä on hallussa ainakin teoriassa.
Nuppu Oinas. Kuva: Mojo Erämetsä / Sanoma
Nuppu Oinas, 28, artisti
Nuppu Oinas tunnetaan somevaikuttajana ja laula-lauluntekijänä, joka on osallistunut useisiin tv:n laulukilpailuihin. Hänet on nähty muun muassa Idolsissa.
Oinas pitää kilpailemisesta ja ottaa sen tosissaan. Hän uskoo, ettei tunteenpurkauksilta voi välttyä kisan käänteiden tuoksinassa. Oinas on harrastanut yleisurheilua. Lapin pimeä metsä tuntuu hänestä pelottavalta.
Jennika Vikman. Kuva: Mojo Erämetsä / Sanoma
Jennika Vikman, 29, vaikuttaja ja laulaja
Laulaja Jennika Vikman on seurannut isosiskonsa Erika Vikmanin jalanjäljissä musiikin pariin. Lisäksi hän tekee huumorisisältöä someen.
Vikman on sisukas ja sopeutuvainen, mutta vailla erätaitoja. Hän ei ole koskaan edes telttaillut.
Vikman on hyvä tiimipelaaja, mutta huono häviäjä. Hän epäilee, että häviäminen saattaa harmittaa niin paljon, ettei kenelläkään ole sen jälkeen kivaa.
Miapetra Kumpula-Natri. Kuva: Mojo Erämetsä / Sanoma
Miapetra Kumpula-Natri, 53, kansanedustaja
Entinen europarlamentaarikko ja kansanedustajaksi palannut Miapetra Kumpula-Natri on koulutukseltaan insinööri ja harrastaa liikuntaa joogasta vaeltamiseen. Pitkänlinjan poliitikon vahvuuksia ovat hyvä yleissivistys ja looginen päättelykyky.
Kumpula-Natri on rauhallinen eikä panikoi helposti. Hän on tottunut ottamaan vastuuta, mutta oma fyysinen kunto jännittää.
Peppina Rosén. Kuva: Mojo Erämetsä / Sanoma
Peppina Rosén, 26, näyttelijä ja vaikuttaja
Peppina Rosén on tullut tunnetuksi Love Island -ohjelman viidenneltä kaudelta. Hänet muistetaan persoonallisesta tyylistään ja huumoristaan. Helsingistä kotoisin oleva Rosén on opiskellut musikaalinäyttelemistä ja harrastaa avantouintia sekä crossfitia.
Rosén odottaa innolla Lapin luonnon rauhaa.
Daniel Lehtonen. Kuva: Mojo Erämetsä / Sanoma
Daniel Lehtonen, 34, mediapersoona, artisti
Daniel Lehtonen on tuttu lukuisista tv-ohjelmista ja sosiaalisesta mediasta. Bile-Daniksikin kutsutulla Lehtosella on kokemusta ääriolosuhteista eri tv-ohjelmien kautta. Hän on osallistunut muun muassa Selviytyjiin ja Farmi Suomeen.
Lehtonen nauttii ulkoilmasta, mutta kestää huonosti kylmää. Hän on asunut vuosia Espanjan lämmössä. Erätaidot eivät myöskään ole Lehtosen vahvuuksia, mutta hänellä on voimaa ja sosiaalisia taitoja.
Taina Ojaniemi. Kuva: Mojo Erämetsä / Sanoma
Taina Ojaniemi, 48, poliisi
Taina Ojaniemi on yksi Suomen menestyneimmistä keihäänheittäjistä. Hän on ollut mukana kolmissa olympialaisissa sekä useissa MM- ja EM-kisoissa. Urheilu-uransa jälkeen Ojaniemi kouluttautui poliisiksi.
Ojaniemellä on hyvät vuorovaikutustaidot ja hän tykkää johtaa ja tehdä päätöksiä. Hän vihaa palapelejä ja pulmatehtäviä.
James Nikander. Kuva: Mojo Erämetsä / Sanoma
James Nikander, 35, taiteilija
Musta Barbaari -taiteilijanimellä tunnetuksi tullut rap-artisti James Nikander on viime aikoina ollut aktiivinen fitness-urheilun ja sosiaalisen median parissa. Hän on opiskellut myös liikuntatiedettä.
Kilpaurheilijana Nikander on erittäin voitontahtoinen ja pitää itsensä haastamisesta. Hän tunnettu myös yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta sekä muun muassa rasismin ja kiusaamisen vastaisesta työstään.
Veeti Kallio. Kuva: Mojo Erämetsä / Sanoma
Veeti Kallio, 59, yrittäjä
Nykyisin yrittäjänä toimiva Veeti Kallio on tullut tunnetuksi laulajana ja näyttelijänä. Hän on esiintynyt useissa tv-ohjelmissa ja näytellyt muun muassa Helsingin ja Turun kaupunginteattereissa.
Kallio pyörittää kahvilaa puolisonsa kanssa Varsinais-Suomessa. Hän kertoo olevansa rauhallinen nikkaroija ja yksilöpelaaja. Hän ei ole kovin hyvä ottamaan käskyjä vastaan muilta. Veeti on syntynyt Lapissa, joten tunturimaisemat ovat hänelle jo lapsuudesta tuttuja.
Miguel Peltomaa. Kuva: Mojo Erämetsä / Sanoma
Miguel Peltomaa, 28, sisällöntuottaja, viittomakieliartisti
Kolumbiassa syntynyt Miguel Peltomaa adoptoitiin Suomeen 1-vuotiaana. Hän tuli tunnetuksi Uuden musiikin kilpailun viittomakielen tulkkina.
Peltomaa toimii viittomakieliartistina, somevaikuttajana ja toimittajana. Hän on tunnettu energisestä esiintymistyylistään ja työstään kuurojen kulttuurin ja viittomakielen näkyvyyden edistämiseksi.
Peltomaa ei ole koskaan käynyt Lapissa.
Jere ”Sere” Siltala. Kuva: Mojo Erämetsä / Sanoma
Jere ”Sere” Siltala, 28, tubettaja
Sere Siltala on tullut tutuksi NRJ:n aamu- ja iltapäiväohjelmista. Hän on myös sisällöntuottaja ja kuuluu Toimistopojat-ryhmään, joka tekee videoita Youtubeen.
Siltala on pelannut pitkään jalkapalloa ja on joukkuepelaaja. Keskittymiskyky ei lukeudu hänen vahvuuksiinsa. Eräily on siinä mielessä tuttua, että hän on viettänyt ”paljon aikaa teltassa helsinkiläiseksi”.
Suuren seikkailun uusi kausi nähdään Ruudussa ja Nelosella 2026.
Ilta-Sanomat, Nelonen ja Ruutu kuuluvat samaan Sanoma-konserniin.