Kiteellä Kesälahden pitäjässä asuvat Tenho, 76, ja Mirja Asikainen, 77, hämmästyivät, kun heidän postilaatikkoonsa kolahti muutama viikko sitten Pohjois-Karjalan käräjäoikeuden kautta tullut tiedoksianto. Kirjeen mukaan heidät oli haastettu Kymenlaakson käräjäoikeuteen maksamattoman sähkölaskun takia. Haaste oli Rukan Energia oy:ltä.
Asikaiset ihmettelivät ja kummastelivat haastetta, sillä he eivät ole koskaan olleet Rukan Energian asiakkaita eivätkä ole saaneet minkäänlaista laskua.
He kertovat, että heidän sähkönsä siirtää Pohjois-Karjalan Sähkö ja sähkönsä he ostavat Oomilta. Kaikki laskut Asikaiset ovat aina maksaneet ajallaan.
– Emme ole olleet missään tekemisissä Rukan Energian kanssa. Rukalla kyllä olemme käyneet, kun meillä oli siellä lomaosake, Mirja Asikainen toteaa.
Haastekirje on päivätty tammikuun alussa. Sen mukaan maksamaton sähkölasku on usean vuoden takaa. Heli Sallinen
Haasteen saatuaan Tenho Asikainen aloitti puhelinrumban.
– Soitin eri paikkoihin, mutta tuntui, ettei apua saanut mistään. Lopulta onneksi Kuopion poliisilaitoksella jaksettiin kuunnella ja selvittää asiaa. Sieltä sanottiin, että kyse on selvästä huijausyrityksestä, ja kyseisestä yrityksestä tehtiin rikosilmoitus, Tenho Asikainen kertoo.
Poliisi myös neuvoi Asikaisia antamaan kirjallisen vastauksen käräjäoikeudelle, jotta asia ei etenisi heitä vastaan yksipuoliseen tuomioon ja ulosottoon. Asikaiset lähettivät tuttavan avustamana vastineen Kymenlaakson käräjäoikeuteen määräajassa eli tammikuun loppuun mennessä.
Tenho Asikainen alkoi kaivella netistä tietoja haasteen tehneestä yhtiöstä. Tutkimisen aikana Asikaiselle selvisi, ettei Rukan Energia oy näytä edes toimivan sähköalalla, vaan se on helsinkiläinen siivouspalveluja tarjoava yhtiö, jonka käyntiosoitteeksi on eri rekistereissä mainittu Viipurinkatu Helsingissä.
Perusteellisen tutkimisen aikana Asikaiselle valkeni, että kyseisen yhtiön hallituksessa vaikuttaa henkilö, joka on useiden sähkönmyyntiyhtiöiden entinen tai nykyinen omistaja, hallituksen puheenjohtaja, toimitusjohtaja, perustaja, konttorivastaava tai yhteistyökumppani.
– Poliisikin mainitsi, että hänen firmojensa toiminnasta tai joissa hän on ollut mukana, on tehty valituksia kuluttaja-asiamiehelle.
Mutta haasteeseen on pakko reagoida, muuten summa voi todellakin mennä ulosottoon.
Tenho Asikainen
Haasteessa vaadittu summa oli Asikaisten mukaan alun perin noin 350 euroa, mutta se oli paisunut korkojen ja kulujen vuoksi noin 650 euroon.
Soitot Rukan Energialle eivät tuottaneet tulosta; sähköpostiin tuli vain vastaus tavataan käräjäoikeudessa, ilman allekirjoitusta.
– Ihmettelen, miten haasteen voi edes tehdä, kun ei ole minkäänlaista asiakassuhdetta eikä mustaa valkoisella. Mutta haasteeseen on pakko reagoida, muuten summa voi todellakin mennä ulosottoon, Asikainen sanoo.
– Ihmettelen myös sitä, miten käräjäoikeus voi lähettää haasteen eteenpäin edes tarkistamatta, onko vaatimus millään tavalla aiheellinen, Asikainen pohtii.
Tenho ja Mirja Asikaisen viesti muille, jotka ovat saaneet tai mahdollisesti saavat haasteita olemattomista tai epäselvistä laskuista, on hyvin yksiselitteinen.
– Ottakaa asia aina hyvin vakavasti, tehkää rikosilmoitus, jos epäilette huijausta. Jo saatte haasteen, vastatkaa siihen määräajassa. Muuten voi päätyä maksamaan laskun, jota ei ole koskaan ollutkaan.
Asikaiset kertovat, ettei Kymenlaakson käräjäoikeudesta ole toistaiseksi kuulunut mitään lisätietoja asiasta. Oikeusprosessissa kestää oman aikansa.
– Nyt vain odotellaan, Tenho Asikainen huokaa.
Karjalainen tavoitteli Rukan Energia oy:n toimitusjohtajaksi Suomen Asiakastiedon sivuilla merkittyä Esko Asikaista. Puhelinnumeroon vastasi kuitenkin mies, joka kertoi olevansa yrityksen entisen omistajan poika. Hänen mukaansa hän eikä hänen isänsä ole omistanut Rukan Energia oy:tä enää vuosiin. Mies kertoi myös, että hänen isänsä on ollut kuolleena jo useita vuosia.
Hän kertoi lisäksi, että yritys toimi aikanaan siivouspalveluja tarjoavana toimijana, eikä sillä ollut mitään tekemistä sähköalan kanssa.
Mies kertoo olevansa tietoinen siitä, että Rukan Energia oy:n nimissä on viime aikoina tehtailtu vääriä sähkölaskuja ja jopa haastettu ihmisiä oikeuteen. Hän on saanut useita puheluja niihin liittyen.
Mies on tehnyt asiasta rikosilmoituksen, sillä hänellä eikä hänen edesmenneellä isällään ole enää mitään tekemistä yrityksen kanssa, eikä omistajanvaihdoksesta ei ole tehty myöskään ilmoituksia patentti- ja rekisteriviranomaisille, verottajalle tai muuallekaan, mikä on osaltaan mahdollistanut tilanteen ja aiheuttanut sekaannusta yhtiön taustoista.
