Suomen luonto voi huolestuttavan huonosti. Joka yhdeksäs laji on vaarassa kadota, ja joka toinen luontotyyppi on uhanalainen. Haluammeko todella olla sukupolvi, joka seuraa sivusta, kun kotimetsät, suot ja järvet köyhtyvät peruuttamattomasti?
Jatkuvan talouskasvun moottori – kulutus – on kääntynyt meitä itseämme vastaan. Se ei tunne ekologisia rajoja, vaan polkee eteenpäin maksimoiden tuotannon ja kulutuksen luonnon kustannuksella. Ilmastonmuutoksen kiihtyminen ja luontokato ovat tämän politiikan synkkä seuraus.
Luontokadon taustalla on ennen kaikkea elinympäristöjen tuho. Metsät hakataan palasiksi, suot kuivuvat ojitusten vuoksi, kaivokset pilaavat järviä ja maatalousympäristöt yksipuolistuvat. Kun elinympäristö häviää, häviävät myös siitä riippuvaiset lajit – hömötiainen, taimen ja suokukko ovat vain esimerkkejä monista. Ja ilmastonmuutos kiristää otettaan päivä päivältä.
Mutta luontokato ei ole vain luonnon ongelma. Se on myös meidän ongelmamme. Monimuotoinen luonto takaa meille puhtaan veden, hengitettävän ilman ja ruoan tuotannon. Ilman tervettä luontoa ei ole hyvinvointia, ei tulevaisuutta.
Elokuun viimeisenä lauantaina vietettävä Suomen luonnon päivä on muistutus: vielä on mahdollisuus kääntää suunta. Se vaatii poliittista rohkeutta, mutta myös yksilöiden tekoja. Lisää suojelualueita, elinympäristöjen ennallistamista, kestävämpiä valintoja ja ennen kaikkea – kulutuksen vähentämistä.
Suomen luonto ei kuulu vain meille ihmisille – se on kaikkien lajien koti. Kysymys kuuluu: haluammeko suojella sitä, vai antaa sen kadota käsistämme?