Mielenterveyden ammattilainen Varpu Hintsanen kertoo Seurassa, että läheisen kuolemaan ei voi koskaan valmistautua ja menetys voi herättää hyvin erilaisia tunteita.

Psykiatrinen sairaanhoitaja ja kirjailija Varpu Hintsanen, 47, puhuu uudessa Seurassa, kuinka läheisen menetykset voivat tuntua hyvin erilaisilta. Isän kuoleman jälkeen hän tunsi olonsa kiukkuiseksi lapseksi, mutta oman lapsensa kohdalla hänestä tuli selviytyjä, joka kannatteli muita.

Kuolema on pysäyttävää aina

Varpun tytär Senja kuoli kesällä 2019 harvinaiseen syöpään, neuroblastomaan. Senja oli silloin 8-vuotias.

Tyttären pitkästä sairausajasta huolimatta Varpu ajattelee, ettei kuolemaan voi todellisuudessa koskaan varautua tai valmistua. Varpun mielestä kuolema on aina äärimmäisen pysäyttävä läheisimmille.

Varpu kertoo Seurassa, että isän äkillinen menetys viime keväänä aiheutti uudenlaisen kriisin. Hänen teki mieli raivota ja käyttäytyä kuin angstinen teini. Tunneskaala oli täysin erilainen kuin kuusi vuotta sitten.

”Läheisen äkillinen kuolema tuntuu väkivaltaiselta. Se on repivää, raastavaa ja kauheaa riippumatta siitä, tapahtuuko menetys yhtäkkiä vai täytyykö sitä odottaa”, Varpu sanoo Seurassa.

Varpusta menetyksiä on turha vertailla.

”Totta kai lapsen kuolema on hirveä kokemus, mutta mitä suurempi on rakkaus, sitä suurempi on surukin.”

”Nyt olen taantunut kiukuttelevaksi ja kipakaksi vastaan sanovaksi lapseksi, jos olen saanut töykeää tai epäoikeudenmukaista kohtelua erinäisiltä asiakaspalvelijoilta”, Varpu kertoo Seurassa.

Varpu ajattelee, että Senjan ja oman isän hautajaisia oli järjestämässä tietyllä tavalla ”eri minä”.

Lue myös: Sairaanhoitajataustainen Varpu Hintsanen koki epävarmuutta, kun hänen koulutuksestaan kysyttiin – ”Pitkä työkokemukseni on minun supervoimani”

Tuska pehmenee vuosien myötä

Seurassa Varpu kertoo, että hän käsittelee menetyksiään fyysisen tekemisen kautta. Heti Senjan kuoleman jälkeisinä päivinä hän ryhtyi isänsä avustuksella rakentamaan yhdessä isoja kukkalaatikoita pihalleen. Isän kuoleman jälkeen Varpu alkoi rivakasti käymään läpi tämän tavaroita ja pohti, kelle antaisi mitäkin.

”Taustalla on ajatus, että suuresta surusta huolimatta elämä jatkuu”, Varpu toteaa Seurassa.

Suru pyöristyy ja pehmenee ajan myötä. Joka vuosi koulujen alkaminen on Varpulle silti vaikeaa. Senja odotti kovasti koulun aloitusta, mutta ehti lopulta käydä koulua vain yhden päivän, ennen kuin sairaus paheni.

”Joka päivä koen, että minun elämäni on helvetin epäreilua. Ja joka päivä myös ajattelen, että ei elämäni ole yhtään sen epäreilumpaa kuin kenenkään muun. Kaikki menettävät läheisiään.”

Lue Varpu Hintsasen koko haastattelu Seurasta 36/2025 tai osoitteesta Seura.fi.

Sinua voi kiinnostaa myös:


  1. Ihmiset

    Läheisten menetykset ovat muuttaneet Saimi Hoyerin suhtautumista kuolemaan − ”Uskon, että minunkin on aikanaan helpompi lähteä täältä”


  2. Ihmiset

    Fatim Diarra syntyi köyhiin oloihin, veli Bakari yltäkylläisiin – isän äkillinen kuolema muutti kaiken


  3. Ihmiset

    Rosanna oli pienten lasten äiti, kun hän menetti oman isänsä äkkikuolemalle