Käteisnostojen määrä on pysynyt viime vuodet yllättävän vakaana.
Suomalaiset maksavat nyt useammin lähimaksulla kuin sirulla. Lähimaksujen arvo on ylittänyt sirumaksujen arvon ensimmäistä kertaa vuoden 2025 aikana.
Suomen Pankin julkaisemien tietojen mukaan lähimaksujen kokonaisarvo oli huhti-kesäkuussa 8,4 miljardia euroa. Se on 23 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin.
Samaan aikaan sirumaksujen arvo laski 19 prosenttia 6,4 miljardiin euroon.
Lähimaksun suosioon on vaikuttanut sen helpottuminen. Vaikka maksusumma olisi yli 50 euroa, korttia ei enää tarvitse syöttää maksupäätteeseen, riittää kun syöttää siihen tunnuslukunsa.
Suomalaiset tekivät vuoden toisella neljänneksellä yhteensä 652 miljoonaa korttimaksua. Määrä kasvoi 3 prosenttia vuodentakaisesta.
Korttimaksujen yhteenlaskettu arvo nousi 19,7 miljardiin euroon. Se on suurin neljännesvuosittainen arvo sitten vuoden 2022, jolloin nykyinen tilastointi aloitettiin.
Tietokoneella tai mobiililaitteilla käynnistettiin 125 miljoonaa korttimaksua. Määrä kasvoi 19 prosenttia vuodentakaisesta.
Suomen Pankin tilastoista ei selviä, kuinka paljon vielä tehdään käteismaksuja.
– Siihen ei ole olemassa lähteitä. Voi tietysti olettaa, että korttimaksujen lisääntyminen tarkoittaa samalla käteismaksujen vähenemistä, Olli Tuomikoski Suomen Pankista sanoo.
Sen sijaan tilastoja on tarjolla käteisnostoista. Viime vuonna Suomessa tehtiin 51,6 miljoonaa käteisnostoa. Määrä on laskenut 2020-luvulla yllättävän hitaasti, sillä esimerkiksi vuonna 2021 nostoja tehtiin 59,2 miljoonaa.
– Kun Ukrainan sota alkoi 2022, puhuttiin paljon kaikenlaisesta varautumisesta. Voi olla, että se vaikuttaa, Tuomikoski sanoo.
Nostojen määrät ovat kuitenkin laskeneet rajusti noin kymmenessä vuodessa. Vielä vuonna 2014 käteistä nostettiin 148,3 miljoonaa kertaa.