PMMP keikalla: Ei enää ikinä -dokumentti on kuin Paula Vesalan ja Mira Luodin kappaleet: hätkähdyttävä ja kuristavan koskettava.
Lue tiivistelmä
Tiivistelmä on tekoälyn tekemä ja ihmisen tarkistama.
PMMP keikalla: Ei enää ikinä -dokumentti on koskettava ja hätkähdyttävä, kirjoittaa kriitikko Taneli Topelius.
Paula Vesala ja Mira Luoti kertovat avoimesti vaikeista kokemuksistaan, kuten seksuaalisesta ahdistelusta ja mielenterveysongelmista.
Dokumentti tarjoaa arvokasta vertaistukea ja rohkaisee puhumaan vaikeista asioista.
Vaikeista asioista puhuminen on tärkeää selviytymisen kannalta, Topelius kirjoittaa.
Tv-lehti arvioi: Räväkkää kritiikkiä ja kipeitä muistoja. Riemunkiljahduksia ja itkuisia silmiä. Uusi dokumentti PMMP keikalla: Ei enää ikinä on vähän kuin PMMP:n biisi.
Parhaimmilla hetkillään se on kuristavan koskettava.
Vaikeiden asioiden sanominen ääneen on taito, joka teki Paula Vesalan ja Mira Luodin PMMP-yhtyeen monista kappaleista vuosina 2003–2013 sekä tunnistettavia että viiltäviä.
Yhtyeen alkua, railakasta menestystä, rajuja vähältä piti -tilanteita, riitaisaa loppua sekä viime vuoden paluukiertuetta muisteleva liki kaksituntinen dokumentti osoittaa, ettei tuo taito ole kadonnut mihinkään.
Nyt nelikymppiset Vesala ja Luoti pystyvät puhumaan julkisesti ääneen niistäkin asioista, jotka vielä PMMP-aikana olivat heitä liian lähellä: seksuaalisesta ahdistelusta, julkisesta vähättelystä ja nolaamisesta, lasten saamisen vaikeudesta. Lääkkeiden yliannostuksesta, ahdistuksesta ja itsetuhoisuudesta, kiivaan keikkatahdin ja keskenmenon mahdottomasta yhtälöstä.
Kati Laukkasen Ylelle ohjaama dokumentti avaa hätkähdyttävän avoimen ikkunan Vesalan ja Luodin elämän käännekohtiin sekä kummankin yhä kantamiin tuskaisiin kipupisteisiin.
Paula Vesala ja Mira Luoti toivat PMMP-yhtyeen vuonna 2024 Helsingin Olympiastadionille. Kuva: Yle
Kumpikin paljastaa itsestään enemmän kuin koskaan aiemmin.
Haastattelijana Laukkanen kulkee taitavasti Vesalan ja Luodin, PMMP:n basistin Juho Vehmasen, rumpali Heikki Kytölän, kitaristi Mikko Virran, miksaaja Janne Rönningin sekä säveltäjä Jori Sjöroosin rinnalla. Heidän jakamistaan rajuista muistoista kasvaa vahvasti empaattinen kuva 2000-luvun alkupuolen musiikkibisneksestä sekä sitä ympäröineestä julkisuudesta.
PMMP syntyi 2000-luvun alussa säveltäjä Jori Sjöroosin kanssa. Kaikki kolme sanovat sen olleen aikaa, jolloin mukana kulki myös ajoittainen masennus. Kuva: Yle
Seksistä ja rusketusraidoista laulaneille parikymppisille nuorille naisille 20 vuoden takainen maailma ei ollut helppo ympäristö. Se näkyy, kun Vesala ja Luoti ruotivat heitä itseään käsitteleviä lehtileikkeitä ja tv-haastatteluja. Bimbon leima istui lujassa, vaikka bändin kappaleet olivat heidän ja Sjöroosin omaa tekoa.
Tv:n keskusteluohjelmassa Henkka Hyppönen ja Tuomas Enbuske tivasivat levyn kansitaiteen ”pornoestetiikasta” ja yrittivät saada nuorta Paulaa ja Miraa suutelemaan keskenään.
– Näen itsestäni, että olen ihan paniikissa, Vesala katsoo 2003 tehtyä haastattelua nyt silmät ymmyrkäisinä.
– Tuossa pitäisi osata sanoa kaikkea, ja sitten on shokkitilassa, kun on heitetty kiimaisten setien eteen, hän ihmettelee.
Parikymppiset Paula Vesala ja Mira Luoti PMMP:n keikkabussissa 2000-luvun alussa. Kuva: Yle
Julmuudessa pisimmälle meni julkkistoimittaja Mattiesko Hytönen, joka tekstissään kehotti parikymppistä Paula Vesalaa hyppäämään sementtiin – Vesalan tulkinnan mukaan tappamaan itsensä.
Se tuntui epäilemättä kohtuuttomalta, varsinkin kun taustalla oli jo valmiiksi kamppailua mielenterveyden kanssa.
– Olin ollut tosi masentunutkin, ja meillä on ehkä ollut eriaikaisesti itsetuhoisuutta. Olin lääkityksellä vielä bändiaikana pariin kertaan, Vesala kertoo.
Paula Vesala ja Mira Luoti katsovat dokumentissa myös klippiä tosi-tv-ohjelmasta Popstars, joka tutustutti heidät toisiinsa. Kuva: Yle
Tunnelma ohjelmassa on vahvasti kaksijakoinen. Ilo on mukana Olympiastadionille vieneellä tuoreella paluukiertueella, samoin vanhoissa videoklipeissä keikkabussista ja takahuoneista. Kaiken päällä väreilee silti suru.
Sekä Paula ja Mira osasivat esiintyä ja laulaa jo aivan pikkutytöstä asti, mutta hauskoissa lapsuusmuistoissakin on läsnä tuska. Luodin musiikkiluokan luokanvalvoja juotti seiskaluokkalaisille tytöille esiintymismatkoilla olutta ja kähmi.
Dokumentissa on mukana runsaasti katkelmia vanhoista kotivideoista. Paula Vesalasta tuli laulaja jo pikkytyttönä. Kuva: Yle
Luodin oma isä oli ollut alkoholisti, joka kuoli, kun Mira-vauva oli kuukauden ikäinen. Vesalan isä oli kärsinyt masennuksesta ja kuollut jo ennen hänen syntymäänsä. Isäpuoli oli väkivaltainen, ja hänellä oli alkoholiongelma.
Molemmat kertovat vaikeista muistoistaan dokumentissa niin sydänverellä ja silmät kostuneina, että se koskettaa katsoessakin syvältä. Kuolemasta kertova PMMP:n Lautturi ja parisuhdeväkivallasta kertova Joku raja soivat juuri oikeilla hetkillä.
PMMP:n keikkakokoonpano: kitaristi Mikko Virta, Mira Luoti, basisti Juho Vehmanen, rumpali Heikki Kytölä ja Paula Vesala. Kuva: Yle
PMMP:n lopettaessa Vesala ja Luoti eivät näyttäneet ulospäin keskinäisiä ristiriitojaan. Nyt Luoti kertoo, että kyse ei varsinaisesti ollut riidoista – oli vain puhumattomuutta, jota keinojen puuttuessa yritettiin pakoilla.
Rohkeaa Vesalan ja Luodin puheissa on nyt avoin herkkyys, jolla kumpikin avaa haavojaan ja tekee näkyviksi niiden syyt. Luodin ei takuulla ollut helppoa kertoa tv-ohjelman kuvauksissa kokemastaan seksuaalisesta väkivallasta eikä Vesalan kokemastaan lähisuhdeväkivallasta, mutta silti he kertovat.
Lähimenneisyyden ajan hengen kitkeränkriittinen ruotiminen on itsessään yhteiskunnallisesti arvokasta. Vielä isompaa vertaistukea he tarjoavat avaamalla omia kipukohtiaan. Se todistaa, että vaikeistakin asioista voi – ja selviytyäkseen myös pitää – puhua.
PMMP keikalla: Ei enää ikinä, Teema & Fem klo 21.00 lauantaina 6.9. & Yle Areena