Suomen musiikkikustantajat ry palkitsi keskiviikkona Helsingissä musiikin tekijöitä ja teoksia. Kategoroita oli yhteensä kuusi, joista kaksi meni Ruotsia Euroviisuissa menestyksekkäästi edustaneelle KAJ-yhtyeelle. KAJ sai sekä Vuoden biisi - että Vuoden vientiteko -palkinnot.
Suomenruotsalainen Kevin Holmströmin, Jakob Norrgårdin ja Axel Åhmanin muodostama kolmikko sijoittui toukokuun Euroviisufinaalissa neljänneksi, ja Bara Bada Bastu -esityksestä muodostui valtava ilmiö. Finaalin jälkeisellä viikolla kappale nousi Spotifyssa koko maailman 46. kuunnelluimmaksi kappaleeksi, ja oli Top-50 listalla yli 20 maassa. Nyt kappaletta on striimattu liki 100 miljoonaa kertaa.
Musiikkikustantajien kunniapalkinto ojennettiin Darudelle eli Ville Virtaselle, jonka käsialaa on 25 vuotta sitten kansainvälisesti läpilyönyt megahitti Sandstorm.
Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy
– Kyseinen teos soi edelleenkin ympäri maailman japanilaisista yökerhoista Pohjois-Amerikan kiekko-areenoille, kommentoi tiedotteessa Suomen musiikkikustantajat ry:n hallituksen puheenjohtaja Tommi Tuomainen.
– Tuon alkuräjähdyksen saattelemana Virtanen on rakentanut elämänmittaisen uran artistina, huippu-DJ:nä ja levy-yhtiön pyörittäjänä. Virtanen on koko musiikkialaa inspiroiva edelläkävijä ja esikuva – niin elektronisen musiikin esittäjänä, julkaisijana kuin tekijänäkin.
Vuoden kevyen musiikin tekijä -palkinnon sai Emma Johansson ja Vuoden avoimen kategorian teos -palkinnon Matti Mikkolan johtama Saimaa-yhtye. Vuoden läpimurto -palkinto ojennettiin Lara Poelle, ja Vuoden taidemusiikin säveltäjä suurimuotoisissa teoksissa -palkinnon sai Outi Tarkiainen teoksestaan The Rapids Of Life. Vuoden taidemusiikin säveltäjä pienimuotoisissa teoksissa -palkinnon voitti Joel Järventausta teoksellaan Songs, Games & Dances.
Nuoren tekijän stipendillä palkittiin Obikeys, ja Teoston Vuoden raportoija -palkinnon sai perniöläismuusikko Aleksanteri Laakso.