Itsellinen äitiys on vuosi vuodelta yleisempi perhemuoto. Lapsi tuntemattoman kanssa -sarjasta tuttu Hanna Leppänen ei kavahda kysymyksiä pienestä perheestään. Niihin vastaamalla maailma muuttuu hiljalleen.
Isän tiedot puuttuvat. Tämän lauseen itsellinen äiti Hanna Leppänen, 46, on tottunut vuosien varrella kuulemaan, kun hän menee tyttärensä Lyytin kanssa terveyskeskuksen vastaanottotiskille. Oletus siitä, että perheeseen kuuluu äiti ja isä, on tiukassa.
”Vielä ei osata kysyä neutraalisti, onko lapsella toista vanhempaa. Mutta onneksi näissä asioissa mennään koko ajan eteenpäin”, Hanna sanoo.
Hän puhuu kokemuksesta.
Hanna kuuli itsellisestä äitiydestä sattumalta
37-vuotiaana Hanna havahtui lapsitoiveeseensa. Kumppani kuitenkin puuttui.
”Ajattelin tuolloin, että paras malli on kahden vanhemman perhe, jossa vastuuta voi jakaa. Samaan aikaan kuitenkin tajusin, ettei minulla ole enää aikaa etsiä elämänkumppania.”
Hanna oli siinä käsityksessä, että yksin elävän naisen ainoa mahdollisuus lapsiperheellistymiseen on adoptoiminen. Hän tutustui aiheeseen ja huomasi, että prosessi oli hidas ja lopputulos epävarma. Itsellisestä äitiydestä hän ei ollut vielä tuolloin kuullut sanaakaan.
Pian Hanna kuitenkin tapasi sattumalta ystävänsä kautta naisen, joka kertoi olevansa itsellinen äiti. Toivo lapsen saamisesta alkoi itää aivan uudenlaisella vimmalla.
”Mietin, että ei ole totta! Voinkin hankkia lapsen yksin enkä ehkä jääkään lapsettomaksi. On hienoa, että nykyään itsellisestä äitiydestä kirjoitetaan ja puhutaan, eikä asiaan tarvitse törmätä sattumalta.”
Hanna kertoi pohdinnoistaan äidilleen. Tämä oli onnellinen siitä, että tytär oli löytänyt mahdollisen oman polkunsa äidiksi. Muussa lähipiirissä Hannan mietinnät otettiin vastaan vaihtelevasti: osa kannustaen, loput asiaa ihmetellen.
”Uskon ihmettelyn johtuneen tiedon ja sen myötä ymmärryksen puutteesta. Moni sukulaisistani ei myöskään osannut arvata, että kaipasin lasta.”
Varsinaisia kielteisiä kommentteja tuli kaukaisemmilta tahoilta. Ne eivät hetkauttaneet.
”Pari puolituttua miestä sanoi minulle ihan suoraan, ettei kannata, tuo on väärin.”
Hannan matkaa itselliseksi äidiksi seurattiin tv-ohjelmassa
Hanna hakeutui yksityisen lapsettomuusklinikan ensikäynnille. Kun hän palasi sieltä kotiin ja avasi television, ruudussa pyöri mainos, jossa haettiin ihmisiä mukaan uutuusohjelmaan Lapsi tuntemattoman kanssa. Ohjelman ideana oli, että lasta toivovat osallistujat tutustuivat toisiinsa ajatuksena löytää joukosta kumppanuusvanhempi eli henkilö, jonka kanssa lapsen voisi hankkia yhdessä ilman romanttista sitoumusta.
Katsotaan nyt tämäkin kortti vielä, Hanna mietti, haki ja pääsi ohjelmaan. Sopivaa kumppanuusvanhempaa Hanna ei sarjasta kuitenkaan löytänyt. Sen sijaan syntyi päätös itsellisen äitiyden yrittämisestä vielä televisiokameroiden kuvatessa.
Toisella IVF-hoitokierroksella ja 7500 euroa hoitoihin käyttäneenä Hanna teki positiivisen raskaustestin. Yrityskerta oli viimeinen, sillä rahaa hoitoihin ei ollut enää jäljellä.
”Sittemmin olen ymmärtänyt, että rahaa olisi voinut kulua enemmänkin. Pääsin vähällä.”
Keväällä 2020 Lyyti syntyi ja Hannasta tuli äiti 41-vuotiaana.
Olet lahja ja äidin suurin aarre, Hanna jutteli pienelle tyttärelleen heti tämän ensimmäisistä päivistä lähtien kiitollisuutta täynnä.
Oma jaksaminen ja taloudellinen pärjääminen mietitytti
Etukäteen Hannaa mietitytti itsellisessä äitiydessä se, kuinka hänen voimavaransa riittäisivät perheen ainoana vanhempana.
”Moni pelotteli minua etukäteen, että lapsen kanssa on kauhean raskasta.”
Hannalla on pieni, läheisten ystävien muodostama ystäväpiiri, jossa autetaan puolin ja toisin. Heti Lyytin syntymän jälkeen Hannan rakas ystävä tuli kahdeksi viikoksi asumaan hänen luokseen.
Yhteiskuntakin kuitenkin auttaa, Hanna muistuttaa.
”Kaupungin lapsiperheiden kotipalvelun merkitys vauvavuonna oli korvaamaton. Kun Lyyti oli kolme viikkoa vanha, meitä tuli auttamaan kotipalvelun perhetyöntekijä eli kolmen lapsen äiti, jolta sain kysyä tyhmiä kysymyksiä vauvaan liittyen. Hän jaksoi aina neuvoa, ohjata ja opastaa, kulkea rinnalla. Hän kävi meillä kahdeksan kuukauden ajan.”
Myös taloudellinen pärjääminen mietitytti Hannaa etukäteen jonkin verran.
”Mutta vaikka olen matalapalkka-alalla, olemme pärjänneet hyvin.”
Nykyään Hanna pääsee vesijumppaan kerran kahdessa viikossa, kun Lyytiä tulee tapaamaan vapaaehtoistoiminnan kautta aikuiskaveri.
”Tuo oma aika on jaksamiseni kannalta hyvin tärkeää.”
”Ei itsellisten äitien tarvitse pärjätä yksin ja olla aina jaksavia”
Hanna on huomannut, että nyt kun itsellinen äitiys on yleisempi ja tutumpi asia, itsellisten äitien harteille asetetaan helposti pärjääjän viitta. Heidän jaksamistaan saatetaan ihastella, mutta samalla apua tarvitsevia itsellisiä vanhempia saatetaan jopa syyllistää avun tarvitsemisesta, hehän ovat itse valinneet äitiyden ilman toista vanhempaa.
”On kuitenkin rohkeutta avata suunsa. Ei itsellisten äitien tarvitse pärjätä yksin ja olla aina jaksavia.”
Se, että itselle sattuisi jotain, on Hannan mukaan jokaisen itsellisen äidin pahin pelko. Perheessä kun ei ole toista vanhempaa, joka ottaisi tällaisessa tilanteessa hoitovastuun.
”Koin tästä jopa ahdistusta ja pelkoa.”
Nykyään Hanna uskaltaa jo luottaa siihen, että hädän hetkellä sopiva hoitaja löytyy ystäväpiiristä tai viimeistään sosiaalitoimen kautta. Hanna itsekin on käynyt sijaisvanhempikoulutuksen ja lyhytaikaisen perhesijoituksen koulutuksen.
”Tokikaan mikään ideaalitilanne ei olisi, että lapseni joutuisi tuntemattoman hoidettavaksi. Mutta itsekin olen yksi niistä, jotka voisivat hoitoa tarvitsevan lapsen luokseen hetkellisesti ottaa. Siksi luotan siihen, että hoitajissa on muitakin hyviä tyyppejä.”
Hanna kokee, että itsellinen äitiys ei syvimmältä olemukseltaan eroa muista vanhemmuuden muodoista. ”Mahtavinta on saada seurata oman pikkuisen kasvua ja kehitystä.”
© Matias Honkamaa
Maailma muuttuu hiljalleen tiedon myötä
Perhe elää tällä hetkellä tyypillistä lapsiperhearkea: Hanna on työelämässä ja Lyyti on tomera 5-vuotias, päiväkotia käyvä tyttö.
Välillä joku päiväkotikaveri saattaa kysyä Hannalta, miksi Lyytin isä ei tule koskaan hakemaan tätä päiväkodista.
”En loukkaannu perhettämme koskevista kysymyksistä. Maailma muuttuu hiljalleen, kun me itselliset vanhemmat jaamme tietoa perhemuodostamme.”
Kipeitäkin hetkiä on kuitenkin ollut. Kun Lyyti oli kolmevuotias ja päiväkodissa askarreltiin kortteja isänpäivää varten, Lyyti oli kertonut, että hänen isänsä on kuollut.
”Kaverit olivat varmaan kyselleet, kenelle teet isänpäiväkortin. Ja tämä oli Lyytille omaa oloa tuossa hetkessä helpottava, yksinkertainen vastaus.”
Päiväkodin henkilökunta otti Hannaan yhteyttä ja kysyi, kuinka asian kanssa toimitaan. Asiaa käsiteltiin yhdessä.
”Vanhempana se oli kipeä hetki olla lapsen tukena ja ohjaamassa häntä eteenpäin. Tapahtunut oli kuitenkin myös tärkeä muistutus siitä, että Lyyti saa surra sitä, ettei hänellä ole isää. Ihan niin kuin minullakin on oikeus surra sitä, ettei minulla ole ketään vanhemmuutta jakamassa.”
Myös hempeitä hetkiä perheestä puhumiseen on liittynyt. Nelivuotiaana Lyyti oli ollut kummitätinsä kanssa viettämässä iltapäivää. Kaksikon palatessa kotiin kummitädin silmät olivat kyynelissä.
”Hän kertoi, että Lyyti oli kertonut vaihe vaiheelta perheemme tarinan kaipuustani lapseen hänen syntymäänsä asti. Se oli upea hetki. Silloin tajusin, että lapseni on todella sisäistänyt sen, mitä olen hänelle pienestä pitäen kertonut.”
Lue myös Kotiliesi.fi: Iiro, Salla ja Tuuli ryhtyivät suhteeseen kolmistaan: ”Oli vapauttavaa tajuta, että tällä tavoin minä haluan elää”
”En usko, että Lyyti jää mistään vaille”
Vaikka kahden vanhemman perhe tuntui Hannasta alkuun ajatuksena paremmalta kuin yhden vanhemman perhe, on hän huomannut myös yhden vanhemman perheen edut. Hän paitsi joutuu myös saa tehdä kaikki lasta koskevat päätökset yksin. Kun puolisoa kohtaan ei ole odotuksia, ei voi pettyä siihen, ettei toinen teekään tarpeeksi.
”Meillä on mahtava pieni perhe eikä meiltä puutu mitään. Toivon, että itsellisten äitien perheet saisivat arvostusta nimenomaan ihan tavallisina perheinä.”
Toista aikuista Hanna on kaivannut vanhemmuutta jakamaan vain lyhyinä hetkinä.
”Kun Lyyti kerran joutui sairaalahoitoon rajun vatsataudin vuoksi, olisin kaivannut sitä, että joku olisi lohduttanut myös minua.”
Miehen mallia Hanna uskoo Lyytin saavan tarpeeksi läheisistä ihmissuhteista, esimerkiksi Hannan äidillä on pitkäaikainen puoliso. Hänen kanssaan Lyyti viettää aikaa usein viikonloppuisin mummin luona kyläillessään.
”En usko, että Lyyti jää mistään vaille, vaikkei meillä jokapäiväisessä arjessamme miespuolista aikuista olekaan.”
”Toivon, että Lyyti haluaisi selvittää luovuttajan tiedot”
Jos Hanna olisi tullut itselliseksi äidiksi nuorempana, hän olisi todennäköisesti halunnut useamman lapsen.
”Olen tunnistanut itsessäni surua siitä, että lapsilukuni jäi yhteen.”
Hannaa kuitenkin lämmittää ajatus siitä, että vaikka Lyytillä ei ole sisaruksia lapsuudenperheessään, voi tilanne muuttua, kun hän saa 18-vuotiaana halutessaan selvittää luovuttajan henkilöllisyyden.
”Toivon, että Lyyti haluaisi selvittää luovuttajan tiedot ja ottaa selvää myös mahdollisista geneettisistä sisaruksista. Mutta toki jos hänen päätöksensä on toinen, tuen häntä silloinkin. Täysi-ikäisenä asia on täysin hänen käsissään.”
Kerran kuussa Hanna ja Lyyti tapaavat kaltaisiaan. Hanna oli mukana perustamassa Kuopioon itsellisten äitien vertaisryhmää.
”Se on kasvanut räjähdysmäisesti viime vuosien aikana.”
Tällä hetkellä mukana on jo kolmekymmentä itsellistä äitiä.
Ryhmän laajenemisen ja yhteisten tapaamisten kautta Hanna on huomannut, että itsellinen äitiys ei ole enää vain hedelmällisen iän ehtoopuolta elävien valinta.
”Ryhmään on liittynyt yhä nuorempia, parikymppisiä itsellisiä äitejä. Moni heistä on tiennyt haluavansa lapsen, mutta kyllästynyt nykyajan deittailukulttuuriin.”
Ajatus on kääntynyt perinteisestä kumppanin ja lasten hankkimisesta siihen, että lapset hankitaan ensin.
”Tuntuu, että enää painolastia lapsen hankkimisesta ei sysätä kumppanin hartioille vaan asiasta otetaan itse vastuu.”
Kuka on itsellinen äiti?
”Itsellinen äiti alkaa olla vakiintunut, epävirallinen termi, jolla tarkoitetaan lahjasoluhoidoilla harkitusti lapsen saanutta naista”, kertoo lahjasoluteemojen erityisasiantuntija Jenni Huhtala. Hän työskentelee lahjasoluperheille tukea tarjoavassa Lapsettomien yhdistys Simpukka ry:n Helminauha-toiminnassa.
Virallisesti itselliset äidit ovat yksinhuoltajia.
”Termillä itsellinen äiti halutaan korostaa sitä, että yksin lapsen saaminen on ollut lähtökohtaisesti oma valinta”, Huhtala selittää.
Itsellisillä äideillä on hoitojen myötä myös juridinen turva siitä, ettei lahjoittaja voi alkaa vaatia mitään lapseen liittyvää, esimerkiksi isyyden tunnustamista. Hoitojen myötä turvataan myös lapsen oikeus siihen, että hän saa 18-vuotiaana halutessaan selvittää luovuttajan tiedot Valviran Luoteri-rekisteristä.
Vuonna 2019 hedelmöityshoidot mahdollistettiin julkisessa terveydenhuollossa myös itsellisille naisille. Tätä ennen hoitoja tehtiin vain yksityisklinikoilla, jossa ne maksoivat tuhansia euroja. Huhtala arvioi, että julkisella puolella hoidot maksavat nykyään itsellisille naisille joitain satoja euroja.
”Tämä voi osaltaan selittää sitä, miksi joukossa on yhä nuorempia. Todennäköisesti tämä muutos on myös muokannut asenteita itsellisiä äitejä kohtaan sallivammiksi. On iso asia ja viesti, että itsellistä äitiyttä halutaan tukea julkisin varoin.”
Toistaiseksi itsellisistä äideistä ja heidän määrästään on Suomessa hyvin vähän dataa saatavilla.
”Esimerkiksi sellaista tilastoa ei ole, kuinka moni lahjasoluhoitoja saanut on itsellinen nainen. Tai kuinka monta lasta itsellisille äideille on hoitojen ansiosta syntynyt. Tämä on ongelmallista, koska esimerkiksi tämän ryhmän avuntarpeesta on tämän takia vaikea muodostaa kokonaiskuvaa.”
Se tiedetään, että lahjasoluhoidolla alkunsa saaneiden lasten määrä kasvaa koko ajan.
”THL:n tilastot kertovat, että vuonna 2018 lahjasoluhoidoilla alkunsa saaneita lapsia syntyi 518 ja vuonna 2023 jo 842. Julkiselta puolelta on kerrottu, että noin 60 prosenttia lahjasoluhoitoihin hakeutuvista on itsellisiä naisia. Toivottavaa ja oletettavaa on, että tilastoja ja tutkimusta itsellisestä äitiydestä tehdään tulevaisuudessa enemmän.”
Mitä itselliseltä äidiltä vaaditaan?
Julkisessa terveydenhuollossa ja yksityisillä klinikoilla on hieman eroja sen suhteen, millaisia esimerkiksi ikään, painoon tai aiempien lapsien lukumäärään liittyviä rajoituksia itsellisten naisten lahjasoluhoidoille on.
Lisäksi jokainen lahjasoluilla lasta toivova käy ennen varsinaisten hedelmöityshoitojen alkamista lahjasoluneuvonnan, jossa varmistetaan, että hoitoihin hakeutuvalla on tarvittava ymmärrys lahjasoluhoidoista sekä siitä, mitkä ovat lapsen oikeudet ja hedelmöityshoitolain velvoitteet.
Itsellisenä naisena hoitoihin hakeutuvien kanssa pohditaan erityisesti turvaverkkoja. Mitään varsinaisia vaateita niihin liittyen ei kuitenkaan ole.
”Ajattelen tämän psykologin tekemän neuvonnan olevan enemmän keskustelua kuin arvioimista. Toki kuitenkin tämä vaikuttaa hoitopäätökseen, jota ilman hoitoja ei pääse aloittamaan”, sanoo lahjasoluteemojen erityisasiantuntija Jenni Huhtala Helminauha-toiminnasta.
Hedelmöityshoitolakiin on kirjattu, että yksi hedelmöityshoitojen antamisen este on se, ettei lapselle voida turvata tasapainoista kehitystä.
”Tällaiseen syyn on kuitenkin oltava hyvin painava, esimerkiksi akuutti päihdeongelma tai huoli hoidettavan mielenterveydestä.”
Huhtalan käsityksen mukaan kielteiset päätökset ovat harvinaisia yksittäistapauksia.
”Kannustan itsellisyyttä pohtivia lähtemään prosessiin ja selvittämään, olisiko tämä itselle sopiva tapa lapsiperheellistyä.”
Lisää tietoa lahjasoluhoidoilla lapsiperheellistymisestä löytyy Helminauhan verkkosivuilta.
Juttu on julkaistu Anna-lehdessä 35/2025.
Sinua voi kiinnostaa myös:
