Moron kolumnisti kirjoittaa, mitä kaikkea kännykkäkielto on saanut aikaan kouluissa.
6.9. 10:00
Niin se sitten taas pärähti käyntiin: koulu. Se alkoi aikaisemmin kuin ehkä koskaan ennen, ja kaiken lisäksi ilman kännyköitä. Toukokuussa harjoittelimme viikon verran yhdellä välitunnilla kännykkäkieltoa, mikä sai valtakunnankin median kiinnostumaan Hesaria myöten.
Koulujen alkaessa kännykkäkielto astui täysimittaisena voimaan: puhelimia ei saa käyttää koulurakennuksen sisällä kuin terveydellisistä syistä. Keväällä oppilaat nurisivat vähän, opettajat kenties jopa enemmän, mutta kesän aikana konsensus oli saavutettu.
Seuraukset sen sijaan olivat odottamattomia. Oppilaat jättävät puhelimensa tunnin aluksi laatikkoon ilman valituksia. Muistuttelevat kaveriakin, ettei vain tule harmaita merkintöjä Wilmaan. Koulurakennuksen ulkopuolella puhelinta saa käyttää, mikä on aiheuttanut jonkin verran likaisia ja kastuneita sukkia, kun kengät eivät ole aina ehtineet jalkaan asti.
Mutta yhtä yllättävää kuin likaiset sukat, oli äänimaailman muuttuminen. Välitunnilla huudetaan ja puhutaan niin, että korviin sattuu. Pelataan korista, jalkapalloa ja pingistä. On roolipelejä, korttipelejä ja lautapelejä ja ihan vaan perinteistä kovaäänistä juttelua. Seurustelevia pareja on ilmestynyt välituntikuvaan useita.
Itsekin olen ihan huomaamattani vähentänyt kännykän käyttöä. Jopa koulun somekanavan päivitys on meinannut unohtua. Usein katson puhelinta ensimmäisen kerran vasta töistä lähtiessäni.
Osa oppilaista on myös unohtanut puhelimensa luokkaan ja hyvin näyttävät pärjäävän. Muutama ysiluokkalainen on uhmannut kännykkäkieltoa seurauksista välittämättä. Mutta heitä ei ole montaa.
Erikoisinta on, että olen nähnyt muutaman oppilaan kasvot ensi kertaa kunnolla. Nyt kun katse ei ole enää välituntisin alaviistoon puhelimeen, olen yllätyksekseni nähnyt, miltä ihminen puhelimen varjossa oikeasti näyttää. Monella oppilaalla myös tervehdys ja hymy on irronnut helpommin ilman puhelimen antamaa suojakuplaa.
Mutta mitä tämä kaikki saattaa tarkoittaa pidemmällä tähtäimellä? Kun nuoret tottuvat, ettei puhelinta käytetä koulussa, jääkö se pois myös muusta julkisesta tilasta. Muuttuuko kännykän käyttö yhtä noloksi kuin 90-luvulla, jolloin vain itseään korostavat jupit vastasivat siihen yleisellä paikalla? Loppuuko ylipäätään puhelimen esillä pitäminen? Usein lapset ja nuoret aloittavat trendin, jota aikuiset seuraavat. Itse otin muistivihon lapsen vanhempainiltaan mukaan, kun ajattelin etten voi rikkoa koulun puhelinsääntöä tekemällä muistiinpanoja puhelimeen.
Voiko tällä olla yhteiskunnallisia seurauksia? Vähentyvätkö etäkurssit ja -luennot? Loppuuko konserteissa kuvaaminen?
Alkavatko parisuhteet voida paremmin? Jääkö enemmän aikaa liikunnalle ja kulttuurille? Nousevatko katseet omasta navasta ylöspäin? Kääntyykö syntyvyys jopa nousuun? Kaikista ylpein olen kuitenkin siitä, että me suomalaisissa peruskouluissa teimme tämän ensimmäisen askeleen.
Kirjoittaja on äiti ja yläkoulun opettaja.