Aah, taas mies mekossa? Tootsien huumori on kuitenkin rakennettu järeämmälle pohjalle. Lauluosuuksissa koomikko Nordman kuitenkin enemmänkin vain selviää kuin loistaa.
7.9. 19:23
Tootsie. Ensi-ilta Porin teatterissa 6.9. Käsikirjoitus Robert Horn, sävellys ja sanoitus David Yazbek, suomennos Mikko Koivusalo, ohjaus Christian Lindroos, koreografi Osku Heiskanen (vier.), lavastussuunnittelu Teemu Loikas, pukusuunnittelu Tiina Valkama, valosuunnittelu Ville Virtanen (vier.). Rooleissa Joonas Nordman, Heidi Rantakeisu, Joonas-Petteri Nieminen, Maria Pere, Joonatan Perälä, Tuukka Raitala, Heidi Viljanen, Janne Turkki.
Tootsie-musikaali pohjautuu Don McGuiren ja Larry Gelbartin tarinaan ja Punch Productionsin tuottamaan Columbia Pictures -elokuvaan Tootsie – lyömätön lyyli (1982), pääosassaan Dustin Hoffman.
Joonas Nordman tekee hauskan ja onnistuneen roolin työttömänä näyttelijänä Michaelina, joka epätoivoissaan astuu naisen valeasuun. Oltuaan vain hetken naisen kengissä showbisneksessä hän huomaa pian hieman liian lähelle yrittävän käden olkapäällään ja muuallakin. Michael haluaa välittömästi tehdä jotain syvempää ja inspiroivampaa.
Vitsi on monesta komediasta tuttu, mutta onhan jo Dorothyn ensituleminen Porin teatterin lavalla valkoisessa mekossa ja harmaassa hapsullisessa shaalissa osuva ja huvittava. Kukapa ei tällaista tätiä tuntisi. Mutta Dorothyn hahmo on katsojan yllätykseksi syvällinen, herkkä ja aito. Se etsii totuutta ja leikkii matkalla.
Koomikko Joonas Nordman tekee paluun kotikonnuilleen näyttelijä Michael Dorseyn roolissa. Dorseylle New York, unelmien tyyssija, ei tarjoakaan muuta kuin kylmää kättä. Esiinnyttyään naisena eli Dorothyna Michaelin ura lähtee nousukiitoon. Kuva: Janne Alhonpää
Esityksessä on haukattu iso pala. Tootsiessa on näyttäviä laulu- ja tanssinumeroita, mutta juuri ensimmäinen ja viimeinen lavakuva kompastuvat. Ensimmäisen musiikkinumeron voima jää yksiulotteisen skenografian takia saavuttamatta, ja esityksen viimeinen kohtaus päättyy yhtäkkiä kuin törmäten seinään.
Suuren show’n tunnelmaa hieman rasittaa usein yksinkertainen puvustus, jossa on paikoitellen vain mustia jumppahousuja. Vaikka tiedän metatasoisten jumppahousujen motiivin, olisi tässä ollut mahdollisuuksia miettiä muotoja ja siluetteja.
On selvää, että Joonas Nordman on ensisijaisesti koomikko, ei laulaja. Hän selviää lauluosuuksista, eikä loista niissä, mutta tekee kuitenkin mukavan eron Dorothyn ja Michaelin lauluäänissä.
Esitys on täynnä lennokasta ja kuivaa huumoria, nokkelaa tekstiä ja vieläkin nokkelampaa ilmaisua. Nordmanin komiikantajua ei kuitenkaan voi yksin kehua mainitsematta hänen vastanäyttelijäänsä, teatterin tuoretta kiinnitystä Joonas-Petteri Niemistä. Nieminen tekee roolin Michaelin sarkastisena ja vahingoniloisena kämppiksenä Jeffinä.
Kaksikon kemioiden pallottelu tuntuu syttyvän tuleen toisella puoliajalla. Parhaimmillaan heidän ei tarvitse sanoa tai tehdä mitään, ja silti yleisö ulvoo naurusta.
Maria Pere tekee loistavasti näyttelijä Sandy Lesterin roolin. Pere on saanut laulettavakseen yhden Tootsien mainioimmista kappaleista Näin se menee. Hengästyttävä kappale on täynnä kuvailuja, tunteita ja nopeaa lyriikkaa. Peren ilmaisu ja nopea älli kulkevat vähintään yhtä lujaa kuin kappale.
Joonatan Perälä ja Tuukka Raitala tekevät hillittömät sivuroolit. Heidän mahtipontisissa laulu- ja tanssiosuuksissaan on moitteetonta ison musikaalin energiaa ja taitoa. Myös Heidi Rantakeisu tekee vakaan suorituksen lavalla ja lauluissa.
Kaiken kaikkiaan Tootsie on riemastuttava teos, joka nauratti vielä seuraavanakin päivänä ja jonka voisin mielelläni mennä katsomaan uudestaan.
”
Vaikka tiedän metatasoisten jumppahousujen motiivin, olisi tässä ollut mahdollisuuksia miettiä muotoja ja siluetteja.