Tangokuningas Sauli Lehtonen kuoli 30 vuotta sitten. Kolme tangokollegaa kertovat, mitä muistavat 20-vuotiaasta laulajalupauksesta.

Tänään 9. syyskuuta tulee kuluneeksi 30 vuotta pysäyttävästä suru-uutisesta, kun tangokuningas Sauli Lehtonen kuoli hirvikolarissa saamiinsa vammoihin vain 20-vuotiaana.

Koko Suomi järkyttyi uutisesta, sillä Lehtonen oli kruunattu tangokuninkaaksi vain reilu vuosi aiemmin.

Lehtosta kuvailtiin 1995 Iltalehdessä ”yhdeksi viime aikojen lupaavimmista nuorista laulajista”. Kansa muisti, ja muistaa edelleen, Lehtosen poikkeuksellisen vahvasta tulkinnastaan ja karismastaan.

Erityisenä piirteenä Lehtosessa pidettiin hänen tapaansa laulaa silmät kiinni.

– Esiintyjille opetetaan katsekontaktin merkitystä yleisön kanssa. Saulin ja hänen yleisönsä välinen kontakti ei perustunut flirttailuun, yhteys lähti jostakin paljon syvempää. Hän hurmasi. Hän valloitti, Iltalehdessä kirjoitettiin.

Iltalehdessä julkaistiin vuonna 1995 kuva Lehtosen turma-autosta. Kuva Iltalehden näköislehdestä. IL-ARKISTO

Samana vuonna Lehtosen kanssa tangokuningattareksi kruunattu Tiina Räsänen muistaa 90-luvun traagiset tapahtumat hyvin. Vaikka Lehtonen ja Räsänen ehtivät tuntea toisensa vain reilun vuoden ajan, kaksikon välille syntyi syvä luottamus ja ystävyys.

90-luvulla tangokuninkaalliset eivät keikkailleet yhdessä samalla tavalla kuin tänä päivänä. Räsäsen mukaan heillä oli Lehtosen kanssa vain kaksi yhteistä keikkaa vuoden aikana. Yhteyttä toisiinsa he pitivät juuri markkinoille tulleilla matkapuhelimilla, joissa kuuluvuus oli täysin sattumankauppaa.

– Puhuimme keikkamatkoilla puhelimessa ja keskustelimme kaikesta. Jaoimme puolin ja toisin kaikki asiat toisillemme. Saulin kanssa pystyi puhumaan mistä vain, Räsänen muistelee.

Räsänen tiedostaa, että edesmennyttä kuningasta pidettiin ujona ja vetäytyvänä. Hän ei tuntenut Lehtosta tällaisena.

– Ystävien kesken hän ei ollut yhtään sellainen. Hän oli mieheksi hyvin rohkea puhumaan asioista. Hänen kanssaan ei tullut ikinä sellaista hetkeä, että ei olisi sanottavaa tai ei voisi puhua. Hän oli tosi vastakohtainen persoona siviilissä kuin esiintyjänä.

– Kysyin häneltä joskus, miksi ihmeessä hän laulaa aina silmät kiinni: ”No en minä oikein tiedä, mitä muutakaan mä tekisin”, hän vastasi.

Sauli Lehtonen ja Tiina Räsänen kruunattiin tangokuninkaallisiksi heinäkuussa 1994. IL-ARKISTO

Lehtosen tavoin myös Räsäsellä oli kohtalokkaana perjantai-iltana keikka. Myöhään yöllä hän saapui kotiin Siilinjärvelle, laittoi puhelimensa äänettömälle ja meni nukkumaan.

Aamulla hän kuuli, mitä oli tapahtunut. Lehtonen oli kuollut kolarissa saamiinsa vammoihin Töölön sairaalassa yhden aikaan yöllä. Turma-autoa ajanut isä Heikki Lehtonen jäi henkiin.

– Kun avasin aamulla puhelimen, näin että minulle oli tullut kymmeniä viestejä ja puheluita. Tangoprinsessa Marjut Rothovius sai minut lopulta kiinni ja kertoi, että Sauli on kuollut. Ajattelin, että onpa huono läppä. Minulta ei ollut koskaan kuollut ketään nuorta läheistä. Tilanne oli niin outo ja luonnoton, että luulin sen olevan vitsi. Ajattelin, että se oli vain huono pila, ei se voi olla totta, Räsänen kertaa.

Sauli Lehtonen lauloi aina silmät kiinni. IL-ARKISTO

Työt eivät kuitenkaan antaneet Räsäselle aikaa suruun, vaan hän lähti heti samana iltana Järvenpäähän keikalle. Keikalla pidettiin hiljainen hetki Lehtosen muistolle.

– Hiljaisen hetken jälkeen lauloin Nuotiotunnelma-valssin elokuvasta Jäniksen vuosi. Vielä tänäkin päivänä esitän samaa kappaletta ja mietin Saulia.

– Lähes vuoden ajan seurasin ja pelkäsin, kun näin hirvivaroitusmerkin. Olin aivan varma, että ajan itsekin hirvikolarin.

Hautajaispäivä oli sateinen ja suruntäyteinen. Hautajaisissa Räsänen ymmärsi, ettei Lehtosta enää ole.

– Saulin äiti oli pyytänyt, että laulaisin hautajaisissa, enkä tietenkään ajatellut, että kieltäytyisin. En ole sen jälkeen laulanut hautajaisissa, enkä usko, että ihan heti myöskään niin teen.

Kappaleeksi Lehtosen äiti toivoi Täällä pohjantähden alla. Räsänen muistaa hetken kuin hidastetusta filmistä.

– Se tilanne oli täysin absurdi. Lauloin kappaletta ja ajattelin, että ystäväni on vieressäni kuolleena arkussa. Saulin äiti hajosi surusta miljooniksi palasiksi. Samaan aikaan olin itsekin 19-vuotias. Mikään ei siinä tilanteessa ollut kohtuullista, Räsänen sanoo.

– Saulin kuolemasta meni 11 vuotta, kun soitin hänen vanhemmilleen ja juttelin hänen äitinsä kanssa puhelimessa. Mietin siinä puhelun aikana, että Sauli ei koskaan ehtinyt tehdä äidistään mummia. Siihen aikaan Saulillakin olisi voinut olla jo oma lapsi.

Tiina Räsänen lauloi Lehtosen hautajaisissa Saulin äidin toiveesta. Kuva Lehtosen hautajaisista syyskuulta 1995. IL-ARKISTO

Ystävän kuolema toi Räsäselle perspektiiviä elämään. Menetyksen jälkeen Räsänen ei ole pitänyt mitään itsestäänselvyytenä.

– En saanut tutustua häneen kuin vuoden ajan, mutta totta kai opimme tuntemaan toisemme hyvin. Sauli on sanonut minulle, että taiteen edessä täytyy olla nöyrä, mutta ei tarvitse nöyristellä. Hän oli parikymppiseksi mieheksi hyvin viisas. Tuo ajatus on hyvä muistaa vielä tänäkin päivänä artistin työssä.

Lehtosen rohkeus jäi Räsäselle mieleen. Räsänen on miettinyt paljon sitä, mitähän Lehtosesta olisi tullut, jos hän ei olisi kuollut.

– Mistä meistä toisaalta kukaan tietää, miten Saulin elämä oli voinut mennä. Eihän hän välttämättä näin 31 vuoden jälkeen olisi enää edes alalla. Jäämme aina miettimään tätä asiaa siitä, mihin Sauli jäi. Olimme kuitenkin vasta parikymppisiä, joten elämä olisi voinut kuljettaa häntä niin, että hän olisi tehnyt hetken musiikkialan hommia ja sitten ehkä kiinnostunut jostain muusta, Räsänen pohtii.

– Hän oli niin rohkea, että hän olisi voinut uskaltaa hypätä pois tästä kehästä, vaikka rahaakin olisi ollut tulossa. Hän ei ollut ikinä vietävissä. Olen aina sanonut, että Sauli oli vanhempiin varsiin rakennettu, en tiedä siksikö, että joku oli ennalta päättänyt, ettei hänellä ole vuosia niin paljoa tulossa kuin meillä muilla, Räsänen päättää.

Elämän raadollisuutta

Vain muutama vuosi Lehtosta aiemmin tangokuninkaaksi kruunattu Jaska Mäkynen katsoi Lehtosen uraa ilolla. Mäkynen oli vuonna 1991 voittaessaan vajaa nelikymppinen ja kokenut elämässään kaikenlaista samalla, kun merkonomiksi opiskeleva Lehtonen ponnisti musiikkiuralle.

– Saulilla oli todella paljon menoa ja meininkiä. Olikohan kerran vai kaksi, kun ehdimme nähdä vuoden aikana. Aina hän oli mennyt pykälän verran eteenpäin niin musiikkiasioissa kuin ihmisenäkin. Hän oli valtavan positiivisesti elämään suhtautuva nuori herra.

– Kaikkihan sen tietää, että hän olin hieman ujohko, mutta kun hänen kanssaan jutteli kaksistaan, hän oli ennen kaikkea ystävällinen ja puhelias.

Mäkynen kuuli Lehtosen kuolemasta radiosta.

– Lähdin käymään kylällä autolla ja minulla oli Iskelmä-radio päällä. Uutisissa sanottiin, että edellisvuorokauden puolella myöhään illalla on tapahtunut hirvikolari, jossa on kuollut nuori mieslaulaja. Meinasin ajaa itse ojaan, koska säikähdin. Minulle tuli heti intuitio, että sen täytyi olla Sauli, sillä tiesin, missä hän oli ollut keikalla.

Mäkynen pysäytti autonsa tien varteen ja pohti tilannetta. Pian hänelle todella selvisi, että kyseessä oli Sauli Lehtonen.

– Tuo sai minut miettimään elämän raadollisuutta ja sitä, että koskaan ei tiedä, milloin lähdön hetki on.

Iltalehti uutisoi Lehtosen hautajaisista 23. syyskuuta 1995. Kuva Iltalehden näköislehdestä. IL-ARKISTO

Mun aika mennä on

Vuoden 1989 tangokuningatar Arja Koriseva on seurannut kaikki vuodet Seinäjoen tangomarkkinoiden kilpailijakattausta tarkkaan. Vuonna 1994 katse kiinnittyi nimenomaan Lehtoseen.

– Sauli myös otti minuun yhteyttä, kun hän halusi opiskella Jyväskylässä laulua. Hän tiesi, että olen opiskellut seitsemän vuotta klassista laulua, joten hän kysyi, kuka olisi hyvä opettaja. Opin sitä kautta, että hän oli todella päämäärätietoisesti ryhtymässä laulajaksi. Hän suhtautui vakavasti tähän ammattiin ja tiesi, että instrumenttiaan täytyy osata käyttää ja huoltaa, jotta se kestää pitkään. Valitettavan lyhyeen hänen uransa päättyi, Koriseva muistelee.

Koriseva muistaa Lehtosen sympaattisena, rauhallisena ja hieman hiljaisena nuorena miehenä. Samaan aikaan Lehtosesta näkyi vahva kunnianhimo.

– Persoonana hän ei ollut niin ulospäinsuuntautunut, mutta ääni oli mahtava. Se varmasti yllätti monet.

Jari Sillanpää, Jouni Raitio, Tiina Räsänen, Jaska Mäkynen, Risto Nevala ja Arja Koriseva kuvattuna Lehtosen hautajaisissa 1995. IL-ARKISTO

Koriseva oli myös paikalla Lehtosen hautajaisissa. Hänen mukaansa tangopiirit ovat tiiviit, ja kollegoiden kanssa jaetaan niin onnen hetket kuin suurimmatkin tragediat.

– Olemme samalla myös ammattiautoilijoita kiertäessämme keikoilla ympäri Suomea, joten todennäköisyys ja uhka on aina olemassa, että tien päällä tapahtuu jotakin. Sitten, kun se tapahtuu jollekin, se koskettaa kovasti meitä kaikkia.

– Se voi olla kuka tahansa ja kun se oli uransa alussa oleva nuori artisti, se oli kova pala.

Lehtonen tulee Korisevan mieleen usein musiikin muodossa.

– Olin hiljattain Itävallassa Bregenzenissä oopperafestivaaleilla esiintymässä. Kun valitsin tangoja ohjelmistooni, yksi kappaleista oli Mun aika mennä on. Siitä kappaleesta tulee mieleen aina Sauli.

Mun aika mennä on -kappale jäi Lehtosen viimeiseksi levytykseksi vain viikkoja ennen kuolemaa.