Emmi Itäranta tarjoaa neljännessä romaanissaan jälleen lukijalleen maailman, joka ei jätä kylmäksi. Tällä kertaa ei matkata tulevaisuuteen tai vaihtoehtoisiin asuinsijoihin vaan tomutetaan Kalevalaa ja ravistellaan käsityksiämme meistä ja niistä toisista, pahoistakin.

Lumenlaulaja-romaanin päähahmo on Lauha, joka elää ja kasvaa vahvojen naisten hallitsemassa Pohjolassa. Jokaisella on oma loitsuhahmonsa, joka tuo kykyjä ja mahdollisuuksia, mutta jonka käyttö vie voimia. Rituaalit, uskomukset ja tavat vahvistavat yhteisöä, eri tavoin taitavat kädet on valjastettu työskentelemään kaikkien etua ajatellen.

Kun Lauha on vielä tyttönen, vieras heimo hyökkää kylään tuhoten sen lähes kokonaan. Lauha sisarineen pääsee Metsänpeittoon turvaan kasvamaan, vahvistumaan, oppimaan ja suunnittelemaan, miten saisi takaisin kotikylänsä, jonka hallitsijaksi hän kuuluisi ollessaan viimeinen sukunsa elossa olevista naisista.

Vuosia, menetyksiä, ystäviä, pettymyksiä ja yllätyksiä myöhemmin Lauha – nyt jo Louhi – saa synnyinkylänsä takaisin ja alkaa varustaa sitä yhä vauraammaksi. Juuri mistään tinkimättä hän haluaa, ettei mistään ole enää koskaan puutetta. Tämän toteuttamisen hinta on kova.




–

Aiemmat Itärannan romaanit ovat pohtineet ja tarjonneet näkymiä tulevaan. Nyt lukija saa työstää muistikuviaan Kalevalasta sekä aika ajoin Louhen mukana vilkaista, mitä kuuluu Elias Lönnrotille. Miehelle, jonka koostaman eepoksen hyviä ovat eri tavoin taitavat miehet ja jossa sivuun, tyhjiksi tuvan lattian lakaisijoiksi jäävät naiset ja jossa vain kalevalaisen kansan kohtalo, selviäminen on kiinnostavaa. Nyt tätä tarinaa kerrotaan täysin toisesta näkökulmasta.

Kuka on paha? Mitä uhraan, kun teen valintojani? Onko vallan hinta joka tapauksessa kuolema?

Näitä liian ajankohtaisia kysymyksiä saa tämän teoksen mukana miettiä samalla, kun voi nauttia Itärannan väkevästä kielestä, jolla hän luo ajan, maiseman ja tunnelman.

Se vie lukijan vaikkapa suolle seuraamaan Synnyttären ilmestymistä tai seuraamaan kaarneiden mukana viestien kulkua, äidin elämää ihmisenä ja loitsuhahmossaan oman väkensä tukena. Ja jättää korviin luodolle liitävän kotkan siipisulkien suhinan.

Emmi Itäranta: Lumenlaulaja. Teos 2025. 409 sivua.