Vihreitä vessoja, isoja lehtiroskiksia ja vieraita porraskäytäviä, joihin pääsee taloyhtiöiden ovikoodeilla yöksi nukkumaan.
Sellaista voi olla asunottomaan arki Helsingissä, miksi ei muuallakin. Jotkut nukkuvat talvella jopa taivasalla.
– Sarikin sanoi, että hän on yöpynyt Kluuvin lähistöllä 14 pakkasasteessa. Joskus hän työntelee kärryjä keskustassa läpi yön. Lepoaika tulee sitten myöhemmin, kertoo Aseman nainen -kirjan kirjoittanut kirjailija ja toimittaja Heini Kilpamäki.
Sari on Kilpamäen vasta ilmestyneen kirjan päähenkilö. Kirja kertoo yli viisikymppisestä naisesta, joka on ollut asunnoton yli kymmenen vuotta, ja elänyt yhtä kauan Helsingin päärautatieasemalla.
Samalla teos kertoo muustakin. Kilpamäki puhuu tietokirjasta.
– Kirja kertoo Sarista, hänen kavereistaan ja asunnottomuudesta 2020-luvun Suomessa, sekä steissistä ympäristönä.
Sari viettää öitään Helsingin keskustassa taivasalla ja joskus kavereiden tai tuttujen luona, milloin missäkin. Helsingin päärautatieaseman sisätiloissa ei voi olla koko yötä, koska asema on kiinni kolmen tunnin ajan. Silloin asema siivotaan ja pestään. Ovet sulkeutuvat kello 02. Silloin Sarinkin on lähdettävä matkaan.
Helsingin päärautatieasema on Suomen vilkkaimpia rakennuksia, ellei kaikkein vilkkain. Sen läpi kulkee päivittäin neljännesmiljoona matkustajaa.
– Steissi on herkullinen paikka, koska se on Suomessa ainutlaatuinen. Siellä sattuu ja tapahtuu tämän tästä. Koko Kluuvin alue on Suomen rikostilastojen tihein paikan. Siellä tapahtuu paljon väkivaltarikoksia ja varkauksia, Kilpamäki sanoo.
Kirjaa varten hän vietti itsekin aikaa rautatieasemalla. Kilpamäki jututti siellä työskenteleviä kaupunkilaisia, kuten siivoojia ja järjestyksenvalvojia. Muutaman järjestyksenvalvojan mukaan Sari on mukava, älykäs ja osaa useita kieliä. Sarilla on kokemuksia katuelämästä. Hän ei ole häiriöksi.
Aseman nainen on tänä vuonna ilmestynyt kirja asunnottomuudesta. Atte Kajova
Kilpamäki tapasi Sarin ensimmäisen kerran vuonna 2022. Kohtaaminen tapahtui siinä mielessä sattumalta, että Kilpamäki kulki säännöllisesti työmatkaa rautatieaseman läpi, ja alkoi kiinnittää huomiota siellä usein näkemäänsä naiseen. Nainen kuljetti kesät talvet mukanaan tavaraa täynnä olevaa kärryä.
– Kerran huomasin, että hän lueskeli Kauppakujalla paksua kirjaa. Mietin, että mitähän hän lukee. Sari vaikutti tosi keskittyneeltä. Myöhemmin kävin kysymässä asiasta.
Sari kertoi lukeneensa Marie Jalowicz Simonin kirjaa Sitten juoksin pakoon. Kirja kertoo juutalaistytöstä, joka selviytyi 1940-luvulla Berliinissä juutalaisvainojen aikaan omalla nokkeluudella ja sinnikkyydellä, joutumatta keskitysleirille.
Kilpamäki sanoo Sarin kokeneen yhtymäkohtia kirjassa esiintyvän nuoren Marien elämään.
– Häntäkin on tultu hakemaan kotoa ilman lupaa ja hän on joutunut selviytymään, Kilpamäki sanoo viitaten kirjan tapahtumiin, jossa kerrotaan Sarin saaneen häädön ja joutuneen vastoin tahtoaan Auroran sairaalaan pakkohoitoon sekä hoitojaksoille Laakson sairaalaan.
Kilpamäen mukaan Sari tuntee epäluottamusta viranomaisia kohtaan. Hän videokuvaa usein kaiken, mikäli joutuu olemaan tekemisissä poliisin tai sairaanhoidon kanssa.
Kuva kirjasta. Joku on tuonut päärautatieasemalla nuokkuvan Sarin viereen leivän ja kahvia. Heini Kilpamäki
Asunnottoman elämä on raskasta ja kuormittavaa. Asunnoton joutuu suunnittelemaan kaiken etukäteen.
– Jos sinulla on vessahätä, pitää miettiä, miten sinne pääsee. Asunnottomuus on metaongelmien ratkomista koko ajan. Asunnottomalla ei ole jääkaappia. Jo ruoan säilyttämistä täytyy miettiä jatkuvasti, Kilpamäki sanoo.
Omaisuus kulkee koko ajan repussa – tai Sarilla kärryssä. Asunnoton kohtaa arjessaan monenlaisia tilanteita. Elämä kadulla on raakaa, julmaakin.
Asunnottomalta häviää usein puhelimia ja henkilöllisyystodistuksia. Puhelimen ja henkkareiden puuttuminen vaikeuttaa arkea.
Myös vaatehuolto ja nukkuminen on usein vaikeaa.
– Se, että mihin pääsee lepäämään kunnolla. Heille se on kasautunut tila, että tokkuraa on kerääntynyt, eikä pääse kunnolla tai edes hetkeksi lepäämään.
Miksi Sarista tuli asunnoton?
Siihen ei Kilpamäen mukaan ole yksinkertaista syytä tai selitystä. Sarille on vuosien aikana tarjottu tuloksetta erilaisia asuntopalveluita. Hän ei ole halunnut lähteä hätämajoitukseen tai yökahvilaan.
– Sari sanoisi ehkä, että hänellä on mennyt luottamus yhteiskuntaan.
Vuonna 2011 tapahtuneesta häädöstä alkoi asunnottomuus. Lyhytaikaisia asuntoja on joskus ollut, mutta ne ovat myös menneet. Ennemmin tai myöhemmin Sari palaa aina takaisin rautatieasemalle.
Usein ongelmiin lähdetään kaivamaan syitä lapsuudesta. Sari on kotoisin Mikkelistä, ja kirjassa matkataan myös hänen lapsuudenkotiinsa.
Kilpamäki kuvailee Sarin asuneen päällisin puolin hyvin keskiluokkaisessa ja tavallisessa perheessä, jossa on ”iittalat” ja ”marimekot”. Kirjassa ääneen pääsee äiti. Hän sanoo, ettei häpeä tytärtään. Äiti kehuu tyttärensä eläinrakkautta sekä englannin ja matematiikan taitoja.
Kirjassa kuvataan lääkäreiden tekemiä diagnooseja ja hyvinkin henkilökohtaisia asioita. Miksi näin?
– Sari on itse tuonut niitä aktiivisesti esille ja me olemme keskustelleet aiheista. Nämä ovat myös poliittisia kysymyksiä sekä tärkeitä demokratian kannalta, että suomalaisessa yhteiskunnassa mahdollistetaan kaikkien ääneen pääsy julkisille foorumeille, Kilpimäki perustelee.
Aseman nainen -kirjan kirjoittanut Heini Kilpamäki seurasi Sarin elämää vuosia ja kirjoitti kirjan asunnottomuudesta. Johanna Erjonsalo
Sari on siitä harvinainen asunnoton, että hänen päihteidenkäyttönsä on melko vähäistä.
– Se selittää sen, että Sari on niin hyvässä kunnossa, Kilpamäki arvelee.
Asunnottomuus lisää usein päihteidenkäyttöä ja lopulta saattaa suistaa elämän kokonaan raiteiltaan. Kirjassa on haastateltu muun muassa päihdelääkäri Kaarlo Simojokea.
– Simojoki sanoi, että jos ihmisellä ei ole päihdeongelmaa ennen asunnottomuutta, niin asunnottomuus tekee usein ihmiselle päihdeongelman.
Suomessa elää Aran mukaan runsaat 3 400 yksinelävää asunnotonta. Heistä kolmekymmentä prosenttia, eli noin tuhat, on pitkäaikaisasunnottomia. Helsingissä asunnottomia oli viime vuonna reilut 780. Pitkäaikaisasunnottomuus tarkoittaa sitä, että asunnottomuus on kestänyt yli vuoden.
Asunnottomuus on viime vuosina ollut vähenemään päin. Asunnottomien maahanmuuttajien määrä on sen sijaan kasvanut.
Noin kerran kuukaudessa Sari menee yöksi hotelliin. Silloin Kelan toimeentulotuki on kilahtanut tilille. Hotellissa saa olla rauhassa. Siellä saa nukkua. Kylpyhuone muuttuu pesulaksi. Hotellihuoneen lavuaarissa voi pestä pyykkiä ja saada puhdasta vaatetta päälle, ennen kuin palaa taas takaisin kadulle ja rautatieasemalle.
Joskus Sari lähtee lyhyelle risteilylle. Silloinkin saa nukkua rauhassa. Koko omaisuuttakaan ei tarvitse kantaa jatkuvasti mukana, kun sen voi jättää hyttiin.
Sari esittelee kirjassa kenkiään, jotka on teipattu ilmastointiteipillä. Heini Kilpamäki
Kilpamäki sanoo, että kirjan kirjoittamisessa yllätti eniten se, miten monimutkainen ilmiö asunnottomuus on.
– Silloin, kun oma tietotasoni asunnottomuudesta oli pienempi, mielikuvani asiasta olivat paljon selkeämpiä. Ihmiset päätyvät asunnottomiksi hyvin erilaisista yhteiskuntaluokista. Mukana voi olla hyvin hyväosaisiakin.
Esimerkiksi Hietaniemen palvelukeskuksen työntekijät ovat kertoneet, että hätämajoitukseen tulee ihmisiä, jotka vielä hetki sitten saattoivat asua omakotitalossa hyvällä asuinalueella, ja perheessä oli kaksi autoa. Asiat olivat hyvin. Sitten tapahtui jotakin.
– Saattaa olla, että puoliso kuolee, velat kaatuvat päälle, itse sairastuu tai työt lähtevät alta. Moni asia johtaa toiseen, Kilpamäki valottaa syitä.
Entä miten Sarille kävi?
Sitä ei Kilpamäen mukaan osaa vielä sanoa, sillä tarina jatkuu.
– Se miten Sarin käy, on vielä kirjoittamaton kirja, koska hän on elossa. Hänelle voi käydä elämässä vielä vaikka mitä. Olen oppinut, että Sari pärjää. En yhtään epäile, etteikö hän pärjäisi vastakin.
Kilpamäki laittaa edelleen silloin tällöin Sarille viestiä. Viesteissä vaihdetaan kuulumisia. Sari elelee edelleen arkeaan Rautatieasemalla.
Helsingin Uutisten sovellus on helpoin tapa lukea kaupungin tuoreimmat uutiset – lataa sovellus tästä!