Perttu Kauppinen
Suomen Tietotoimistoa uhkaa asiakas- ja rahapula, mutta valtion ei pidä tulla hätiin, kirjoittaa vastaava päätoimittaja Perttu Kauppinen.
Tänään klo 16:04
STT:n merkitys suomalaisessa tiedonvälityksessä on pienentynyt vuosi vuodelta. Arkistokuva. SARITA PIIPPONEN
Tällä viikolla kerrottiin, että Suomi on mahdollisesti jäämässä ilman valtakunnallista uutistoimistoa. Suomen Tietotoimiston (STT) pääomistaja Sanoma ilmoitti, että sen sanomalehdet, kuten Helsingin Sanomat, Aamulehti ja Satakunnan Kansa, harkitsevat STT:n käytön vähentämistä tai lopettamista.
Asiakaskato romahduttaisi STT:n rahoituksen ja johtaisi todennäköisesti siihen, ettei uutistoimistoa yksinkertaisesti pystyttäisi enää pyörittämään.
Monet poliitikot pelästyivät STT:n toiminnan mahdollista hiipumista ja loppumista.
Esimerkiksi kokoomuksen kansanedustaja ja puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Jarno Limnéll parahti heti, että STT:n heikentyminen on ”uhka Suomen turvallisuudelle”. Europarlamentaarikko Pekka Toveri (kok) puolestaan uskoi STT:n auttavan suojautumaan Venäjän informaatiovaikuttamiselta.
Poliitikot sentään ovat olleet varovaisia miettiessään ratkaisuja tilanteeseen. Media-alan sisältä on väläytelty valtion tukia ja esimerkiksi Yleisradion rahoituksen kanavoimista STT:lle.
Aikana, jolloin Suomen julkinen talous on jo valmiiksi retuperällä ja säästöjä joudutaan kaivamaan joka puolelta, on käsittämätön ajatus pyytää valtiota rahoittamaan kaupallisen tietotoimiston toimintaa.
Lähtökohtaisesti mediayhtiöidenkin pitäisi pystyä toimimaan markkinaehtoisesti. Jos tukia on, niiden tulee olla tasapuolisia ja kilpailuneutraaleja, ei yksittäisiin yhtiöihin kohdistuvia. Valtio hämmentää mediamarkkinaa jo kylliksi ylläpitämällä suhteettoman suurta ja rajoittamattomasti toimivaa Yleisradiota.
STT:n merkityksen korostaminen suomalaisten tiedonsaannissa väheksyy muita tiedotusvälineitä. Suomessa on koko joukko valtakunnallisia ja alueellisia uutismedioita, jotka pitävät huolen kansalaisten välttämättömästä tiedontarpeesta vähintään yhtä laadukkaasti ja neutraalisti kuin STT.
Totuus on, että STT:n merkitys suomalaisessa tiedonvälityksessä on pienentynyt vuosi vuodelta. Sen on ollut vaikea löytää roolia, joka tyydyttäisi yhtä lailla pieniä paikallisia ja alueellisia medioita sekä suuria valtakunnallisia viestimiä.
Kyse ei ole siitä, että STT:ssä tehty työ olisi ollut huonoa, päinvastoin. Lopputuloksena syntynyt palvelu ei vain ole sellainen, jolle kyllin moni media olisi nähnyt arvoa.
Lopulta kyse ei edes ole uutismedioista ja niitä kustantavista yhtiöistä. Yksi syyllinen on yli muiden, ja se on Suomen kansa – tavalliset uutisten lukijat, kuuntelijat ja katselijat. Digitaalisessa mediassa julkaisijat tietävät hyvin tarkasti, minkä tyyppisiä journalistisia sisältöjä ihmiset haluavat kuluttaa ja mistä he ovat valmiita maksamaan.
Tässä kilpailussa STT:n tuottama journalismi ei vain enää pärjännyt. Esimerkiksi Iltalehti lopetti STT:n sisältöjen ostamisen ja julkaisemisen 2017. Valtakunnallisista uutismedioista Yleisradio ja Helsingin Sanomat ehtivät jo lopettaa STT:n sisältöjen käyttämisen mutta palasivat myöhemmin asiakkaiksi – kumpikaan ei tosin sanonut tarvitsevansa STT:n sisältöjä, STT sen sijaan tarvitsi silloinkin lisää rahaa.
Ehkä nyt on aika myöntää, että aika on ajanut ohi perinteisestä uutistoimistosta.