Jääkiekon Liigassa kotijoukkueet juhlivat perjantaina. Kaikki neljä ottelua päättyivät isäntien voittoon.
Kierros pelattiin porrastetusti kolmella eri alkamisajalla. Kello 18.30 verkko alkoi heilua erityisesti Lahdessa. Pelicans tykitti neljä maalia ensimäisessä erässä, ja Sportin maalivahti Joni Ortio sai tehdä tilaa Masi Härköselle.
Pelicansin ykköstähtenä tuikki Slovakiasta värvätty Oleksii Myklukha kahdella maalillaan. Erän muut maalit kirjattiin Roni Karviselle ja Michal Jordanille.
Jo tiistaina melkoisen nitropelin tarjoillut Sport kuitenkin nousi maalin päähän toisessa erässä. Pelicansin pää kesti johtoaseman – Anton Kettunen ja Jordan sinetöivät 6–3-voiton tyhjillä maaleilla kolmannessa erässä.
Vaihteleva oli myös Helsingin IFK:n ja Hämeenlinnan Pallokerhon välinen peli. Kautensa Nordiksella avannut HIFK porhalsi kahden maalin johtoon Lassi Vanhatalon ja Iiro Pakarisen maaleilla.
Kerho järkytti helsinkiläisiä nousemalla tasoihin vaivaisessa minuutissa. Sami Päivärinta kasvatti maalisaldonsa jo neljään, Andrej Kukuca viimeisteli Kerhon 2–2-maalin.
Kun Chad Nychuk pyöräytti vanhanaikaisen sisään 31. peliminuutilla, HIFK löysi itsensä takaa-ajoasemasta.
HPK sai maistaa omaa lääkettään kolmannessa erässä – HIFK kihautti kahdesti minuutissa. Ensin Daniel Mäkiaho onnistui ylivoimalla, sitten Eetu Liukas polki maalintekoon suorahyökkäyksestä.
Liukas sinetöi HIFK:n 5–3-voiton tuikkaamalla tyhjiin puoli minuuttia ennen loppua.
KalPa puolestaan lisäsi Mikkelin Jukurien orastavaa ahdinkoa Kuopiossa. Maalittoman avauserän jälkeen KalPa sai koneitaan käyntiin ja latoi kaksi maalia. Johto tuplaantui kolmannessa erässä.
KalPan maaliseppo oli kahdesti osunut Konsta Kapanen. Kahden tehopisteen päivää viettivät myös Ville Ruotsalainen, Aleksi Klemetti ja Jaakko Rissanen. Sen sijaan Juuso Mäenpää ja Teemu Hartikainen jäivät nollille.
Maalivahti Stefanos Lekkas pääsi suhteellisen helpolla. Nollapeliin tarvittiin 17 torjuntaa.
Tampereen Ilves oli hakenut vierasvoiton Raumalta tiistaina. Reissu samoille suunnille mutta 50 kilometriä pohjoiseen eli Poriin ei mennyt putkeen perjantaina. Ässät tylytti Ilvestä peräti 5–1.
Kulttipelaajaksi viime keväällä noussut Sakari Kostilainen huudatti kotiyleisöä ensimmäisen erän puolivälissä. Petteri Riihinen jatkoi maalitehtailua ensin alivoimalla ja sitten tasakentällisin. Ilves haastoi toisen osumista maalivahdin häirintänä, mutta tuomaristo näki asian toisin.
Kokoonpanoon palannut ja ex-seuraansa vastaan pelannut Carl Klingberg lopetti Ilveksen haaveet pisteistä tyhjällä maalilla kahdeksisen minuuttia ennen loppua. Klingberg merkkautti ottelussa pisteet 1+1.
Ilveksen ainokaisen teki Luke Henman.
Liiga jatkuu lauantaina viiden ottelun kierroksella. Tuolloin pelaavat Jukurit–Sport, Kiekko-Espoo–Pelicans, Kärpät–JYP, Lukko–Jokerit ja TPS–HIFK.