Marketta Horn on opiskellut yliopistossa New Yorkissa, Detroitissa, Berliinissä, Leningradissa, Moskovassa ja Pariisissa. Nyt hänelle riittää Lannevesi. Aliina Ruuttunen

Tämä juttu on maksuton näyte Keskisuomalaisen tilaajasisällöstä. Juttu on julkaistu alun perin 24.8.2025.

Matka tyssää vanhan ikimetsän keskelle. Marketta Horn, 76, ei suostu jatkamaan syvemmälle, koska avohakkuun repivä valo pistelee hänen silmiinsä. Hän kääntää selkänsä ja kävelee viimeiset metrit takaperin. Näreiden kuivat alaoksat risahtelevat. Vaivalloisen rämpimisen jälkeen Horn on sen verran pitkällä, että hakkuu voisi juuri ja juuri erottua valokuvasta hänen takaansa.

– No nyt mä vahingossa katsoin sinnepäin, Horn vaikeroi ja pyyhkii kyyneliä kasvoiltaan.

Hän on vannonut, ettei enää koskaan mene hävityksen luokse. Parhaimmat puolukka- ja mustikkamaat ovat kadonneet ja jokainen kilpikaarnamänty kaadettu.

Luonnonperintösäätiö on rauhoittanut pienen Mörkökorven alueen, mutta vieressä kasvanut kuusikko oli yksityisomistuksessa. Hornin mukaan hakattu seutu oli yhtä vanhaa kuin suojeltu.

– Sinne tuotiin kymmenien tuhansien eurojen monitoimikone. Pankkien ei pitäisi antaa sellaisille lainaa ollenkaan, koska niillä ei ole tulevaisuutta.




Mörkökorpi on kooltaan yhdeksän hehtaaria, ja sen takaa pilkottaa 24 hehtaarin aukko. Luonnonperintösäätiö yritti ostaa alueen ennen hakkuuta. Aliina Ruuttunen




Horn sanoo, että kaupungissa asuessa viikonloput tuntuivat äärettömän pitkiltä. Aliina Ruuttunen

Horn vetäytyi 11 vuotta sitten Saarijärven Lannevedellä sijaitsevaan Mörkökorpeen erakoksi. Tuvan vaaleat tapetit ovat ajan saatossa mustuneet savuttaneesta uunista, mutta punaiset matot, verhot ja tilkkutäkit tekevät paikasta yhä onnellisen näköisen. Mökki lämpiää talvipäivänä 16 asteeseen. Aamuisin lämpötila saa pudota alle kymmeneen.

– Eihän kylmyys ole kuin pukeutumiskysymys, toista se on helteellä, Horn tuumaa, kun esittelee karstamyllyä.

Siihen on tarrautunut pehmeitä kissankarvoja, jotka veli on hänelle lahjoittanut. Karstamylly erottelee ja suoristaa villakuidut, jotta ne on helpompi kehrätä. Kissan villoista kudotaan myöhemmin velipojalle pilkkisormikkaat.

Makuukamarin seinille on ripustettu värikkäästi puettuja nukkeja, jotka on hankittu eri puolilta maailmaa. Keittiöstä karkaa siankärsämön tuoksua. Kaapit pullistelevat pihamaalta kerättyjä yrttejä, kuten horsmaa, timjamia, lipstikkaa, mesiangervoa, valeriaanaa ja nokkosta.

– En meinaa oikein muistaa kasvien ja lintujen nimiä, mutta mä olenkin opiskellut valtiotieteitä, Hornin ääni kantautuu viereisestä huoneesta.

Hän nauraa katketakseen vieraiden uteliaisuudelle.

Luonnon yrtit ovat iso osa ruokavaliota. Yhteen linssikeittopadalliseen hän lisää niitä puoli litraa.

– Syön viikon ajan yhdestä padallisesta, enkä lämmitä ruokaa uudestaan, koska se ei tee hyvää ravintoaineille.

Lihaa Horn ei ole syönyt yli 20 vuoteen, vaikka ei näe riistassa eettistä ongelmaa. Tuoretta kalaa hän saa silloin tällöin veljeltään.




Rauhoittava horsmatee on suosikkeja. Horsma on helppokäyttöinen kasvi, koska siitä ei saa helposti ravintoaineiden yliannostusta. Aliina Ruuttunen




Joskus ruoanlaitossa keittyy vettä yli tarpeen, jolloin sitä voi hyödyntää nyrkkipyykkäykseen. Aliina Ruuttunen




Kellari on tässä vaiheessa vuotta jo aika tyhjä, sillä juurekset on syöty ja uudet suolasienet vasta tuloillaan. Sienistä saa kaliumia, sinkkiä ja D-vitamiinia. Aliina Ruuttunen

Marketta Horn on valtiotieteen tohtori ja entinen vihreiden Espoon kaupunginvaltuutettu. Hän vietti pankkiirin rouvana seurapiirielämää, kunnes lapset kasvoivat. Vuonna 1997 Horn perusti Ähtäriin Suomineito-ekokylän, jossa asui seitsemän vuotta. Kun ekokylän sisäiset haasteet kävivät liian vaikeiksi, hän eli kymmenen vuotta kodittomana ja majoittui ystäviensä luona sekä kesämökillään Konginkankaalla.

Sopiva koti löytyi viimein synnyinseudulta Lannevedeltä. Se tarjoaa kaiken tarpeellisen tiukan linjan ekoihmiselle, joka haluaa pärjätä ilman jääkaappia ja turhanpäiväisiä sähkölaitteita.

Mökistä löytyy kyllä pieni pakastin, ilmalämpöpumppu, minimaaliselle käytölle jäänyt sähköhella, läppäri ja sähkövalot. Horn omistaa myös pulsaattoripesukoneen, joka pyörii harkiten. Koska kone ei tee automaattisesti uutta ohjelmaa, samalla vedellä voi pestä kolme satsia pyykkiä. Vesi kuumennetaan puilla pihan padassa.

– Talvella en pese pyykkiä ollenkaan ja astiat tiskaan käsin vain kaksi kertaa kuukaudessa.

Suurin mahdollinen kauhistus olisi vesivessa. Horn ihmettelee, miksi ihmiset huuhtovat kaiken hyödyllisen typen ja fosforin pöntöstä alas. Hornin sisävessa lajittelee ja kerää talteen virtsan ja ulosteen, jotta niillä voi lannoittaa yrttimaata ja marjapensaita.

– Mennäänkö seuraavaksi katsomaan ulkohuussia? hän hihkaisee ja lyö käsiä innoissaan pöytään.




Huussi jököttää puiden siimeksessä. Aliina Ruuttunen




Marketta Hornin mielestä Pentti Linkola antoi ekoelämästä liian ankean ja harmaan kuvan. Aliina Ruuttunen

Huussin seiniin on niitattu Pentti Linkolasta kertovia lehtileikkeitä. Yhdessä kuvassa Linkola halaa puuta. Otsikko julistaa, kuinka Mörkökorven pyhä metsä on saanut ikuisen rauhan. Linkola oli Luonnonperintösäätiön puheenjohtaja ja mukana Mörkökorven suojelussa. Hän vieraili Hornin luona kaksi kertaa. Onko Saarijärven erakko siis linkolalainen?

– En ole mistään hänen kanssaan samaa mieltä, Horn pudistaa päätään.

– Mutta kunnioitan häntä suuresti.

Ilmeisesti kaksikon tapaamiset olisivat voineet mennä paremminkin, sillä Horn epäilee, että oli liian teräväsanainen. Siitä huolimatta hän kehuu Linkolaa seuralliseksi ja ystävälliseksi.

– Hänellä oli mieletön karisma.

Horn ei tykännyt siitä, että Linkola piti sotaa väestön vähentämisen keinona. Jos pihamaalle tupsahtaisi vieraan vallan sotilaita, Horn ei jäisi sanattomaksi.

– Ampukaa minut, mutta siihen teidän valtanne loppuu.

Samalla tavalla lausui Suomen puolustusministeri, pasifisti Yrjö Kallinen 1940-luvulla.

Toisaalta Horn on kyynistynyt, sillä muutaman viikon takaiset tsunamiuutiset eivät hätkähdyttäneet häntä.

– En mä hirveästi sure, jos ihmiset saavat armollisen poismenon tältä planeetalta.

Hän ei usko, että ihmiset muuttuvat ilman katastrofia. Syntyvyyden hillitsemiseksi Horn ehdottaa miesten vapaaehtoista sterilisaatiota, josta maksettaisiin palkkio.




Horn ehdottaa, että päästökauppaa voitaisiin käydä myös yksilötasolla. Enemmän kuluttavat maksaisivat hiilidioksitonneistaan säästeliäästi eläville. Aliina Ruuttunen

Villiintyneessä luojan kukkarossa heinät niitetään ruohonleikkurin sijaan viikatteella, jos niihin ylipäätään kajotaan. Heinäkuun lopussa kuumassa ulkoilmassa leijuvat mustaherukan lehtien parfyymit, vaikka marjoja ei näy. Horn epäilee, että rastaat ovat popsineet ne raakoina.

– Vanhat kansansadut pelottelevat metsällä, mutta missään ei ole niin turvallista kuin täällä.

Vieraita ei juurikaan käy. Ennen naapuritaloista saapui vakituisia rupattelijoita, mutta he ovat jo kuolleet. ”Ekomummolla” on kolme lasta, jotka poikkeavat kylässä vain harvoin. Lapsenlapset pitävät talkoita mummolassaan kerran vuodessa. Jo pienenä tyttönä Marketta viihtyi itsekseen, koska hänen veljensä leikkivät keskenään. Mökissä hän ei ehdi kokea yksinäisyyttä, kun jokainen päivä ja vuodenaika tuovat uutta tullessaan.

Auttavia käsiä silti tarvittaisiin.

– En osaa, en jaksa, enkä saa aikaiseksi. Kun kukaan ei tarvitse minun apuani, en minäkään voi sitä noin vain pyytää, Horn miettii.

Yksin elämistä hän ei suosittele kenellekään, sillä ihminen on sosiaalinen otus.

– Siinä alkaa helposti pitää itseään liian erinomaisena, eivätkä aivot kehity ilman keskusteluja.




Pahvilaatikoihin on järjestelty Hornin vanhoja kirjeitä. Yksi laatikko on täynnä rakkauskirjeitä. Aliina Ruuttunen

Ikääntyminen ei kauhistuta. Mökin pihamaalla on naisen pituinen kuoppa, jota Horn suunnittelee hautapaikakseen. Hän on lukenut, että pakkasessa poisnukkuminen on kaikista kivuttominta.

– Jonain päivänä asetun kuoppaan makaamaan ja kiedon pellavapyyhkeen ympärille.

Horn tuntee itsensä kymmenen vuotta ikäistään vanhemmaksi, mutta hoitopaikkaan hän ei suostu.

– En mene enää minnekään, missä on vesivessa. Mun elämä on täällä, enkä ole pois lähdössä.

Aitassa on Hornin kirjasto, jossa hän on viime aikoina tehnyt ”kuolinsiivousta”. Tietokirjat pursuavat filosofiaa, valtiotiedettä ja sosiaalipsykologiaa. Kaunokirjojen kuluneista selkämyksistä erottuu kanonisoituja kirjailijoita: Wilde, Schiller, Mauriac, Cervantes, Dickens, Ibsen ja Goethe. Moni teos on kirjoitettu saksaksi, koska Horn opiskeli Saksassa ja hänen miehensäkin oli saksalainen.

Voisi ajatella, että lukenut ja mielipiteensä perustellut ihminen katkeroituisi muiden piittaamattomuudesta, mutta hän uskoo, että jokainen maksaa valinnoistaan omassa elämässään.

– Oletteko huomanneet, kuinka autolla ajelevat kärsivät polvi- ja lonkkavaivoista?

Marketta Horn yrittää yhä vaikuttaa kansalaisiin blogeillaan, lehtien mielipidekirjoituksilla ja kirjoillaan. Nyt häneltä on ilmestynyt uusi teos Kolmas millennium, joka käsittelee permakulttuuria, asumista, lisääntymistä ja kvanttihengellisyyttä. Horn toteaa, ettei ole Raamattu-uskovainen, joten hän ei ota käskyjä muualta kuin sisältäpäin.

– Tämä on mun elämä ja teen sen, mikä musta tuntuu hyvältä ja oikealta.

Horn läimäisee kirjaston oven kiinni, koska ukkosmyräkkä ja viisto kaatosade nousevat ylle. Ylioppilaslakki jää aitan katon rajaan heilumaan. Sen vieressä keinahtelee turkoosi hattu, joka on vuorattu rauhanpinsseillä.




Oikeanpuoleinen hattu on aikanaan ollut monessa mielenosoituksessa. Aliina Ruuttunen