Nato-maiden 5 prosentin puolustusmenositoumuksen yksityiskohdat ovat hämäriä, katsoo ”mysteeristä” puhuva tutkijakolmikko.
Naton puolustusmenotavoitteeseen sisältyvät uudet kategoriat voivat vesittää sitoumuksen varsinaista tavoitetta, tutkijat katsovat. Kuvituskuvassa Saksan ilmavoimien soittokunta esiintymässä Düsseldorfissa. Malte Ossowski/Sven Simon/dpa via ZUMA Press, Zumawire / MV Photos
Puolustusliitto Naton jäsenmaat sopivat kesällä 2025 Haagissa komeasta tavoitteesta ja korotuksesta liittouman puolustusmenoihin. Vuotuiset puolustusmenot on määrä nostaa viiteen prosenttiin bruttokansantuotteesta vuoteen 2035 mennessä.
Se, mitä tämä lupaus lopulta tarkoittaa, on kuitenkin mysteeri, kirjoittavat ajatushautomo CEPA:n (Center for European Policy Analysis) tutkijat Catherine Debenham, Maddie Hensley ja Jason Israel analyysissaan. Kysymys kuuluu, mitä liittouman jäsenet oikeastaan tulevat maksamaan ja miten kuluttamaan, ja vastaukset jäävät tällä erää hämäriksi, he toteavat.
Yksi Haagin kokouksen päätöslauselmaan kirjattu merkittävä lauseke jäi heidän mukaansa vähälle huomiolle kesällä. Ikään kuin sivulauseena julistukseen lisätyn kirjauksen mukaan puolustusmenotavoitteeseen luetaan mukaan ”myös suorat panostukset Ukrainan puolustukseen ja sen puolustusteollisuuteen”.
– Tämä tarkoittaa sekä hyviä että mahdollisesti vähemmän hyviä uutisia. Sitoumus antaa lupauksia kasvavasta avusta Ukrainalle, kun jäsenmaiden ei enää tarvitse tehdä yhtä vahvoja valintoja puolustusmenojen ja Ukrainan tukemisen välillä, tutkijakolmikko kirjoittaa.
– Kuitenkin, jotkut voivat argumentoida, että Ukrainan apu tarkoittaa pienempää tarvetta panostaa niihin kotimaan [puolustuksen] vajeisiin, joihin Naton menositoumus pyrkii puuttumaan.
Ukrainan kannalta tilanne näyttää toiveikkaalta, sillä vaikka liittoumassa on hyvin vaihtelevaa suhtautumista Ukrainan tukemiseen, osoittaa päätöslauselma tutkijoiden mielestä solidaarisuuden kasvua tärkeällä hetkellä. Selvää on ainakin yksi asia: eurooppalaisten Nato-maiden ei enää tarvitse päättää Naton vaatiman puolustuskulutuksen ja Ukrainan avustamisen välillä.
Naton kannalta lauseke voi kuitenkin heikentää sen varsinaisen tavoitteen – liittouman puolustuskyvyn vahvistamisen – toteutumista, Debenham, Hensley ja Israel huomauttavat.
Uudet kategoriat herättävät ”kriittisen kysymyksen”
Ukraina-kirjauksen lisäksi viiden prosentin sitoumusta heikentää sen jakautuminen kahteen osaan: 3,5 prosentin menoihin ”kovaan” puolustukseen ja 1,5 prosentin menoihin puolustukselle kriittisiin muihin investointeihin, kuten infrastruktuuriin ja teollisuuteen.
– Tämä on suuri muutos verrattuna Naton perinteiseen kulutukseen, jossa fokus oli keskeisissä puolustuksellisissa vaatimuksissa, tutkijat katsovat.
– Nämä uudet kategoriat voivat tarjota mahdollisuuksia luovalle kirjanpidolle, kuten kotimaisten investointien lukemiselle osaksi Naton uusia kulutustavoitteita. Siten, kun jäsenmaat määrittävät summia, joita kuhunkin osa-alueeseen käytetään, nousee kriittinen kysymys: vahvistaako uusi tavoite Naton sotilaallisia kykyjä?
Esimerkiksi Ukrainan avun lukeminen mukaan Nato-puolustusmenoihin voi antaa harhaanjohtavan kuvan puolustusmenoista pidemmällä aikavälillä, tutkijakolmikko jatkaa.
Nato-tavoitteen nosto viiteen prosenttiin bkt:sta on huomattava korotus aiempaan kahden prosentin tavoitteeseen, jota sitäkään valtaosa jäsenmaista ei ole saavuttanut. Kuitenkin, jos sotilaallinen tuki Ukrainalle olisi luettu mukaan menoihin viime vuosina, olisi ainakin viisi tavoitteen alittanutta jäsenmaata itse asiassa täyttänyt sen. Hyväksi luetut puolustusmenot olisivat kasvaneet liittouman laajuisesti jopa yli 60 miljardilla dollarilla pelkästään viime vuonna, Debenham, Hensley ja Israel havainnollistavat.