Juttu tiivistettynä
- Muun muassa Euroopan komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen on käyttänyt sanaa droonimuuri kuvaamaan lennokkien torjuntaan suunnattua puolustusjärjestelmää.
- Järjestelmän on tarkoitus havaita droonien liikkeitä tehokkaasti.
- Tutkahavainnointi on tehokasta suurikokoisille lennokeille, mutta pieniä drooneja on vaikea havaita.
- Myös Suomessa hävittäjien käyttö mahdollistaa nopean torjunnan, mutta drooniparvet tuovat uusia haasteita puolustukselle.
Tämä on tekoälyn avulla tuotettu, toimittajan tarkistama tiivistelmä.
Euroopan komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen ilmaisi viime viikolla vahvan tukensa Puolalle maan ammuttua alas ilmatilaansa lentäneitä venäläisdrooneja. Venäjän toimintaa von der Leyen kuvasi puheessaan vastuuttomaksi ja ennennäkemättömäksi ja vaati EU:n itärajalle droonimuuria.
EU:ssa poliitikkojen käyttämä ilmaisu droonimuuri on kielikuva, joka viittaa lennokkien torjuntaan suunnattuun puolustusjärjestelmään.
Sen toivotaan toimivan yhtä tehokkaasti kuin fyysinen muuri – havaitsevan, rajoittavan ja hallitsevan tiedustelu- ja taistelulennokkien liikkeitä tietyllä alueella.
Se voidaan ymmärtää kerrokselliseen ilmatorjuntajärjestelmään tarvittavana lisäpalana. Siinä erilaisilla asejärjestelmillä kyetään vastaamaan erityyppisiä ilmauhkia vastaan.
Mutta kuinka realistista tällaisen suojan toteuttaminen on? Päästäänkö edes lähelle esimerkiksi Israelin Rautakupolina tunnettua ilmatorjuntajärjestelmää?
Havaitseminen on torjunnan perusta
Ilmauhan torjunta alkaa aina maalin havaitsemisella. Perinteinen tutkahavainnointi toimii hyvin suurikokoisten ja metallirakenteisten lennokkien kohdalla – kaukovalvontatutkilla lentoliikennettä voidaan seurata jopa satojen kilometrien päästä. Matalilla korkeuksilla liikkuvat droonit jäävät kuitenkin helposti tutkien ulottumattomiin, ellei valvonta tule ylhäältä käsin, esimerkiksi tutkavalvontakoneista tai hävittäjistä.
Toki on olemassa hyvinkin pieniä kohteita havaitsevia tutkia. Niitä pitäisi kuitenkin olla tiheänä verkkona. Passiiviset menetelmät, kuten radiotiedustelu ja akustiset sensorit, ovatkin nousseet yhä tärkeämpään rooliin. Myös optinen tähystys, lämpökamerat ja sensorifuusio – eli useiden havaintolähteiden yhdistäminen ovat keskeisiä.
Ammattisotilaat puhuvat lennokkien antamista herätteistä: Niitä siis ovat tutkasignaalin heijastus, ohjaimen tai lennokin radiosignaali, sekä optinen ja akustinen heräte.
Tunnistaminen ja torjunta vaativat uusia keinoja
Droonin havaitsemisen jälkeen se tulee kyetä tunnistamaan ja luokittelemaan.
Kehittyneissä järjestelmissä voi olla laaja tietokanta, missä oleviin tietoihin erityyppisten droonien antamista herätteistä saatuja havaintoja verrataan.
Droonit eivät ole yhtenäinen joukko. Esimerkiksi Ukrainan sodan kuvissa näemme niin suihkumoottorilla varustettuja nopeita drooneja, hitaampia mäntämoottorilennokkeja kuin myös siviilimaailmasta tuttuja litiumakkuihin perustuvia kopterityyppisiä laitteita, jotka voivat leijua paikallaan helikopterien tapaan.
Tämä tekninen ja taktinen monimuotoisuus tekee torjunnasta erityisen haastavaa: jokainen droonityyppi vaatii hieman erilaisia havaitsemis- ja torjuntamenetelmiä.
Yksi yleinen torjuntakeino on radiohäirintä eli jamming, mutta se ei tehoa kaikkiin drooneihin. Osa käyttää suojattuja, taajuushyppelyllä varmistettuja yhteyksiä. Täysin autonomiset, etukäteen ohjelmoidut droonit eivät ehkä tarvitse yhteyttä lennon aikana. Onpa kehitetty jopa valokuituja perässään laahaavia drooneja, jotka ovat immuuneja radiotaajuisille vastatoimille.
Siksi elektronisten vastatoimien rinnalle tarvitaan myös fyysisiä keinoja.
Torjunta Suomessa – laaja ulottuvuus, nopea reagointi
Suomen kaltaisessa laajassa maassa ulottuvin torjuntatapa on hävittäjätorjunta.
Päivystävä hävittäjä saadaan ilmaan muutamassa minuutissa, ja jo varttitunnissa se voi olla lähes missä kolkassa tahansa. Hävittäjiä voidaan käyttää myös droonien tunnistamiseen ja ilmatilan loukkauksien dokumentointiin.
Käskettäessä hävittäjälentäjät voivat käyttää sekä koneen tykkiä että ohjuksia droonien fyysiseen tuhoamiseen.
Tämän on tapahduttava oman maan ilmatilassa. Myös alas putoavan materiaalin aiheuttamat vaarat on tällöin pidettävä mielessä.
Toki on mahdollista käyttää droonihyökkäysten torjuntaan erityisiä torjuntadrooneja, sikäli kun sellaisia saadaan kehitettyä.
Saturaatiohyökkäykset haastavat puolustusta
Drooniparvet eli saturaatiohyökkäykset tuovat uuden ulottuvuuden torjuntajärjestelmien haasteisiin.
Kun useita drooneja lähestyy samanaikaisesti, sensorit ja torjunta-aseet voivat ylikuormittua, ja todellisen uhkan arviointi vaikeutuu.
Vaikka edistyneet järjestelmät pystyvät seuraamaan jopa satoja kohteita samanaikaisesti, parvien määrä ja pienikokoisuus voivat silti ylittää torjuntajärjestelmien kapasiteetin.
Avaa kuvien katselu
Drooni voidaan ampua alas esimerkiksi 12.7 mm ilmatorjuntakonekiväärillä. Kuva: Puolustusvoimat
Puolustuksen on siis väistämättä keskityttävä tärkeimpien kohteiden ja kriittisen infrastruktuurin suojaamiseen.
Tarkka maalinmittaus, kohdeammunta, ja kalliina vaihtoehtona ohjukset ovat avainasemassa, kun pyritään voimatoimin estämään droonien pääsy kohteeseen.
Normaalioloissa ei ole ajateltavissa, että automaattisia tykki- tai ohjuspattereita olisi keskeisten kohteiden äärellä ampumavalmiina. Suurvalloilla toki näin on.
Droonimuuri ei siis ainakaan fyysiseen torjunnan osalta ole Suomen kaltaisella laajalla alueella nopeasti rakennettavissa kaikenkattavaksi. Israelin Rautakupolin tasoisen suojan saaminen keskeisillekin alueille on vielä kaukana.
Tappiomielialaan ei silti syytä
Vaikka droonien monimuotoisuus ja parvihyökkäykset tuovat uusia haasteita, tilanteen edessä ei ole syytä vaipua defaitismiin. Defaitismi tarkoittaa luovuttaja-asennetta – uskoa siihen, että tappio on väistämätön eikä puolustuksella ole mahdollisuuksia onnistua. Tällainen asenne lamaannuttaa, eikä johda ratkaisuihin.
Ensinnäkin, lähes kaikki väestönsuojat ovat riittävän vahvoja myös droonien aiheuttamaa uhkaa vastaan.
Toiseksi, 1980-luvulla suurin huoli liittyi ydinsodan uhkaan. Siinä pahimpana vaihtoehtona nähtiin täystuho ja koko yhteiskunnan luhistuminen. Siihen verrattuna droonit – vaikka ne ovat mullistaneet sodankäynnin ja tuoneet uusia riskejä – edustavat kuitenkin perinteisemmän sodankäynnin jatkumoa.
Droonit eivät synnytä eksistentiaalista uhkaa koko kansakunnalle samalla tavalla kuin ydinaseet, vaan ne ovat osa teknologista kehitystä, jonka torjuntaan voidaan vastata sekä taktisin että teknisin ratkaisuin.