Esko Heikkinen ja Ossi Viita:
Kosken Kaiku 1925–2025
KIRJA-ARVIO. Ensimmäiset sata vuotta täyttävä Kosken Kaiku on aina ollut kokoaan suurempi urheiluseura.
Siksi oli luonnollista, että seuran satavuotisjuhlakirja on myös suurempi kuin 2 200 asukkaan kunnan yleisseurasta tehdyn kirjan voisi luulla olevan.
Toki 636 sivun järkäle tuntui ensi-istumalta turhan pömpöösiltä ja puuduttavalta, mutta kun takakansi oli vihdoin valmis suljettavaksi, olin asiastani varma:
Kosken Kaiun juhlakirja on paras ja perusteellisin seurahistoriikki, jonka tulen koskaan lukemaan.
Kaiun puheenjohtaja ja puuhamies Esko Heikkinen aloitti massiivisen urakan jo tammikuussa 2016 pian seuran 90-vuotisjuhlien jälkeen. Heikkinen käytti hyväkseen laajaa suhdeverkostoaan ja sai projektiin mukaan niin kokeneen urheiluhistoroitsijan Ossi Viidan kuin Suomen eturivin urheilutietäjän Vesa-Matti Peltolan.
Lopputuloksena on modernisti laadukkalle paperille kauniisti taitettu järkäle. Mutta ainutlaatuisen siitä tekee sama asia, joka on tehnyt Kosken Kaiusta ainutlaatuisen: kaikulaiset itse.
Kirjassa pääsee ääneen kymmeniä kaikulaisia, jotka ovat jakaneen muistoistaan toinen toistaan herkullisempia muistoja ja luovuttaneet arkistoistaan toinen toistaan herkullisimpia kuvia.
Yleensä vastaavia juhlakirjoja tehdään pakon edessä tai suorastaan pakottamalla, mutta Kosken Kaiun tapauksessa juhlakirjasta ei tullut homeista kronikkaa vaan urheiluseuran elämänmakuinen matka yhteiskunnan ristiaallokossa.
Oli muuten lähellä, että suomalaisen urheiluseurakentän ehkä kauneinta nimeä ei olisi koskaan edes syntynyt. Alun perin seuran nimen piti olla Kosken Kuohu, mutta Urmaan Martti muistutti, että paikallisten suussa se olisi taipunut muotoon ”Kuahu”.
Kaksi ensimmäistä vuotta Kaiku olikin Kauhu, mutta ymmärrettävistä syistä nimestä luovuttiin.
Kaiun perustamisvuonna 1925 Koski Tl:ssä oli vielä 3 600 asukasta. Vaikka väestä on kadonnut vuosisadan aikana reilu kolmannes, Kaiku on silti pysynyt merkittävänä liikuttajana ja kasvattajana.
Yleisseuran sanotaan toimivan niin hyvin kuin sen jaostot toimivat eikä Kaiun toiminta ole sinänsä ollut poikkeuksellista. Seura on järjestänyt ne samat iltamat, tanssit, bingot, viljankeräykset ja risusavotat kuin monet muutkin kuihtuvan maaseudun yleisseurat.
Ja kun omat ovat pärjänneet tai väläytelleet potentiaaliaan, on seura ojentanut auttavan kätensä. Vuonna 1966 seiväshyppääjä Martti Rouvinen halusi siirtyä muiden tavoin terässeipäistä lasikuituseipäisiin ja Kaiku maksoi kaksi kolmasosaa uudesta seipäästä. Vuonna 1970 Marjatta Vainio juoksi 10-vuotiaiden tyttöjen satasen uuden Suomen ennätyksen (14,7!), seura palkitsi saavutuksen Karhun sinivalkoisilla piikkareilla.
Kaiun kohdalla poikkeuksellista on ollut seuran kyky tai ihan vaan onni saada riveihinsä toinen toistaan omalaatuisimpia, ahkeria ja uskollisia seuraihmisiä, jotka ovat jättäneet jälkensä seuraan ja kuntalaisiin useammassa sukupolvessa.
Esimerkkinä kelloseppä Martti Lappalainen, joka käynnisti seuran edelleen vireän pöytätennistoiminnan ja rakensi siinä sivussa palloja sylkevän Masa-pingisrobotin jo 1960-luvulla. Puhumattakaan Esko Heikkisestä, joka herätti Lappalaisen perinnön henkiin ja nosti Kaiun takaisin Suomen pingishuipulle.
Pöytätenniksen hallitseva Suomen mestari Alex Naumi on Kosken Kaiun tämän hetken ykkösurheilija. Kuva: SPTL/Ildiko Kadar
Poikkeuksellisilla ihmisillä on tapana saada poikkeuksellisia asioita aikaiseksi. Ehkä siksi Kaiussa on kasvanut ja urheillut kokoonsa nähden poikkeuksellisen paljon kansallisen tason kärkiurheilijoita.
Taina Syrjälä juoksi ensimmäisenä suomalaisnaisena maratonin vuonna 1973 Turussa (aika 3.44). Kolmea vuotta myöhemmin Syrjälä voitti seurahistorian ensimmäisen mitalin Kalevan kisoissa.
Vuosina 1985–1986 Kaiku voitti kaksi naisten viestihiihdon SM-pronssia kolmikolla Eeva Juusti (nyk. Anttila), Marja-Liisa Kääriäinen (nyk. Juuse) ja Nina Haapanen (nyk. Knape). Tuo saavutus kuulostaa 40 vuotta myöhemmin suorastaan absurdilta!
Kaiku on voittanut myös pöytätenniksen Suomen mestaruussarjan ja lentopallon A-poikien SM-hopean 2001. Puhumattakaan seuran järjestämästä pituushyppy- ja loikkakarnevaaleista, joihin osallistuivat muun muassa 1980-luvun lopun ”wilmamurto” Ringa Ropo, ME-nainen Galina Tshistjakova sekä olympiavoittaja ja maailmanmestari Tatjana Lebedeva.
Vuonna 1989 Kalevan kisoissa Turussa nähtiin harvinainen tuplakulta, kun kaverukset ja Kaiun kunniajäsenet Tuomas Sallinen ja Mikko Levola voittivat omissa lajeissaan SM-kultaa. Kaksikko kirjoitti juhlakirjaan kunnioittavat esittelyt toisistaan. Siinä Sallinen onnistui tiivistämään Kaiun salaisuuden paremmin kuin kukaan 636 sivun aikana.
– On sytytty ja innostuttu ja oltu ennakkoluulottomia.
Siksi Kosken Kaiku ei vaikene koskaan.