Mustiin pukeutunut, lippispäinen mies kulkee metrien päästä kahvilan pöydän ohi. Kädenheilautusta seuraa iloinen huudahdus.
– Tunnistin mösjöön! Olen kuunnellut musiikkia siitä saakka, kun eka levy tuli pihalle. Kiitos mahtavasta työstä!
Muusikko Marko Annala, 52, vastaa fanin tervehdykseen lempeästi, jopa hieman ujosti. Tilanne ei ole hänelle uusi. Vastaavaa tapahtuu usein harmaapartaisen ja liehuvatukkaisen, olemukseltaan tunnistettavan Mokoma-bändin keulakuvan liikkuessa ihmisten ilmoilla.
Se, että isä tunnistetaan, ei yllätä myöskään Markon tytärtä, opiskelija ja kuvittaja Iita Annalaa, 17, joka istuu kahvilanpöydässä isänsä vieressä. Iita on vanhin perheen kolmesta lapsesta.
Toisin kuin isä-Markoa, tytärtä ei ole aiemmin julkisuudessa juuri nähty. Näihin päiviin asti hän on ollut tavallinen, graafista suunnittelua ammattikoulussa opiskeleva tamperelaisteini – tyttö, jolle Marko yhdessä puolisonsa Inga Maggan kanssa on halunnut suoda mahdollisimman turvallisen lapsuuden poissa julkisuuden valokeilasta.
Nyt tilanne on kuitenkin muuttunut.
Isän ja tyttären ensimmäinen yhteinen taiteellinen projekti, romaani Ylva (Like) on hiljattain nähnyt päivänvalon. Teksti on Markon, mutta Iita on toinen romaanin kuvittajista taiteilija Petri Ala-Maunuksen ohella.
– Olemme paitsi isä ja tytär, nyt myös työkaverit, Marko sanoo.
– Iita on polkunsa valinnut, hän suuntautuu taidealalle ja siten julkiseen työhön itsekin. Hän täyttää pian 18, enää ei ole syytä vahtia hänen julkisuuttaan, Marko tuumii.
– Minulta kysytään usein, miltä tuntuu, kun iskä on rokkitähti. En tiedä, minulla ei ole kokemusta mistään muusta, Iita sanoo.
Lahjoja ja kovaa työtä
Jo kaksitoistavuotiaana Iita saattoi kurkistaa perheen jääkaappiin ja todetessaan sen tyhjäksi marssia omatoimisesti kauppaan ruokavarastoa täydentämään.
– Mieluummin hoidan jonkin asian itse kuin pyydän apua, Iita sanoo.
– Aika varhain tajusin, ettei Iitasta tarvitse huolehtia. Hän ottaa mielellään vastuuta, ja on aina rauhallinen, Marko toteaa.
– Huomasin aikaisin myös Iitan taiteelliset lahjat. Kun ikätoverit piirsivät vielä pääjalkaisia, Iitan kynästä syntyi kirahviperheitä vauvoineen. Sen ohella hänellä on myös rytmitajua ja liikunnallista lahjakkuutta – Iita on tanssija, joka esimerkiksi keväällä esiintyi UMK-show’n avausnumeron taustalla.
Annalan perheessä kuitenkin tiedetään, ettei pelkkä lahjakkuus riitä pitkälle. Työntekoa ja vaivannäköä vaaditaan, jotta lahjoista saa kaiken irti.
– Minulla oli nuorena paljon itseäni lahjakkaampia soittajaystäviä. He eivät kuitenkaan ole luoneet uraa muusikkoina, koska eivät jaksaneet tehdä töitä, jos seinä tuntui nousevan pystyyn. Minä puolestani olen aina ollut kova treenaamaan ja paiskimaan duunia tavoitteideni eteen, Marko sanoo.
– Samaa asennetta olen koettanut opettaa Iitallekin.
Iita ymmärtää hyvin, mitä isä tarkoittaa.
– Koulussa joku sai kympin tuskin vilkaistuaan koealuetta. Minun piti lukea monta päivää jo kahdeksikon eteen, hän muistelee peruskouluaikojaan.
– Minä olin koulussa huono äidinkieltä lukuun ottamatta. Harmi, että tässä asiassa lapset ovat tainneet tulla minuun eivätkä kaksi korkeakoulututkintoa suorittaneeseen äitiinsä, Marko huokaisee.
– Iskä on mukava ja hauska, luotettava ja suojeleva. Välillä myös ärsyttävä, toki, Iita summaa.
Markoa huomautus naurattaa.
– Sinä et onneksi koskaan ole yhtään ärsyttävä, hän vitsailee tyttärelleen.
”
Olemme kaikki tottuneet siihen, että välillä iskä vaan on tollanen.
Parhaimmillaan Annaloiden perhe-elämä on lämpöä ja iloa: naurua, kitaransoittoa, lautapelejä ja leffailtoja.
Pahimmillaan se on Markon temperamentin kuohahtelua. Nälkäkiukkua ja impulsiivisia tempauksia. Stressiä ja synkkiä kausia.
– Olen oppinut, että verensokeri pitää saada äkkiä ylös, kun alkaa harmittaa. Muuten olen läheisilleni aika raskasta seuraa, Marko tunnustaa.
Iitaa toisen vaihtelevat tuulet eivät pelota.
– Olemme kaikki tottuneet siihen, että välillä iskä vaan on tollanen.
Marko Annala kokee olevansa aika erilainen isä kuin oma, 40-luvulla syntynyt isänsä aikanaan. ”Isäni teki väsyttävää kolmivuorotyötä. Hänen isyytensä puhkesi kukkaan kesälomareissuilla, jolloin kiersimme autolla Eurooppaa ja leirintäalueita. Niistä on jäänyt kultaisia muistoja.” Kuva: Panu Pälviä
Aallonpohjia
Kun Iita ja häntä pari vuotta nuorempi pikkuveli olivat pieniä, Marko teki kaikkensa suojellakseen lapsiaan masennuskausiensa todistamiselta.
Synkkiin vesiin vajotessaan hän sulkeutui mielellään kodista erilliselle työhuoneelleen, jonne puoliso Inga kiikutti hänelle voileipiä hengen pitimiksi.
– Pienempänä en tajunnut, miten rajuja isän masennuskaudet pahimmillaan olivat. Kotona hänen vaihtuvat tunnetilansa näyttäytyivät lähinnä äkäisyytenä ja väsymyksenä. Joskus isä nukkui päikkäreitä, kun tulin koulusta. Toisinaan taas makoili lattialla, Iita muistelee.
– Tyypillisesti aallonpohjani linkittyvät koviin henkisiin ponnistuksiin, vaikkapa pitkiin studiosessioihin. Synkät kauteni kestävät päiviä, eivät onneksi viikkoja tai kuukausia, Marko sanoo.
– Nyt on jo pitkään ollut hyvä vaihe. En ole terapian tarpeessa enkä masentunut, hän painottaa.
”
En tiedä, millainen tyyppi olisin ilman lapsuuden ikäviä kokemuksia.
Silti Marko tunnistaa itsessään tietyn alakulon, ahdistuneen perusvireen, joka ei väisty. Tumma tapa katsoa maailmaa on Markon mielestä olennaista myös hänen taiteilijuudessaan. Kenties se alkoi jo kouluajoista, vuosista, jolloin Markoa koulukiusattiin.
Voi myös olla, että ahdistuneisuus yksinkertaisesti on hänen ihmisyytensä ydintä.
– En tiedä, millainen tyyppi olisin ilman lapsuuden ikäviä kokemuksia. Ehken olisi taiteilija, mutta kenties olisin onnellisempi ihminen. Alakulo on asia, jonka kanssa minun on ollut pakko vain opetella elämään.
– Ajattelen, että taipumus masentua on enemmän ominaisuus kuin sairaus.
Kauhua rannalla
Kasvattajana Marko ei ole halunnut siirtää omia pelkojaan lapsilleen.
Nuoresta asti hän on pelännyt esimerkiksi koiria – ja luonnonvesiä, mutapohjia ja rantakaislikoita.
”
En pienenä yhtään tajunnut, kuinka paljon iskää pelotti.
– Muistan, kuinka opetin lapsia uimaan järvenrannalla. Tai taputtelin kaverin koiraa muina miehinä. Järjetön pelko täristi minua sisältä, mutten halunnut näyttää tuntemusta lapsilleni, Marko muistaa.
– En pienenä yhtään tajunnut, kuinka paljon iskää pelotti noissa tilanteissa, Iita sanoo.
Nyt, kun tytär on jo lähes täysi-ikäinen, syytä peitellä vaikeitakaan asioita ei enää ole.
Iita hyväksyy ja ymmärtää isässään kaikki puolet. Niin samankaltaisia ihmisiä kuin nuorempi ja vanhempi Annala ovatkin, Markon taipumusta ahdistuneisuuteen tytär ei itsessään tunnista.
– Toki minullakin on yksi fobia – pelkään hyönteisiä, Iita huomaa.
– Tuon olet kyllä kehittänyt ihan itse, Marko sanoo ja naurahtaa.
Yksi suuri tasapainoisen perhe-elämän mahdollistaja on Markon mielestä se, ettei hänellä oikeastaan koskaan ole ollut kiinnostusta päihteisiin.
– Tajusin ja nuorena, ettei alkoholi sovi minulle. 17–18 -vuotiaana oli lyhyt kausi, jolloin kokeilin juomista. Minusta ei tullut iloista seuraveikkoa, päinvastoin – luonteeni pahimmat piirteet nousivat esiin, Marko muistelee.
– Ymmärsin, että jos jatkaisin, minusta tulisi helposti ongelmakäyttäjä. Siitä pitäen olen pysynyt kaukana päihteistä ja hyvä niin – Iitallekin olen varmasti antanut hyvää esimerkkiä tässä asiassa.
– On mahtavaa, että muusikkopiireissä alkoholin kanssa läträäminen on ylipäätään koko ajan vähentynyt.
Äitinsä Inga Maggan puolelta Iita Annala on osin saamelainen. Suvun juuret ovat kaukana pohjoisessa, Kutturassa. ”Minusta on siistiä olla saamelainen, meitä on maailmassa niin vähän”, Iita sanoo. Kuva: Panu Pälviä
Pitkiä suhteita
Annaloiden kerrostaloasunnon ovi Tampereella käy jatkuvasti. Sekä Iitan että hänen 15-vuotiaan pikkuveljensä kaverit viihtyvät rennossa kodissa, jossa on yleensä aina aikuisia paikalla eikä lupaa kurkistaa jääkaappiin tarvitse erikseen pyytää.
– Minua saa aina kotona ollessani häiritä – ja häiritäänkin. Olen sellainen arki on parasta -henkinen iskä, Marko sanoo.
– Ainoa huono puoli siinä, kun ovikello soi ja joku lasten kavereista tulee kylään, on se, että paita pitää laittaa päälle. Lasteni ystävät ovat mahtavia tyyppejä. Meille saa tulla yökylään koska vain ja ylimääräisiä lautasia nostetaan pöytään, kun tarve on.
Iitan poikaystävistä Markolla ei ole koskaan ollut nokan koputtamista.
– Luotan tyttöni arvostelukykyyn ihmisten suhteen. Kotoa Iita on saanut mallin pitkiin parisuhteisiin. Minä ja Inga olemme olleet yhdessä 21 vuotta. Sekä minun vanhempani että Ingan vanhemmat ovat myös olleet yhdessä nuoresta asti, Marko sanoo.
– Olen seurustellut nyt vuoden. En muista, että poikaystäväni olisi alussakaan jännittänyt iskää mitenkään, Iita kertoo.
Suurisydäminen iskä
Marko Annala haluaa taiteilijana tarjota lohtua ja toivoa musiikkinsa kuulijoille ja kirjojensa lukijoille.
– Minulle isyys tarkoittaa myös sitä, että muillekin nuorille kuin vain omille lapsille näytetään lämpöä ja välittämistä.
Lempeys ulottuu myös muihin kuin ihmisiin.
– Luonnossa liikkuessa saatan joskus kirjaimellisesti halailla puita.
Kaikki eivät arvaa, että mustiin pukeutuvan hevimiehen pinnan alla sykkii suuri sydän.
– Pari vuotta sitten olin mukana Mokoman kiertueella Japanissa. Siellä jotkut paikalliset vähän kavahtivat bändin jäsenten olemusta. Muistan, kuinka keikan jälkeen koetimme päästä porukalla pariinkin kahvilaan mutta eteen lyötiin kättä: closed, Iita muistelee.
– Niin kävi, vaikka samaiset kahvilat mainostivat olevansa auki 24/7, ja niissä istui ihmisiä.
Japanin-reissu oli isälle ja tyttärelle muutenkin ikimuistoinen kokemus.
– Jo 15-vuotiaana Iita oli loistava matkakumppani. Vastuuntuntoinen, fiksu ja pärjäävä, Marko sanoo.
Yllätys jouluna
Jouluna 2021 Annalan perheen joululahjojen joukossa piili yllätys. Ultrakuva tulevasta perheenjäsenestä.
Teinit – Iita ja pari vuotta nuorempi pikkuveli – pyörittelivät kuvia käsissään ymmärtämättä heti, mistä on kyse. Kun totuus valkeni, pikkuveli hyväksyi uutisen mukisematta.
”
Iitan ilme oli tosi hurja.
Iita ei.
– Ensireaktioni pikkusisaruksen tuloon oli: en halua! Aloin itkeä, Iita muistelee.
– Iitan ilme siinä tilanteessa oli tosi hurja. Minä ja vaimo olimme reaktiosta vähän hämmentyneitä: että ei tätä voi palauttaa, Marko vahvistaa.
Sittemmin tilanne on kuitenkin rauhoittunut. Nykyään Iita on kolmivuotiaan kuopuksen suurin idoli.
– Alussa en osannut nähdä, miltä muutos näyttää. Olin ennakkoluuloinen. Nykyään tykkään leikkiä siskon kanssa ja hoitaakin häntä, Iita sanoo.
– Minusta iltatähden syntymä on tehnyt perhedynamiikallemme oikein hyvää. Kuopus oli pitkään mietitty ja suunniteltu, ei mikään hetken mielijohde, Marko sanoo ja nauraa.
– Pikkuinen kyselee Iitan perään aina.
Tulevaisuuden suhteen Markolla ja Iitalla on paljon yhteisiä taiteellisia suunnitelmia.
Tyttärelleen Marko Annala toivoo parasta mahdollista elämää.
– Toivon, ettei Iitaa haittaa minun tekemisteni varjo: että hän luo itselleen oman näköisen tavan olla ja tehdä töitä.
– Seuraava sukupolvi saa mielellään ottaa soihdun ja mennä vauhdilla ohi.
Marko Annala
Vuonna 1972 syntynyt muusikko, kirjailija ja Mokoma-yhtyeen perustaja sekä laulaja. Saanut 12 kulta- ja platinalevyä. Esikoisromaani Värityskirja voitti Tiiliskivi-palkinnon 2017. Asuu kerrostalossa Tampereella puolisonsa Inga Maggan sekä kolmen lapsensa kanssa.
Iita Annala
Vuonna 2007 syntynyt kuvittaja ja ammattikoululainen. Opiskelee kolmatta vuotta graafista suunnittelua Ikaalisten käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksessa. Tehnyt kuvituksen isänsä tuoreeseen romaaniin Ylva (Like) yhdessä kuvataiteilija Petri Ala-Maunuksen kanssa.