Juttu on julkaistu ensimmäisen kerran 24.07.2025.

Temu Laumo, 40, on mies, jota ärsyttää ”suurin piirtein kaikki”.

– Vitutus on mahtava voimavara, josta ammennan paljon kirjoittamiseen, Laumo toteaa suorin sanoin.

Hän esittää lavarunouttaan taiteilijanimellä Ratakieli. Laumon runot ovat kantaaottavia, yhteiskuntakriittisiä –ja henkilökohtaisia.

Kritiikin esittäminen ei ole hänelle vaikeaa, mutta omien haavojen avaaminen lavalla onkin toinen tarina.

– Jos edes pikkuisen raottaa omaa traumaa tai mielenterveysongelmia, niiden kanssa on aina hetkittäin tosi orpo ja alaston olo lavalla, hän myöntää.

Vaikka Laumon runoissa rakkaus loistaa poissaolollaan, siitä hänenkin runoilunsa alkoi.

– Se runo, josta lasken kaiken alkaneeksi syntyi tottakai sydänsuruista. Olin ihastunut ja hän ei vastannut tunteisiini.

Alkupään runojaan Laumo moittii, mutta korostaa, että epäonnistuminen on luonnollinen osa paremmaksi kehittymistä.

Siitä pitää hänen mukaansa puhua erityisesti runotyöpajoissa, joita hän järjestää.



1990-luvulla, Laumon lapsuudessa, varsinkaan poikia ei kannustettu tunteiden ilmaisuun. Mikko Makkonen

Lapsuus 1990-luvulla oli Laumolle ”väkivaltaa, narsismia ja päihteitä.”

– Ilmapiiri oli, että: ”Älä itke. Kasvata kivekset ja miehistäydy.”

– Tunteiden näyttämistä ei hyvällä katsottu, varsinkaan pojille tai miehille.

Laumo puhuu paljon avoimesta tunteiden ilmaisusta, mutta se ei ole hänelle edelleenkään helppoa.

– Minulla on pahoja tunnelukkoja, jotka kirjaimellisesti lyötiin päähän, hän avaa lapsuuttaan.

Laumo kertoo esimerkiksi itkemisen olevan hänelle mahdotonta, varsinkin jos joku näkee tai kuulee.

– Se on vittumaista, koska itkeminen on niin luonnollinen tapa poistaa pahaa mieltä, Laumo harmittelee.

Minulla on pahoja tunnelukkoja, jotka kirjaimellisesti lyötiin päähän lapsuudessa.

Temu Laumo

Runous on Laumolle enemmän kuin taidemuoto – se on keino tulla nähdyksi.

– Minua ajaa validoinnin tarve, ”huomatkaa minut”. Jokin riivaava itsetunto-ongelma siinä taustalla on.

Lapsuudessaan Laumolla ei ollut onnistumisen kokemuksia, vain jatkuvaa syyllistämistä ja pelkoa.

Koettu väkivalta, jatkuva lyttääminen ja pelkotila jätti Laumon mukaan tyhjyyden, jonka vuoksi hän nyt tekee runoja.

– Jos siinä samalla saa edes yhden ihmisen perspektiivin laajenemaan, se on jo paljon.

Lavarunoista on muodostunut kokonainen runomuotoinen monologi, runologi, jonka Temu Laumo on lähettänyt kustantamolle.

– Jos siitä kaiken lukisi, niin kyllä siinä aikamoinen psykoterapian toimintaraportti on, Laumo naurahtaa.

Omakustanteena ilmestyi runologin osanen – Dopamiiniponi.

– Julkaisukuntoon saaminen oli itselleni jokin kynnys mikä ylittää.

Laumo on ollut pitkäaikaistyötön vuodesta 2011. Hänen selkänsä petti ja työt henkilökohtaisena avustajana piti jättää.

– Siitä alkoi säätö Kelan ja kaiken muun ihanan byrokratian kanssa, Laumo sanoo hampaat irvessä.

Hän kertoo, että selkäkipujen syytä alettiin tutkia vasta kahden vuoden kuluttua loukkaantumisesta, jolloin kipu oli kroonistunut.

Kykenemättömyys fyysiseen työhön teki Laumon mukaan hallaa myös mielenterveydelle.

Silloin oli hyvä sosiaaliohjaaja, kerrankin sellainen ihminen, joka oikeasti halusi auttaa.

Temu Laumo



Työttömien teatteriin Temu Laumo päätyi sosiaaliohjaajan kannustuksesta. Se onkin poikinut lavarunokeikkoja, kuten 25. päivä perjantaina järjestettävän Runoklubin.

Kokemuksiaan Laumo kuvailee turhauttaviksi ja epäinhimillisiksi.

Hän kertoo, että miehenä on vaikea saada apua mielenterveysongelmiin.

– Sinut karkoitetaan ovelta, jos et ole niin huonossa kunnossa, että vedät ranteet auki sairaalassa, Laumo kuvailee.

Hän ei koe nykyisen yhteiskuntarakenteen tukevan elämän vaikeissa kohdissa.

– Sä vaan yrität ja yrität, eikä sulle kerrota esimerkiksi Kelassa, että mihin kaikkiin tukiin on oikeus ja mitkä vaikuttaa mihinkin. Kun ei ole voimavaroja ottaa selvää, ongelmat kroonistuu.

Laumo kuvailee tilanteen olleen Bermudan kolmio, joka muodostuu Kelasta, sosiaalitoimistosta ja työvoimatoimistosta.

– Pitkäaikaistyöttömät leimataan alemman luokan kansalaisiksi ja jätetään yksin terveysongelmien kanssa, hän tykittää.



Temu Laumo kokee taidekentän olevan epäoikeudenmukainen. Mikko Makkonen

Sinut karkoitetaan ovelta, jos et ole niin huonossa kunnossa, että vedät ranteet auki sairaalassa.

Temu Laumo

Useat opintokokeilut eivät ole kestäneet Laumolla kolmea kuukautta pidempään.

– Jossain kohtaa piti todeta, että taide ja kulttuuri on se, mitä oikeasti haluan tehdä. Siihen ei kyllästy.

Hän epäilee, että diagnosoimaton ADHD on ollut osasyynä vaikeuksiin opinnoissa ja arjessa.

Nyt suunta on selkeämpi, ja Laumo on lähdössä opiskelemaan Kansalaisopiston näyttelijä- ja ohjaajalinjalle.

Hedelmälliseksi muodostui Työttömien teatterin kuntouttava työtoiminta, johon Laumo tuli mukaan vuonna 2020.

– Silloin oli hyvä sosiaaliohjaaja, kerrankin sellainen ihminen, joka oikeasti halusi auttaa.

Syrjäytymisen ehkäisy taiteen keinoin kuulosti Laumosta hyvältä. Siinä vaiheessa Laumo oli kirjoittanut runoja jo hetken aikaa.

Lavarunous lähti siitä, kun Laumo juonsi Työttömien teatterin open mic -tapahtumia ja pääsi esittämään omia runojaan.

Viimeisen muutaman vuoden aikana Laumo on pitänyt runopajoja, joissa hän korostaa elitismin poissaoloa.

– Säännöt ovat taiteessa vain tiellä, hän perustelee.

Laumo kokee, että taidekenttä on nurinkurinen ja elitistinen, koska taidetta pitäisi tehdä ilmaiseksi tai huonolla palkalla, kun samaan aikaan valmiiksi kuuluisilta ihmisiltä julkaistaan mitä vain.

Esimerkiksi Laumo nostaa Kiira Korven Hyppää vaan! -runoteoksen.

– Luin niitä muutaman ja se on ihan paskaa. Siitä näkee, että se on julkaistu vain, koska Kiira Korpi on kuuluisa.

Laumo näkee, että tavallisilla ihmisillä ei ole rahallista vakautta panostaa taiteeseen.

– En minä ainakaan jaksa 40 tuntisen työviikon jälkeen tehdä yhtään mitään.

Laumo on esiintynyt Ratakielen runoklubeilla Joensuussa.

– Siellä saa kertoa juuri omana itsenään niistä asioista, joista kiinnostaa tehdä taidetta.

Ensimmäisessä Runoklubissa oli Laumon mukaan läheinen tunnelma, eikä haitannut, jos vähän sekoili sanoissa.

Nuorisolle pitämissään runopajoissa Laumo kokee mahtavaksi sen, kun hän saa teini-ikäiset ihmiset kirjoittamaan runoja ja lukemaan ne ääneen muille.

– Se on paras juttu mitä runopajoista voi saada irti, heti palkan jälkeen.