Tuomas Mustikaisen ja Jussi Sudenlehden rikosromaani Vaiennut kaupunki on hienovireisen elävä kuvaus sotatraumojen vaikutuksesta ihmismieleen.
Lappeenrantalaissyntyinen kirjailija Tuomas Mustikainen kuuli pankinjohtajan tekemästä henkirikoksesta poliisi-isoisältään. Psykoterapeutti Jussi Sudenlehteä kiinnostaa ihmismielen varjoisat puolet. Kuva: Jussi Virkkumaa, Docendo
Moni Suomessa tapahtunut henkirikos on jäänyt ikoniseksi. Niitä käsitellään aika ajoin mediassa ja kirjallisuudessa. Tuomas Mustikaisen ja Jussi Sudenlehden Vaiennut kaupunki -romaanissa käsiteltävä henkirikos ei ole jostain syystä jäänyt kansalliseen kollektiiviseen muistiin.
Vuonna 1961 Lappeenrannassa pankinjohtaja surmasi vaimonsa ja kolme tytärtään. Hän kertoi tehneen sen kunniansa säilyttämisen vuoksi. Mutta kuka Suomessa tekisi niin? Motiivi jää epäuskottavaksi, ja sitä kirja pyrkii selvittämään. Romaani on itsenäinen avausosa Pahuuden anatomia -trilogialle.
Teos pohjautuu tositapahtumiin. Kiintoisaa pureskeltavaa lukijalle onkin se, mikä kirjassa on totta ja mikä ei. Kirjan taustatyöksi kirjoittajat ovat muun muassa jutelleet perhesurman aikaan eläneiden lappeenrantalaisten kanssa.
Kirjan takana on lappeenrantalaissyntyinen toimittaja ja kirjailija Tuomas Mustikainen ja kirjailija sekä psykoterapeutti Jussi Sudenlehti. Sudenlehden käsialan erottaa välillä tekstistä, kun hän analysoi ihmismielen logiikkaa ja pahuuden olemusta.
Tuomas Mustikainen & Jussi Sudenlehti: Vaiennut kaupunki. 320 sivua. Docendo. Kuva: Docendo
Tarinassa sanomalehtimies Eino Heranen saapuu kaupunkiin kirjoittamaan pankinjohtajan rikoksesta juttua. Hän haluaa löytää siitä jotain uutta, mitä poliisi ei ole ymmärtänyt tutkia.
Päähenkilö huomaa, ettei oikein kukaan lappeenrantalainen uskalla puhua vallankäyttäjän järkyttävästä teosta. Osa paikallisista myös suojeli häntä.
Kerronta on hienovireisen elävää ja koukuttaa ahmaisemaan kirjan nopeasti. Kiitosta teos ansaitsee selkeästä rakenteesta ja aran aiheen käsittelystä.
Päähenkilö huomaa rikoksentekijässä yhteyden oman sukunsa historiaan: sotatraumat. Hän eläytyy syvästi rikoksentekijän mielenmaisemaan ja persoonallisuuteen. Tässä eläytymisessä kirjailijat innostuvat viemään kerronnan turhan lennokkaaksi. Esimerkiksi kohtaukset mielisairaalassa ovat jotenkin tragikoomisia: Ei ole luontevaa, että päähenkilö onnistuu keplottelemaan itsensä samalle osastolle, missä pankinjohtaja on.
Myös sivuhenkilöitä kirjassa on liikaa: kokonaisuus on hivenen sekava. Vähempikin määrä tapahtumakuvauksia riittäisi.
Kirja maalaa kuvan Lappeenrannasta, jossa on muutakin mystisen pimeää kuin yksittäinen henkirikos. Vallankäyttäjät toteuttivat siellä kummallisia rituaaleja metsässä. Oliko pankinjohtaja yksi rituaaleihin osallistuneista henkilöistä?