Ylen urheilun päällikkö Joose Palonen kommentoi nimikirjoitusten keräämistä median työskentelyalueella.
Ylen urheilutoimittaja Laura Arffman vaikuttaa rikkoneen Kansainvälisen yleisurheiluliiton WA:n sääntöjä lajin MM-kisoissa Tokiossa.
Arffman jakoi Instagramissa videon, jossa Tokiossa keihäänheittouransa päättänyt Lassi Etelätalo kirjoitti nimikirjoitusta hänen paperilleen. Julkaisussa sanotaan ”nimmareita lapsille”.
WA:n mediaohjeessa tällainen toiminta kielletään yksiselitteisesti. Ohjeessa mainitaan, etteivät median edustajat saa pyytää henkilökohtaisia kuvia tai nimikirjoituksia urheilijoilta medialle osoitetulla alueella.
Arffman näytti olevan julkaisemallaan videolla medialle varatulla haastattelualueella eli mixed zonella. Sääntöjen mukaan alueella nimikirjoitusten pyytäminen on ”ankarasti kielletty” ja johtaa akkreditoinnin purkamiseen.
Ylen urheilu- ja tapahtumapäällikkö Joose Palonen ei kommentoi Arffmanin tapausta suoraan, mutta puhuu aiheesta yleisellä tasolla. Hän kertoo, ettei ole Ylellä työskennellessään törmännyt aiemmin vastaavaan tapaukseen.
– Tämä oli ensimmäinen tietooni tullut tapaus yhdeksän vuotta kestäneellä Yle-urallani. Tätä aiemmista minulla ei ole tarkempaa tietoa, Palonen sanoo.
Palosen mukaan nimikirjoitusten kerääminen mediatiloissa ei ole muutoinkaan kuulunut suomalaisten toimittajien toimintatapoihin.
– Suomalaiset toimittajat ovat oman kokemukseni mukaan yleensä asiallisia ja pidättyväisiä. Kulttuurieroja on maailmalla paljon.
Joose Palonen (vas.) ihmettelee Laura Affmanin toimintaa. Kuva Ylen uuden studion esittelytilaisuudesta viime vuodelta. Kuva: JUSSI HELTTUNEN
Palonen kertoo, että Yle edellyttää jokaiselta toimittajaltaan kunkin tapahtuman sääntöjen noudattamista. Nimikirjoitusten keräämisen kieltävästä säännöstäkään hänellä ei ole nokan koputtamista.
– Lisäksi meillä on erittäin kattavat Ylen eettiset ohjeet, joiden ytimessä on journalistin riippumattomuus ja kriittisyys.
– Mielestäni sääntö on asiallinen ja perusteltu.
Palonen toteaa yleisellä tasolla, että jos joku Ylen työntekijä rikkoo sääntöjä, asia käsitellään sisäisesti. Mahdollisista sanktioista hän ei sano mitään.
– Työntekijän ja työnantajan väliset keskustelut tai mahdolliset sanktiot eivät kuulu julkisuuteen.
”
Tämä oli ensimmäinen tietooni tullut tapaus yhdeksän vuotta kestäneellä Yle-urallani.
Tokion MM-kisat päättyivät viime viikonloppuna. Arffman toimi kisoissa haastattelijana Ylen tv-lähetyksissä.
Juttua muokattu 22.9. kello 17.36: Muokattu kohtaa, jossa väitettiin Palosen kommentoivan Arffmanin tapausta. Hän kommentoi aihetta yleisellä tasolla.