Jokin aika sitten Sari Leskinen, 63, näki harvinaista unta edesmenneestä puolisostaan Juhani ”Juice” Leskisestä. Unessa Juice ilmoitti, että he olivat menossa naimisiin, mikä ihmetytti Saria. Hehän olivat jo naimisissa. Esiintyjäksi häihin Juice oli hommannut muun muassa Tanssii tähtien kanssa -orkesterin. Parempaa ei olekaan, puoliso tuumi unessa.
”Herättyäni mietin, että nimi ei tainnut olla sattumaa, kuten ei mikään Jussin kanssa ollut. Ehkä jossakin tuolla ylhäällä on orkesteri, jossa tuikkii tähtiä ja Jussi on heidän joukossaan.”
Molemmat uskoivat kohtaamisen maaliskuussa 2002 olleen kohtalon sanelema. Sarin, tuolloin vielä Savikko, oli tarkoitus viettää nelikymppisiä kotona, kun porukalla päätettiinkin jatkaa iltaa Aulabaarissa. Juice päätyi kantapaikkaansa samaisella Tampereen Rautatiekadulla palatessaan teatterista kotiin.
Juhlien ollessa hilpeimmillään Sarin veli lähestyi olutta hörppinyttä Juicea pyynnöllä: voisiko tämä laulaa Sarille synttäreiden kunniaksi? Vastauksesta kuulsi Juicen huumorintaju; jos kaikki 40 vuotta täyttävät pyytäisivät häneltä laulua, ei muuta ehtisi tekemäänkään.
Sari sai kuitenkin audienssin pöytään.
”Ajattelin, että kuunnellaan nyt. Minulla ei ollut mitään menetettävää eikä liioin tarvetta tehdä itseäni tykö kuuluisalle muusikolle.”
Taiteilija ja suntio
Yllättäen Juice valitsi esittää P. Mustapään sanoittaman Laulun, joka sattui olemaan yksi Sarin lempikappaleista. Hetkessä hän ei silti kokenut mitään käänteentekevää.
Juice sitä vastoin kiinnostui Sarista ja pyysi tätä luokseen jatkoille.
”Hän vaikuttui siitä, että olin suntio. Jussi oli konservatiivi, uskoi korkeampiin voimiin ja oli lukenut Raamattunsa.”
Uusi yllätys avautui Juicen asunnossa: röykkiöittäin tyhjiä oluttölkkejä, täysiä tuhkakuppia ja lehtikasoja. Istumapaikkaa joutui etsimään.
”Ilmassa ei ollut mitään romanttista. Keskustelujen päätteeksi otin taksin kotiin, mutta unohdin jakkuni Jussin luokse.”
Työpaikalla diakonissa kertoi Sarille saaneensa puhelun. Soittaja oli esitellyt itsensä Juice Leskiseksi ja tiedustellut, tavoittaisiko numerosta muuan Sarin. Hänellä olisi jotakin tälle kuuluvaa.
”Olin kauhuissani enkä soittanut takaisin. Yhtenä lauantaina Jussi sitten soitti ja pyysi minua kanssaan saunaan. Kieltäydyin häkeltyneenä. Myöhemmin Jussi tapasi sanoa usein, ettei hänen suussaan ole porstuaa – sieltä saattoi tulla ulos mitä tahansa.”
Vielä tuolloin Sari ajatteli, että heidän elämäntyylinsä erosivat liikaa toisistaan. Tuttavuudesta ei voisi syntyä mitään enempää.
Boheemi konservatiivi
Juice jatkoi sinnikkäästi Sarin piirittämistä, ja Sarikin huomasi viihtyvänsä tämän seurassa. Tuntui siltä, kuin joku olisi virittänyt heidät samalle kanavalle.
Suhde syveni yllättäen, kun Juice pyysi Saria mukaansa interrail-matkalle ja innostui Veronassa kosimaan kolmen kuukauden tuntemisen jälkeen.
”Mietin, millä vuosisadalla mies ajatteli elävänsä! Minusta yhteiseloon ei olisi tarvittu kenenkään ulkopuolisen lupaa tai siunausta. En ottanut kosintaa aluksi tosissani, mutta Jussi oli tosissaan. Suntion ja taiteilijan ei sopisi asua susiparina.”
Kihlautuminen meni tarkasti vanhan ajan protokollan mukaan. Sari oli pudota penkiltä, kun ensitapaamisella kesämökillä Juice pyysi tulevalta appiukoltaan tämän tyttären kättä. Lupa heltyi, ja alkoi vuoden mittainen kihlausaika ennen häitä. Siitäkin Juice oli tarkka
Alkutalvesta 2004 Sari muutti Jussin luo. Naapurihuoneistossa, joka ristittiin Tuonpuoleiseksi, asuivat Sarin kaksi teini-ikäistä poikaa. Virallisesti vuokrasopimuksessa luki Sarin nimi. Tunnelma oli tiivis, kun seinän taakse muutti Sarin tuleva anoppi. Toimeen kuitenkin tultiin.
Arkea ei voinut sanoa seesteiseksi. Huomioiva Juice kutsui Saria hellittelynimellä aarteeni ja valmisti tälle eväät töihin. Poissaoleva Juice istui nojatuolissa kaksikin viikkoa putkeen omissa ajatuksissaan.
”Hän oli paikan päällä, mutta ei läsnä. Huomatessaan asian vaivaavan minua Jussi selvensi, että päänsä sisällä hän teki töitä tauotta. Kun pää ei aina meinannut kestää tuota kaikkea, seurasi notkahduskausi.”
”Meidän suhteessamme Juice ei ollut stara”
Parisuhteen liima olivat yhteiset keskustelut.
”Jussilla oli uskomattoman laaja yleissivistys, mutta hän ei koskaan suhtautunut minuun alentuvasti. Jussi kuunteli mielipiteitäni ja arvosti vastusta, jonka hänelle tarjosin. Meidän suhteessamme hän ei ollut stara.”
Usein he istuivat penkillä Tammerkosken yläjuoksulla ja puhuivat. Hetkiin Koskenrannassa liittyivät myös Juicen selvät kaudet, muutoin kotona piti aina olla viiniä, olutta ja tupakkaa.
Juicen rahoilla siipeillyt jengi oli sentään poistunut yhteisestä kodista sen jälkeen, kun Sari oli ottanut aiheen puheeksi kahden kesken – he kaikki eivät mahtuisi samaan asuntoon.
”Tuntui, että puoli Tamperetta vihasi minua tämän vuoksi. Mutta Jussi ymmärsi, mitä tarkoitin. En koskaan pyytänyt häntä valitsemaan minun ja ystäviensä välillä.”
Saria ei huolestuttanut Juicen runsas alkoholinkäyttö eikä se, että diabetes ja munuaissairaus veisivät miehen todennäköisesti joskus pyörätuoliin. Kahden aikuisen suhteessa kumpikin oli vastuussa omista tekemisistään.
Enemmän pelotti julkisuus kuuluisan taiteilijan rinnalla.
Pakoja Tuonpuoleiseen ja kirjeenvaihtoa
”Minä olin tuli, Jussi oli vesi. Olimme molemmat jääräpäisiä ja periksiantamattomia, mutta tarvitsimme toisiamme”, Sari sanoo.
Pikkuasioista alkaneet riidat äityivät suhteen edetessä vähitellen maailmanlopun sodiksi. Niissä hetkissä aarteeni kutistui Juicen suussa pelkäksi ”-Ni?” -tiuskaisuksi.
Riitoja Sari pakeni monesti Tuonpuoleiseen.
Usein tätä seurasi muutaman päivän kestänyt kirjeenvaihto, jossa Sari listasi kaikki pielessä olevat asiat yksityiskohtaisesti paperille.
”Pudotin kirjeen Jussin postiluukusta, ja hän lähetti takaisin omat kommenttinsa. Usein Jussi oli nähnyt vaivaa ja etsinyt punakynän, jolla korjasi tekstistäni kirjoitusvirheet. Jussi tiesi, että raivostuisin siitä valtavasti.”
Myrskyisää yhteiseloa Juice kuvasi runoissaan ja kappaleissaan. ”Hieno nainen yhtenään, jatkuvasti aamuun asti, minut haukkui, ovet paukkui mennessään” oli riimi, joka suututti Saria erityisesti. Miksi Juicen oli pitänyt mennä pilaamaan kaunis rakkauslaulu!
Useimmiten Sari leppyi heistä kahdesta ensimmäisenä. Aluksi hän piipahti hakemassa jonkin tavaran yhteisestä asunnosta. Seuraavalla kerralla lausui ohimennen sanan tai kaksi, kunnes lopulta he katsoivat yhdessä Emmerdalea.
”Olimme kaksi elämää nähnyttä rosoista kiveä. Samaa rosoa oli kihlasormuksissamme ja myöhemmin Jussin hautakivessä. Hioimme toisiamme sileäksi kuten aallot huuhtovat rantakallioita.”
Mitä isompi oli riita, sitä parempaa oli arki kotona sovinnon synnyttyä. Kun Juicen terveys alkoi huonontua, kodista muodostui yhä tärkeämpi turvapaikka.
Juice kieltäytyi ambulanssista, vaikka oksensi verta
Poltan vielä yhden tupakan, juon vielä yhden oluen. Aika Juicen kanssa opetti Sarille kärsivällisyyttä.
Keväällä 2005 puolison munuaiset tekivät stopin. Sitoutuminen säännöllisiin dialyysihoitoihin sairaalassa oli kova paikka ihmiselle, joka ei ollut tottunut ottamaan vastaan määräyksiä muilta. Huomenna menen, oli vakiovastaus hoitoon patisteluihin.
”Erään kerran Jussi tunnusti minulle suunnanneensa sairaalan sijasta kapakkaan oluelle – mutta sillä kertaa vain puolikkaalle tuopille. Se oli Jussille tyypillistä arjen komiikkaa.”
Ehdotettuun munuaisensiirtoon Jussi ei taivutteluista huolimatta suostunut. Jo pelkästään kuuden viikon sairaalaputki Helsingissä olisi ollut liikaa.
Toivoa Sari ei menettänyt koskaan. Ei edes kauhealla Costa del Solin -matkalla, jolla Juice sai verenmyrkytyksen ja joutui teho-osastolle. Pelko puristi rintaa, ja joka kerta puhelimen soidessa espanjalaisesta numerosta Sari odotti pahinta.
”Toiminta piti minut järjissäni. Kun Jussi makasi vahvasti lääkittynä sairaalassa, tappelin vitkastelevan vakuutusyhtiön kanssa. Koin suurta vastuuta siitä, että Jussi saadaan kotiin.”
Puoliso palasi kuoleman porteilta, mutta jatkoi edelleen dialyysihoitojen laiminlyöntiä. Patistelu johti riitoihin, mikä turhautti ja harmitti Saria.
20. marraskuuta 2006 Sari soitti ambulanssin Juicelle, joka ei suostunut kyytiin, vaikka oksensi verta. Sairaalaan ja dialyysiin ehtisi myöhemminkin.
Tuo myöhemmin koitti kahden päivän kuluttua perjantaina, kun kävely ja puhe eivät enää sujuneet. Ambulanssimiehet ohjeistivat Saria jäämään kotiin ja soittamaan sairaalaan muutaman tunnin kuluttua.
Juicen kuolema pysäytti – ”Jussi näytti tutulta itseltään silmälaseja myöten”
Sari ja Juice puhuivat kuolemasta vain harvoin. He olivat kuitenkin yhtä mieltä siitä, että ihmisessä oleva energia ei koskaan sammu. Se vain jatkaa olemistaan jossakin toisessa muodossa.
Kun Juice oli viety sairaalaan, Sarin päällimmäinen tunne oli helpotus siitä, että dialyysihoidot voitaisiin vihdoinkin aloittaa. Helpotus vaihtui nopeasti hätään, kun lääkäri soitti ja kehotti tulemaan paikan päälle viivyttelemättä.
”Menin täysin pois tolaltani. Taksissa sanoin kuskille, että nyt on kiire. Sairaalan pihalla tuli vielä sählinkiä vaihtorahoista, mutta taksikuski kuittasi antamani summan ja hoputti ulos autosta.”
Odotellessaan osaston aulassa sisälle pääsyä Sari näki hoitajan kärräävän dialyysilaitetta ulos huoneesta. Tuossa hetkessä hän arvasi jo sen, minkä lääkäri hetken kuluttua vahvisti. Juice oli kuollut.
Seuraavaksi Sari muistaa sairaalahuoneen hiljaisuuden. He olivat kahden, Juicen käsi Sarin kädessä. Puoliso oli peitelty Sarin toiveesta liinalla.
”Katselin ikkunasta ulos sadetta ja kaukana pimeässä vilkkuvia autojen valoja. Muilla ihmisillä elämä jatkui, minulla se oli juuri päättynyt.”
Myöhemmin Sari kävi katsomassa puolisoaan vielä kerran. Alun pelosta huolimatta vierailusta jäi hyvä tunne.
”Jussi näytti tutulta itseltään silmälaseja myöten. Mutta kun painoin käteni hänen rinnalleen, se oli jo jääkylmä.”
Viha sekoittui suruun
Sarin surusta tuli julkista vastoin tiedotusvälineille esitettyä pyyntöä. Kodin parveke ja Viljo-kissa päätyivät 7 päivää -lehteen, ovikello soi tiuhaan ja postiluukusta tulvi adresseja ja kirjeitä. Puhelimessa Sari kuunteli kiltisti toisten surunvuodatuksia ja muisteluita Juicesta. Jokainen toimittaja halusi haastatella valtakunnan kuuluisinta leskeä.
Hautajaiset, joiden oli tarkoitus olla tarkkaan varjeltu yksityistilaisuus, muuttuivat mediatapahtumaksi.
Ystävät tulivat apuun mustimmilla hetkillä, kun suru vei työkyvyn ja ruokahalun eikä Sarin tehnyt mieli lähteä edes lähikauppaan. Sielläkin lööpit huusivat Juicen poismenoa.
Alussa suruun sekoittui paljon vihaa.
”Miksi pirussa et suostunut dialyysiin, raivosin Jussille. Miksi jätit minut yksin tähän hullunmyllyyn ja vastuuseen kaikesta?”
Ennen kuolemaansa Juice oli ehtinyt istuttaa kodin lähellä sijaitsevaan puistikkoon omenanpuun. Sen juurelle Sari käveli iltaisin viemään kynttilän.
Tänä syksynä, kun Juicen kuolemasta on kulunut 19 vuotta, puu näyttää kantavan jälleen runsaasti hedelmää.
Kun lanttu halkesi
Yhteisestä ajasta päällimmäisenä ovat hyvät muistot, vaikka niiden läpikäyminen Tuomas Marjamäen On tapahtunut jotakin hyvää -teosta (Docendo) varten nosti Sarissa esiin haikeutta ja kyyneleitäkin.
”En vieläkään pysty puhumaan viimeisistä hetkistä itkemättä, niin kova paikka se oli. Minulle se kertoo siitä, että välitin Jussista paljon. En kadu, että lähdin hänen mukaansa.”
Kymmenen vuoden poissaolon jälkeen Sari on palannut Tampellaan entiseen yhteiseen kotiin. Aluksi sen piti olla väliaikaista, mutta nyt koti on remontoitu kokonaan uusiksi ja omannäköiseksi. Vain keittiön oviaukon kulmassa olevaa kauneusvirhettä Sari kielsi remonttimiehiä erikseen korjaamasta.
”Se sai jäädä muistoksi kesästä 2002, jolloin Jussi kaatui ja löi lanttunsa ovenpieleen. Lanttu osoittautui kiviseinää kovemmaksi: seinästä murtui miehen pään kokoinen lohkare.”
Ennen kuin kadut muuttuvat peilijääksi ja ensilumi sataa maahan, Sari painaa asuntonsa oven kiinni ja lähtee Espanjaan. Huhtikuussa, kun Tammerkoski alkaa jälleen kuohua, hän palaa kotiin.
Siellä Juicen läsnäolon voi vielä joinakin hetkinä tuntea. Energia ei ole sammunut, se on vain muuttanut muotoaan.
Juice Leskinen vuonna 1975.
© Kari Santala / SKOY / Otavamedia