Alone Suomi -kilpailijat palelevat ensimmäisten yöpakkasten armoilla. Varo juonipaljastuksia!


Alone Suomi -ohjelmassa jäljellä olevat kilpailijat vähenevät jälleen. MTV
Alone Suomi -kilpailijoilla on erämaassa takanaan ensimmäinen pakkasyö. Jäljellä Inarin erämaassa on vielä seitsemän kilpailijaa, kun neljäs päivä valkenee.
– Tässä on aika toivoton olo, kun on niin kamalan kylmä. Hyvä, että en jäätynyt tänä yönä, päivittelee Liisa, 60.
Lääkintäryhmä kiertää tarkastamassa kilpailijoiden terveydentilaa. Esimerkiksi Eetulta, 31, on pudonnut neljässä päivässä jo 2–3 kiloa painoa.
Olosuhteet ovat koetelleet myös Jaakon, 41, lauttarakennelmaa. Tämä aiheuttaa huolta, sillä Jaakko pelkää kylmään veteen tippumista.
– Minulla on sellaisia kokemuksia, että koen kylmän veden kipuna joskus huomattavasti ennen muita ihmisiä.
– Kylmässä vedessä ja kylmissään oleminen on minulle suorastaan kivuliasta, Jaakko kertoo.
Viidentenä päivänä harmikseen Jaakko huomaa, että lautassa on suuri reikä. Hän luovuttaa kalaverkkojen suhteen ja pohtii, miten reagoisi jos putoaa kylmään veteen kauempana rannasta.
– Se on oikeasti vaarallista, Jaakko sanoo.
– En ole niin motivoitunut, että tekisin uuden veneen ja pistäisin verkot uudelleen vesille. Pelaisin siinä sen riskin kanssa, että joudun veden varaan. Näidenkin tekijöiden summana, haluan lopettaa kilpailun, hän ilmoittaa.
Hän kertoo myös ikävöineensä kumppaniaan ja odottaa, että pääsee vaihtamaan kuulumisia.
Jaakko, 41, päätti keskeyttää ohjelmassa. MTV
– Lähtemispäätöksen ratkaisi lopulta se, että pressuveneessä oli se reikä. Se oli sellainen kamelin selän katkaiseva osuma.
– Toinen syy on se, että rakkaus korvensi rinnassa ja tässä on aika kaipuu Sallan luokse, Jaakko perustelee.
Jäljellä on kuusi kilpailijaa, jotka taistelevat erämaaolosuhteissa 20 000 euron pääpalkinnosta. Osallistujista pisimpään selviytynyt voittaa.
Alone Suomi tiistaisin MTV3-kanavalla kello 21.00 sekä MTV Katsomossa. Katso kaikki TV-ohjelmat ja lähetysajat Telkun TV-oppaasta.